Risto Puolimatkan vitriinissä on 350 pikkuautoa – ”Oliko se niin perkeleellinen trauma, että meillä ei ollut autoa?”

Noin 350 pikkuautoa. Niin nivalalainen Risto Puolimatka kerran naksutteli mekaanisella laskurilla. Se oli useamman naksuttelukierroksen keskiarvo. Laskuissa on hankala pysyä, kun suuren, puusepällä teetetyn vitriinin hyllyt ovat täynnä pieniä autoja kahdessa rivissä. Lisäksi laatikoissa on noin sata autoa lisää.

Ennen kaikkea Puolimatka keskittyy keräilemään klassikkoautojen pienoismalleja. Hänelle klassikkoauto tarkoittaa 1960–1970-lukujen käyttöautoja sekä italialaisia ja brittiläisiä urheiluautoja.

– Aivan viime aikoina olen eniten metsästänyt konseptiautoja eli koritutkielmia.

Parasta on, kun käsiinsä saa konseptiauton sekä sen jäljiltä tuotantoon päättyneen auton. Puolimatkalla on useita tällaisia parivaljakoita. Niistä tärkein on sellainen, jonka tuotantomalli päätyisi hänen pihaansa heti, jos hän voittaisi lotossa. Puolimatka kaivaa vitriinistä tipunkeltaisen Lamborghini Countachin.

– Auton pitää olla kaunis. Olen kiinnostunut ennen kaikkea muotoilusta, mutta pystyn kyllä keskustelemaan pitkään vaikka autojen takatuennasta, että miten sen kuuluisi olla, hän toteaa.

Keltainen Lamborghini on hänestä niin kaunis, että hän itki nähdessään aidon yksilön automuseossa Berliinissä pari vuotta sitten. Auto oli ympäröity naruilla, mutta Puolimatkan ilme kertoo, että pieni kosketus saattoi tapahtua.

– Tapahtui Firenze-ilmiö.

Keräilyvimma sai kipinän noin 30 vuotta sitten, kun Risto Puolimatka sai silloiselta miesystävältään tuliaisiksi ensimmäisen pienoismalliautonsa, Toyotan maasturin. Se oli mittasuhteeltaan 1:18 eli ”helevetin iso”.

– Ostin toisenkin ja olin, että eihän nämä sovi mihinkään.

Puolimatka siirtyi 1:24-mittasuhteen autoihin, mutta sekään ei tuntunut hyvältä. Sitten löytyi se oikea, kämmeneen mahtuva 1:43-mittasuhteen pikkuauto.

Vaikka keräily sai alkunsa toisen käden kautta, Puolimatkalla on teoria siitä, miksi se paisui harrastukseksi. Autot kiehtoivat häntä jo lapsena. Lapsuudenkodissa ei kuitenkaan ollut omaa autoa.

– Oliko se niin perkeleellinen trauma, että meillä ei ollut autoa?

Puolimatkalla on kaksi vakiopikkuautokauppaa, toinen Italiassa, toinen Saksassa. Lisäksi hän tekee löytöjä automuseoista. Hinnat pyörivät noin kympistä joihinkin satoihin euroihin. Puolimatka on valmis maksamaan pikkuautosta toista sataa euroa.

Palataan vielä Lamborghiniin. Se ei tietenkään olisi ainoa auto, minkä Puolimatka hankkisi lottopotilla. Hän hakisi Saksasta oitis myös Ferrari 308:n punaisena sekä Maseratin Boran tummansinisenä. Kolmikko on erityinen siksi, että ne ovat täysiverisiä italialaisia urheiluautoja, moottoritkin ovat merkkien omia.

– Ja jokainen eri muotoilijan tekemä, jokainen on tehtaan värissä.

Vitriinistä löytyy tietysti pienoismallit myös näistä kahdesta. Maseratin Bora on tosin musta. Kokoelma ei ole vielä valmis.