Miksi Harley-Davidsonin rassaajista moni työskentelee kukka-alalla?
Moottoripyöräily
Miksi Harley-Davidsonin rassaajista moni työskentelee kukka-alalla?
Arto Riip omistaa kolmetoista Harley-Davidson-merkkistä moottoripyörää, mutta ei myönnä olevansa keräilijä vaan puutarhayrittäjä.
13.8.2023
 |
Apu

Varsinaissuomalainen Arto Riip, 62, avaa oven ja kutsuu peremmälle. Tilaan astuessa käy heti selväksi, ettei kyseessä ole aivan tavallinen autotalli. Sisällä avautuu jokaisen Harley-Davidson-harrastajan taivas: lukuisia legendaarisen amerikkalaisen moottoripyörätehtaan valmistamia pyöriä, jotka ovat käyttäjilleen paitsi kulkuvälineitä myös elämäntapa.

Riip on puutarha-alan yrittäjä ja into­himoinen Harrikka-mies. Niin intohimoinen, ettei hän ole aina pystynyt vastustamaan kiusausta ostaa uusi Harrikka. Totta puhuen hän ei ole useinkaan yrittänyt vastustella.

Miehen tallissa on tällä hetkellä 13 Harley-Davidsonia. Työn alla on parhaillaan niin sanottu ”chopperi”, eli muunneltu pitkäkeulainen moottoripyörä. Projekti valmistuu ensi talven aikana.

– Tämä on niin sanottu ”basket case”, eli olen ostanut laatikollisen osia ja kasaan niistä pyörän, Riip kertoo tuoreimmasta hankinnastaan.

Riipin silmäterät pysyvät pääasiassa katseilta piilossa, mutta valituilla pyörillä myös ajetaan.

Riip kertoo olevansa itseoppinut pyöränrakentaja. Hän hallitsee lähes kaiken muun paitsi erityistä taitoa vaativat hitsaukset, jotka on teetettävä alan ammattilaisella.

Pyörien korjailu ja kasaaminen alkoi jo mopoiässä, kun Riip huomasi olevansa kiinnostunut tekniikasta. Sittemmin pyörät ovat kasvaneet ja taidot kehittyneet.

– Tässä tulee olemaan hyvä stuugi. Pitkä akseliväli ja hienoja yksityiskohtia 70-luvun tyyliin, Riip kuvailee chopperprojektiaan.

Stuugilla viitataan moottoripyörän ulkonäköön, lähinnä siihen, miten linjakkaalta pyörä näyttää sivulta katsottuna. Pyörän ulkonäön hiominen on tärkeä osa-alue Harrikka-harrastuksessa.

Riipin silmäterät pysyvät pääasiassa katseilta piilossa, mutta valituilla pyörillä myös ajetaan. Vanhimmat ja arvokkaimmat pyörät päätyvät aniharvoin tien päälle.

”Rømø on hieno luonnonsuojelukohde, mutta silti siellä voidaan järjestää moottoriurheilukilpailu.”

Eniten kilometrejä karttuu vuoden 2019 vuosimallin CVO Road Glide -pyörällä. Se on valmistajan ikonisimpia malleja.

Edellisen pitkän pyöräreissun Riip teki viime kesänä Norjaan ja Tanskaan Rømøn saarelle. Jälkimmäisessä on järjestetty vuodesta 1919 lähtien historiallisiin autoihin ja moottoripyöriin keskittyvää Motor Festival -tapahtumaa.

Kyseessä on alan harrastajien pyhiinvaelluskohde, jonne saavutaan ympäri maailmaa. Meren rannalla järjestetään vanhojen autojen ja moottoripyörien nopeuskilpailu, johon saavat osallistua vain vuotta 1947 tai sitä vanhempaa vuosimallia olevat moottoriajoneuvot.

– Tapahtuma vetää hirmuisesti ihmisiä ympäri Eurooppaa. Rømø on hieno luonnonsuojelukohde, mutta silti siellä voidaan järjestää moottoriurheilukilpailu.

Riip voisi osallistua kisaan itsekin, sillä hänen kotitallistaan löytyy vuonna 1941 valmistettu 1200-kuutioinen sivuventtiilimoottorilla toimiva Harrikka, mallinimeltään 74U. Luku 74 viittaa moottorin kuutiotuumamäärään.

