Apu

Mikko Leppilampi haaveilee yhä kansainvälisestä urasta: edellinen yritys meni "pään hakkaamiseksi seinään"

Mikko Leppilampi haaveilee yhä kansainvälisestä urasta: edellinen yritys meni "pään hakkaamiseksi seinään"

Mikko Leppilampi saavutti jo nuorena "kaiken". Menestys nousi päähän, ja mies eteni sivuilleen vilkuilematta. Lopulta elämä alkoi opettaa, ja häntä koipien välissä jenkeistä palannut Mikko Leppilampi löysi uuden tien tv-juontajana, mutta pääosanäyttelijäksi hän ei enää päässyt. Nyt Mikko on päättänyt olla mukavampi ihminen.
Teksti Ville Hartikainen
Kuvat Timo Pyykkö
Mainos

Mikko Leppilampi, 39, pälyilee ympärilleen valokuvastudiossa.

– Ei kun hei, entä jos olisinkin täällä tällä tavalla? Tai entäs tuolla?

Sitten hän hyppää tuolinkarmin päälle istumaan, ilmeilee hetken aikaa kameralle ja kiepsahtaa lopulta lattialle makuulleen. Asennot vaihtuvat lennossa Leppilammen hakiessa tilanteeseen sopivaa poseerausta.

Hetken päästä tuijotamme läppärin ruudulle latautuvia otoksia. Leppilammen ilme kirkastuu entisestään, ja kasvoille kohoaa leveä hymy. Hän on tohkeissaan: juuri tällaisia kuvia hän on aina toivonutkin itsestään otettavan!

Pitäisikö uskoa?

Kaiketi pitäisi, sillä samanlainen ”totaalinen innostuja” Leppilampi sanoo olleensa aina. Jo lapsena hän heittäytyi päätä pahkaa uusiin haasteisiin: Calgaryn talviolympialaisia vuonna 1988 katsellessaankin hän muistaa lähteneensä ulos leikkimään Matti Nykästä ennen kuin suomalaisjuhliin päättynyt mäkikisa oli edes lopussa.

Leppilampi naurahtaa, että näin hän on rakentanut myös omaa viihdetaiteilijan uraansa. Mennyt tunne edellä. Tehnyt hyppyjä tuntemattomaan.

Vaikka ei hän sellaisesta urasta vielä lapsuudessaan haaveillut. Riihimäen kupeessa sijaitsevassa Ryttylän kylässä varttuneen Leppilammen nuoruusvuosien unelmat rakentuivat pitkälti urheilun ympärille. Suurimpana haaveena siinsi jääkiekkoammattilaisuus.

Lätkästipendin turvin hän lähti Torontossa sijainneeseen Trinity Collegen sisäoppilaitokseenkin, jonne hänet oli houkutellut HIFK:n juniorijoukkueessa samaan aikaan pelannut Toni Söderholm. Ajatuksissa siinsi siirtyminen A-junnuista SM-liigaan.

Lukioaikana intohimon kohde kuitenkin vaihtui.

– Meidän oli pakko valita taideaineita, joten ajauduin sitä kautta koulun kuoroon ja draamaryhmään. Siellä mulle sanottiin, että sun pitäisi tehdä enemmänkin tätä. Että sulla on selkeästi lahjoja, Leppilampi muistelee.

Trinitystä valmistuttuaan hän päätti hakea Teatterikorkeakouluun. Ei hän missään vaiheessa ajatellut, että hänellä voisi olla todellisia mahdollisuuksia päästä sisään, muut hakijat vaikuttivat niin paljon lahjakkaammilta. Itse hän ei tiennyt edes, mitä monologin esittäminen tarkoitti.

Mutta ei Leppilampi sellaisesta välittänyt; näytteleminen tuntui hänestä ”maailman makeimmalta”, eikä hänellä ollut omasta mielestään mitään menetettävääkään. Kun opiskelupaikka sitten varmistui, oli hän päätöksestä aidosti kauhistunut.

