Mikko Tampereelta nousi Jokereiden pomoksi ja keulakuvaksi - "Hän on erikoismies, jonka aiempi eletty elämä on johtanut tähän"
Se parhaiten nauraa, joka viimeisenä (Narrina) nauraa – ja iskee silmää. Mikko Saarnin tarina tamperelaisesta juniorijääkiekkoilijasta yrittäjäksi ja siitä Jokereiden puheenjohtajaksi on vailla vertaa.
Mikko Saarni on vähän niin kuin myöhässä saapuva pelaaja, joka kuitenkin löytää itsensä yllättäen kentän keskeltä – ei enää sentterinä, vaan Jokerien puheenjohtajana, brändin vartijana ja junioripolun yhtenä arkkitehtina.
Pelaajana hän oli lahjakkuus, mutta ei superlahjakkuus; vaan pelisilmä, juonikkuus ja sitkeys veivät Tapparan liigajoukkueen kynnykselle asti. Sitten tuli rapakon takaa juniorisarjassa loukkaantuminen, joka vei unelman pois – ja se ratkaiseva risteys: katkeroituako vai kääntääkö suunnan? Saarni kääntää.
Pohjois-Amerikka, yrittäjyys, Florida, Viima, yksilövalmennus. Hän ei enää metsästä omaa paikkaansa kokoonpanosta, vaan rakentaa muiden polkuja.
”Saarni ymmärtää, että kilpaillaan pelien lisäksi myös mielikuvista.”
Ja tuosta on lyhyt matka Jokerien ytimeen. Se, miten Saarni puhuu Jokerien brändistä, on paljastavaa. Brändi ei ole hänelle pelkkä logo eikä väriskaala, vaan avainkortti maailmaan, jossa kaikki ovet eivät avaudu “tuntemattomille tyypeille”. Jokerit on nimi, joka tuo uskottavuutta neuvottelupöytiin, mahdollistaa Liiga-haaveen, antaa rahoittajille ja kumppaneille syyn kuunnella.
Siksi brändi oli ratkaiseva Jokerien uudelleensyntymisessä: ilman vahvaa, tunteita herättävää Jokeri-identiteettiä nousu Liigaan olisi ollut paljon epätodennäköisempi. Saarni ymmärtää, että kilpaillaan pelien lisäksi myös mielikuvista.
Silti kaiken keskellä hän palaa koko ajan samaan teesiin: omat juniorit. Tavoite, että puolet edustusjoukkueesta olisi Jokeri-junnuja, ei ole taloudellinen pakko, vaan arvovalinta. Se kertoo, että seura haluaa olla muutakin kuin pelaajien läpikulkupaikka – koti, joka kasvattaa ja kantaa.
”Se oli koko matkan purkautuminen yhteen hetkeen: helpotus, riemu, epäusko, uupumus.”
Yksilövalmennus, Viima, amerikkalainen malli useista valmentajista rinnakkain – nämä eivät ole päälle liimattuja ideoita, vaan myös osa Jokerien uutta rakennetta.
Liigahakemuksen vuodet eivät olleet sankaritarinaa ja paraatimarssia, vaan kivinen polku. Sarjajärjestelmän muutoksia, epävarmuutta lisenssistä, aikataulujen venymistä, tunne että joku muu pitää pelinappuloita käsissään. Kolme vuotta, joissa toivo ja epätoivo vuorottelivat.
Kun Liiga-lisenssin päätös lopulta tuli, se ei ollut pelkkä “ok, nyt mennään ylös” -uutinen. Se oli koko matkan purkautuminen yhteen hetkeen: helpotus, riemu, epäusko, uupumus. Tämä kaikki näkyi vähemmän otsikoissa, enemmän ihmisten kasvoissa pukukoppikäytävillä.
”Saarni tuntuu ymmärtävän, että ilman IFK:ta Jokerit olisi eri asia; kaksintaistelu suurentaa molempia.”
Ja taustalla koko ajan se, mistä tässä kaupungissa, Helsingissä, ei koskaan päästä eroon: IFK. Punainen naapuri antaa Jokerien tarinalle vastavalon. Vastakkainasettelu, paikallisviha ja salattu kunnioitus – “me ja ne” – tekevät jokaisesta kohtaamisesta enemmän kuin tavallisen runkosarjapelin.
Saarni tuntuu ymmärtävän, että ilman IFK:ta Jokerit olisi eri asia; kaksintaistelu suurentaa molempia.
Lopulta tämä 1vs1-jakso on kertomus siitä, miten yksi myöhäisherännyt taitava junnulätkän hyökkääjä ja sittemmin valmentaja-yrittäjä-puheenjohtaja, katsoo seuraa pitkällä kaarella.
”Miten yhteisö – fanit, perheet, juniorit, valmentajat, omistajat – voi yhdessä nostaa seuran takaisin huipulle ilman, että sen tarvitsee luopua omasta sielustaan.”
Miten brändi ei ole pelkkä markkinointisana, vaan ovien avaaja. Miten juniorityö ei ole kuluerä, vaan tulevaisuuden selkäranka. Miten yhteisö – fanit, perheet, juniorit, valmentajat, omistajat – voi yhdessä nostaa seuran takaisin huipulle ilman, että sen tarvitsee luopua omasta sielustaan.
Ja ehkä kaikkein olennaisin ajatus, joka tästä jää soimaan: Jokerien nousu ei ole vain tarina siitä, miten seura palaa Liigaan. Se on tarina siitä, miten seura yrittää olla samaan aikaan sekä koti että ponnahduslauta – paikka, jossa voi unelmoida, kasvaa, hävitä, voittaa ja silti kuulua johonkin.
Sihvonen 1vs1 -podastin vetäjä Petteri Sihvonen hieman ällikällä lyöty.
– Minun tulkintani on, että Mikko Saarni on askel askeleelta elänyt sellaisen elämän, että se melkeinpä vääjäämättä ajoi hänet jääkiekkoilun johtotehtäviin Suomessa. Kyse on hänen sisääneletystä elämästään. Yksi asia on johtanut toiseen ja siitä seuraavaan.
Sihvosen mukaan Saarnilla on jalat maassa.
– Minä jututin ja tutkin niitä hänen ottamiaan steppejä. Kuulija saa toki itse vetää johtopäätöksensä, mutta siitä etenemisestä nähdäkseni puutuu opportunismi ja tietoinen intentio, se on ollut enemmän läsnäoloa ja kunkin aseman ja asetelman valpasta hahmottamista, tai jotain. Erikoismies Saarni on, taisin kutsua häntä jakson aikana erikoismieheksi.
Podcastin kooste on osin kirjoitettu tekoälyä hyödyntäen. Toimitus on editoinut ja tarkastanut sisällön.