– Kyseessä on kokolailla harvinainen pyörä, etenkin siinä kunnossa kuin minulla. Pyörä on lähes täysin alkuperäisessä kunnossa, eli sen osia ei ole vaihdettu. Siitä huolimatta se on täysin ajokuntoinen.

Kyseistä mallia valmistettiin sotavuosina siviilikäyttöön kuutisen sataa kappaletta. Merkittävä osa niistä on ajettu loppuun tai tuhoutunut sodan melskeissä. Silti Riip onnistui löytämään yhden Suomesta.

– Ei niitä voi maailmassa enää kovin paljon olla. Näitä ei ole yleensä julkisessa myynnissä. Asiat etenevät, kun joku vinkkaa privaatisti, että tällainen voisi olla myynnissä.

Hinta?

– Aina kun rahamäärästä sovitaan, pyörät vaihtavat omistajaa, vastaa Riip arvoituksellisesti ja sanoo 74U:n hinnan olevan tällä hetkellä ”kymmeniä tuhansia euroja”.

Arto Riip on puutarha-alan yrittäjä. – Kukat ovat minulle vain raakaa työtä.

Harvinaisten pyörämallien löytämistä helpottaa Riipin laaja alaa tunteva tuttavapiiri, joka on valmis vihjaamaan potentiaalisista ostokohteista. Ilman oikeita suhteita harvinaisimpien mallien löytäminen olisi vaikeaa.

Verrattain laajasta kokoelmastaan ja arvokkaistakin pyörämalleista huolimatta Riip ei halua kutsua itseään keräilijäksi.

– Tämä on vain kiinnostusta Harley-Davidsonia kohtaan. Kun sopiva pyörä tulee vastaan, olen ajatellut, että on ihan fine ostaa se. Näissä vanhoissa laitteissa on jonkin verran arvoa, joten ne ovat omalla tavallaan myös sijoitus­kohteita.

Riip myöntää, että viime vuosina into on jo vähentynyt. Syynä on perheenlisäys, perheen kanssa on tullut vietettyä enemmän aikaa. Viisivuotias tytär pitää miehen mieluummin kotona kuin Harrikan selässä, vaikka osa innostuksesta on periytynyt myös jälkipolvelle.

– Pikkutyttö tykkää hirmuisesti ajella sivuvaunulla, Riip kertoo ja viittaa 74FL-mallin ”knuckle headiin” eli niin sanottuun pystypäähän. Kyseessä on alusta loppuun itse rakennettu vuoden 1942 punainen sivuvaunumalli.

Takavuosina Riip saattoi lähes asua tallissa pyöriä rakennellessaan: nuorena miehenä tallissa saattoi vierähtää koko talvi.

– Joka päivä siellä tuli oltua. Nykyään ajaminen kiinnostaa edelleen, mutta ruuvaaminen alkaa jäädä vähemmälle.

Aikaa vie perhe-elämän lisäksi työ. Riip on Liedossa toimivan Riipin puutarhan yrittäjä. Yrityksen perustivat aikanaan Riipin vanhemmat.

– Olen jäänyt puolivahingossa yrittäjäksi, kun en aikanaan ymmärtänyt käydä yliopistoa. Puutarhatyö on yksi tapa ansaita toimeentulonsa. Jostakin syystä Harrikka-piireissä on useita kukkakauppa-alan ammattilaisia.

Kun puutarha-alan sesonki alkaa keväällä, Euroopassa järjestetään harrastajien tärkeimmät tapahtumat. Ne ovat usein jääneet Riipiltä väliin. Tänä vuonna kevätmyynti kävi erityisen vilkkaasti. Koronavuosien aikana selvästi lisääntynyt puutarhanhoitoinnostus ei ole yrittäjän mukaan näyttänyt laantumisen merkkejä.

Hieman yllättäen Riip paljastaa, ettei hänessä ole laisinkaan viherpeukalon vikaa.

– Henkilökohtaisessa elämässäni puutarhanhoito ei näy millään tavalla. Saan siitä työn puolesta tarpeekseni. Kukat ovat minulle vain raakaa työtä.

Myös puutarha-alan saloihin Riip on tutustunut käytännön kautta.