– Olin että voi paska, eihän tässä pitänyt näin käydä! Tuli sellainen pelon tunne, että mihin tässä ollaankaan ryhtymässä. Se kortti oli kuitenkin katsottava.

Ensimmäisen elokuvaroolinsa hän nappasi heti toisena opiskeluvuotenaan. Rempseistä nuorisokuvauksistaan tunnetun ohjaaja Perttu Lepän uuden elokuvan pääosaa havittelivat Leppilammen muistikuvien mukaan kaikki hänen opiskelukaverinsa.

Itse hän lähti koekuvauksiin mukaan fiilispohjalta.

– Mulla oli sellainen naiivi ajatus, että oma vahvuuteni on se, että koska en osaa näytellä, en edes yritä. Että menen ja olen vaan, Leppilampi sanoo ja hymyilee.

Elokuussa 2003 ensi-iltansa saanut Helmiä ja sikoja oli menestys. Se keräsi teattereissa reilusti yli 200 000 katsojaa ja elokuvan promootiokiertueella kauppakeskukset olivat repeillä liitoksistaan. Veljeskomedian parikymppisiä näyttelijöitä kohdeltiin kuin rocktähtiä ja ilmassa oli todellisen fanihysterian merkkejä.

Varsinkin Leppilammen tähti oli nousussa.

Hänen sähköpostinsa täyttyi tuhansista ihailijakirjeistä, ja lehdissä häntä hehkutettiin uudeksi Tauno Paloksi. Rahakkaita työtarjouksia sateli lähes päivittäin. City-lehden kyselyssä kotimaiset elokuvatuottajat ja ohjaajat äänestivät hänet seuraavaksi kassamagneetiksi. Taakse jäivät Jasper Pääkkönen, Peter Franzén ja Samuli Edelmann.

Menestysvuosi huipentui Jussi-gaalaan, jossa 25-vuotias Leppilampi palkittiin parhaan miespääosan Jussi-palkinnolla. Vielä puoli vuotta aiemmin häntä ei ollut tuntenut kukaan.

– Silloin tavallaan aloin kadota sellaiseen kuplaan, Leppilampi myöntää.

Seuraavat pari vuotta sekoittuvat hänen päässään yhdeksi mylläkäksi. Leppilampi laskee olleensa tuolloin mukana lähes kymmenessä elokuvaproduktiossa. Samaan aikaan hän näytteli pääosaa Helsingin kaupunginteatterin Hairspray-musikaalissa, isännöi viihdeohjelma Nevadaa ja julkaisi ensimmäisen soololevynsä. Tuli hän kaiken tämän keskellä ensikertaa isäksikin.

Se kaikki oli jälkikäteen ajateltuna vähän liikaa, Leppilampi sanoo.

– Itse ajattelin, että en ollut vielä tehnyt mitään, enkä omasta mielestäni ansainnut kaikkea sitä hehkutusta. Ihmettelin ihan aidosti, miksi saan niin paljon duuneja, vaikka olen ihan keskinkertainen. Aloin lopulta olla täysin neuroottinen sen suhteen mitä minusta ajatellaan ja mietin koko ajan, milloin muut huomaavat, etten oikeasti osaakaan mitään. Olisipa joku siinä kohdassa tullut sanomaan, että nyt rauhoitut.

Vaikka tuskin hän neuvoja olisi ottanut vastaan. Leppilampi sanoo epävarmuuden näkyneen hänessä vahvana kontrollin tarpeena: kaikesta työhön liittyvästä oli saatava päättää itse. Ei siinä jäänyt muiden mielipiteille sijaa.

Varmasti sellainen näytti ulospäin aika ylimieliseltä, hän arvelee.

– En usko, että pitäisin siitä Mikosta kovinkaan paljon. Menin silloin niin laput silmillä, enkä osannut huomioida tarpeeksi muita ihmisiä. Mutta en minä tietoisesti yrittänyt käyttäytyä kusipäisesti. Oli vaan niin hirveä tarve lunastaa niitä odotuksia ja päästä eteenpäin.

