Mikko Leppilampi ja Maryam Razavi erosivat - Razavilta raju selitys: "Ainoa oikea ratkaisu minulle oli lähteä"
Puheenaiheet
Mikko Leppilampi ja Maryam Razavi erosivat - Razavilta raju selitys: "Ainoa oikea ratkaisu minulle oli lähteä"
Ero tapahtui ilmeisesti jo alkuvuodesta.
Julkaistu 26.2.2018
Apu

Vastikään Avun kannessa nähty näyttelijä-juontaja Mikko Leppilampi ja malli Maryam Razavi ovat eronneet. Razavi kertoi asiasta blogissaan.

Razavi kertoo päivityksessään, että hänellä on aina ollut tapana pitää parisuhdeasiansa yksityisenä. Hänen mukaansa Mikko Leppilampi oli samaa mieltä. Razavi kirjoittaa:

Sovimme siitä yhdessä heti suhteen alkumetreillä pitääksemme sen vain itsellämme.

Lyhyessä päivityksessä hän kertoo, että ero tapahtui jo alkuvuodesta:

Elämäni muuttui täysin vuoden alussa, kun ymmärsin että ainoa oikea ratkaisu minulle oli lähteä.

Tuntui hyvin luonnolliselta pysyä yksityisenä tässäkin kohdassa parisuhdetta ja toivoin, ettei asiaa tarvitsisi käsitellä julkisesti.

Tiedostin kuitenkin, että asia jossain vaiheessa julkisuuteen päätyy, joten tässä kohtaa haluan laittaa pisteen spekulaatioille.

Uusille aluille.

Leppilampi puolestaan kertoi vastikään Avun haastattelussa joutuneensa menestyksensä myötä jonkinlaiseen kuplaan.

– En usko, että pitäisin siitä Mikosta kovinkaan paljon. Menin silloin niin laput silmillä, enkä osannut huomioida tarpeeksi muita ihmisiä. Mutta en minä tietoisesti yrittänyt käyttäytyä kusipäisesti. Oli vaan niin hirveä tarve lunastaa niitä odotuksia ja päästä eteenpäin.

Hän sanoi, että keskittyy nykyään menestyksen haalimisen sijaan asioihin, joista pitää.

– Olen päättänyt, että teen tässä elämässä ainoastaan niitä asioita, joihin suhtaudun intohimoisesti ja jotka tekevät minut onnelliseksi. En aio käyttää enää päivääkään miettien, voinko tehdä jotain sellaista, jota itse haluan ja johon itse uskon.

Leppilampi tunnusti myös, että häntä painaa, ettei hän ole saanut elokuvapäärooleja kahdeksaan vuoteen.

Voit lukea Leppilammen koko haastattelun alla olevan linkin takaa.

Kommentoi »