– Ainoa koulutukseni on kaupallinen. Olen todennut, että puutarha-alankin asioita voi opiskella kirjoista. Kokemusta ei silti voita mikään. Olen seurannut alan kehitystä nuoresta pitäen.

Puhe kääntyy takaisin moottoripyöriin. Rakkaus Harrikoihin näkyy Riipin kohdalla siinä, ettei hän ole koskaan myynyt yhtään pyörää. Pari ajokkia hän on tosin vaihtanut uudempaan.

– Ei minulla ole mitään tarvetta myydä yhtäkään. Näitä on mukava katsella tallissa. Toki kaikki on myytävänä, jos ostaja löytyy ja päästään hinnasta sopimukseen.

”Jostakin syystä Harrikka-piireissä on useita kukka­kauppa-alan ammattilaisia.”

Mikä Harrikoissa oikein viehättää? Riip miettii vastausta pitkään löytämättä selkeää vastausta.

Yksi syy löytyy sosiaalisista suhteista. Riip kuuluu yli 6 500 muun suomalaisen tavoin merkkikerhoon, joka on avoin kaikille Harley-Davidsonin omistajille.

H-DCF järjestää muun muassa kokoontumisajoja eli ralleja, joihin Riip on osallistunut vuosittain. Takavuosina hän kävi ralleissa ahkerasti.

Merkkikerhon suurin vuosittainen tapahtuma on H-DCF International Rally eli ”Harrikka-ralli”. Siihen osallistuu noin 1 000–2 000 alan harrastajaa eri puolilta Eurooppaa.

– Harley-Davidsonissa on jäljittelemätön ääni, mutta pyörän mukana tulee hirmuisesti kaikkea muutakin kuten oheistoimintaa. Tapahtumissa olen saanut paljon kavereita ja tuttuja ympäri Suomea. Jokainen tapahtuma on käyty läpi.

Harrikka-harrastajien yhteisöllisyydestä saa käsityksen vain kuulumalla yhteisöön. Riip muistaa tapauksen, jolloin hän jäi pyöränsä kanssa tien päälle Norjassa vetohihnan katkettua. Hän oli ottanut osaa harrastajatapahtumaan.

– Pyörä jäi Karesuvantoon. Tutun kerhon jäsenet nappasivat sen mukaan ja hoitivat pyörän kuljetuksen Turkuun. Siinä tuli konkreettisesti esille se, miten pulassa olevaa kaveria autetaan. Muiden pyörämerkkien omistajat olisivat ajaneet ohi.

– Vanhoissa Harrikoissa on jonkin verran arvoa, joten ne ovat omalla tavallaan myös sijoitus­kohteita, Riip sanoo.

Harrikka-rakkauteen voi etsiä myös stereotyyppisempiä syitä. Pyörämerkkiin yhdistetään usein vapauden tavoittelu, amerikkalainen unelma ja keski-iän villitys.

– Onhan tässä eräänlainen elämäntapa ja vapaus mukana. Ajetaan pyörällä auringonlaskuun ja niin edespäin. Mielikuvia on monenlaisia, Riip naurahtaa.

Vaikka Riip ei enää huristelekaan kuten nuoruusvuosina, hän ei lupaa olla ostamatta uusia pyöriä.

– Aika näyttää. Uusia ei kannata nurkissa säilyttää, koska niiden arvo laskee pian. Vanhojen pyörien kanssa on eri juttu. Liiemmin en ole uusia pyöriä ostanutkaan, ensimmäisen hommasin itselleni 50-vuotislahjaksi ja sen jälkeen olen hankkinut niitä kaksi.

Yksi asia on varma: sähkömoottorilla varustettuihin moottoripyöriin Riip ei koske. Harley-Davidson toi markkinoille ensimmäiset täyssähköiset LiveWire-mallinsa vuonna 2019. Viime aikoina yhtiö on vihjannut, että tulevaisuudessa sen kaikki moottoripyörämallit ovat sähköisiä. Se voi olla järkytys vannoutuneille HD-fanaatikoille.

– Sähköpyöriin en ota minkään valtakunnan kantaa, mutta sen voin sanoa, että en kuuna päivänä tule sellaista ostamaan. En ole kiinnostunut edes koeajosta.

Viisivuotias Mimi nauttii Arto Riipin kyydissä. Alla Harley-Davidson 74FL.
1 kommentti