Vuonna 2007 Mikko Leppilampi oli uransa huipulla. Merkittäviä roolitarjouksia sateli jatkuvasti ja toukokuussa hän juonsi yhdessä Jaana Pelkosen kanssa Helsingissä järjestetyt Euroviisut. Kaikki tuntuivat luottavan hänen vetovoimaansa.

Leppilampi päätti kuitenkin tehdä täyskäännöksen ja muuttaa perheensä kanssa Los Angelesiin. Lehdissä hänen sanottiin lähtevän valloittamaan Amerikkaa. Mutta ei kyse ollut pelkästään siitä, Leppilampi toppuuttelee.

– Halusin ennen kaikkea ottaa etäisyyttä, vetää vähän happea ja palata koulun penkille. Mutta totta kai ajatus kansainvälisestä urasta kutkutti. Olin vielä nuori ja mulla oli aika sika hyvä CV. Ilman muuta halusin katsoa, lähtisikö juttu eteenpäin myös rapakon toisella puolella.

Alku oli lupaava. Leppilampi soluttautui vikkelästi paikallisiin näyttelijäpiireihin ja pääsi vaikutusvaltaisen Brillstein Entertainment Partners -manageritoimiston listoille. Toimiston muita asiakkaita olivat muun muassa Brad Pitt, Orlando Bloom ja Natalie Portman.

Muutaman vuoden ajan hän juoksi kymmenissä koekuvauksissa ja oli tyrkyllä ”lähes kaikkiin isoihin” Hollywoodin toimintaelokuviin James Bondista lähtien. Kovasta yrityksestä huolimatta isot roolit jäivät saamatta. Lähellä kuitenkin käytiin, maalailee Leppilampi.

Kuinka lähellä?

– No, turhahan näitä on jälkikäteen spekuloida, mutta muutaman kerran olin sellaisessa tilanteessa, että olin kahden viimeisen hakijan joukossa sellaisiin tosi isoihin juttuihin. Kyse oli enää siitä, kumpi aksentti rooliin halutaan. Mulla kävi siinä kohtaa huono tuuri.

Lisäksi elämä Los Angelesissa kävi kalliiksi. Leppilampi yritti rahoittaa perheen arkea Suomessa tekemillään yksittäisillä keikoilla, mutta lopulta taloudellinen tilanne kävi mahdottomaksi. Samassa rytäkässä tuli avioero.

Leppilampi palasi Suomeen häntä koipien välissä. Rahat lentolippuun hänen oli lainattava veljeltään.

– Olivathan ne kovia aikoja, hän huokaa.

Haaveiletko yhä kansainvälisestä urasta?

– Valehtelisin, jos sanoisin, että en haaveile. Mutta nykyisin ulkomailla menestyminen ei ole itselleni mikään itseisarvo. Kymmenen vuotta sitten ajattelin, etten kehtaa muuten tulla edes takaisin. Siksi se lopulta menikin sellaiseksi pään hakkaamiseksi seinään.

Helmikuussa 2010 Leppilampi sai puhelun MTV:n silloiselta ohjelmajohtajalta Jorma Sairaselta. Marco Bjurström oli loikannut yllättäen Neloselle uuden Dance-ohjelman päätuomariksi ja jättänyt juontajanpestinsä MTV:n Tanssii tähtien kanssa -hittisarjassa. Bjurströmin paikkaajaksi Sairanen kaavaili Leppilampea.

Leppilampi itse ei ollut ajatuksesta aluksi kovin innostunut.

– Olin ajatellut, että jos lähden tekemään viihdeohjelmia, niin se tuhoaa uskottavuuteni näyttelijänä. Siksi päätöksen tekeminen pelotti. Sitten kelasin, että saan tällä työllä turvattua taloudellisen tilanteeni ja pystyn lähtemään sen turvin ulkomailla hakemaan töitä.

Hän osui päätelmissään oikeaan.

Tanssii tähtien kanssa teki hänestä maan suosituimman televisiojuontajan. Muun muassa SuomiLOVE, Tähdet, tähdet, Heikki ja Mikko Show ja Voitolla yöhön ovat esimerkkejä Leppilammen viime vuosina juontamista ohjelmista.

Menestys television puolella on näkynyt kuitenkin suorana laskusuhdanteena näyttelijänuralla. Leppilammen viimeisimmästä elokuvapääroolista on kulunut aikaa peräti kahdeksan vuotta. Hän sanoo kyllä ymmärtäneensä uravalinnoistaan syntyvät syy-seuraussuhteet, mutta tietenkin asia kismittää hän silloin tällöin. Varsinkin, kun kyse ei monestikaan ole hänen osaamisestaan.

– Olen käynyt monissa koekuvauksissa, joissa ohjaaja tai tuottaja ovat sanoneet, että olisin juuri oikea tähän rooliin, mutta minut tunnetaan liikaa juontajana. Tajuan ihan hyvin, että tunnistettavuudessa on se vaara, että katsojan on vaikea nähdä roolihenkilöä ”tv:stä tutun Leppilammen” takaa. Samaan aikaan koen silti olevani näyttelijänä paljon parempi kuin vielä 10 vuotta sitten. Tietysti sellainen harmittaa.

Hän myöntää, että joskus heikkona hetkenä hän on saattanut tuntea asiasta katkeruutta. Sellaisista ajatuksista pitää Leppilammen mielestä osata silti päästää nopeasti irti.

– Se on ainoastaan hairahdus takaisin sellaiseen naiiviin aloittelijamaisuuteen. Silloin fokus on väärä. On järkevämpää keskittyä vain omaan tekemiseensä.

Nykyiseen asemaansa viihteen monitoimimiehenä Leppilampi on enemmän kuin tyytyväinen.

– Ihan vilpittömästi voin sanoa, että olen aidosti onnellinen ja ensimmäistä kertaa jopa varovaisen ylpeä siitä, mitä kaikkea olen saanut aikaan. Pyrin pitkään siihen, että saisin tehdä mahdollisimman monipuolisesti juttuja ja etsin samalla omaa ammatillista identiteettiäni. Kuluneena vuotena asiat tuntuivat vain loksahtavan paikoilleen.

Elokuva- ja televisiotöiden lisäksi häntä pitävät kiireisinä työt kiinteistöbisneksessä. Leppilampi toimii hallituksen puheenjohtajana Aviapolis Studios Oy:ssä, joka hallinnoi Vantaan Aviapolikseen suunnitteilla olevaa, massiivista viihde- ja tapahtuma-alan keskittymää. Rakentamisen kustannusarvio on yli 100 miljoonaa euroa.

Leppilampi sanoo hänellä olevan projektissa henkilökohtaisesti sekä ajankäytöllisesti että taloudellisesti ”kaikki pelissä”. Yöunien hän myöntää menneen projektin aikana useampaan otteeseen.

Stressaako tilanne?

– No, nämäkin ovat asennoitumiskysymyksiä. Asiat tapahtuvat kun ovat tapahtuakseen, hän sanoo ja naurahtaa.

Näin hän varmasti ajattelee myös toisesta pitkäaikaisesta haaveestaan. Helmikuun alussa Leppilammelta ilmestyi omaa musiikkia ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Kaikessa hiljaisuudessa työstetty levy on syntynyt yhteistyössä The Rasmus -yhtyeen Pauli Rantasalmen kanssa.

Leppilampi sanoo, että musiikin suhteen tavoitteet ovat henkisellä puolella.

– Olen päättänyt, että teen tässä elämässä ainoastaan niitä asioita, joihin suhtaudun intohimoisesti ja jotka tekevät minut onnelliseksi. En aio käyttää enää päivääkään miettien, voinko tehdä jotain sellaista, jota itse haluan ja johon itse uskon.

Teksti Ville Hartikainen, kuva Timo Pyykkö

Julkaistu: 26.2.2018