
Mikko Kuustonen, 56, on yhtä hymyä. Uusia kappaleita syntyy miehen kynästä tiuhaan tahtiin ja uutta albumiakin on lupa vähitellen odottaa. Muikeimmin Mikko kuitenkin hymyilee yksityiselämän uudelle käänteelle.
- Minusta tulee isoisä syyskuussa kun Iina saa vauvan, hän kehaisee ylpeänä.
- En oikein tiedä miten pitäisi valmistautua. Olen ostanut vauvalle jo muutamia huolella valittuja t-paitoja, mutta ovat kuulemma niin isoja, että mahtuvat lapselle vielä 15-vuotiaanakin, hän nauraa.
Mikon ja hänen ex-vaimonsa Maritan Iina-tytär, 32, saa lapsen kihlattunsa, muusikko-juontaja Sebastian Rejmanin kanssa.
Mikko oli mukana Porin SuomiAreenan tapahtumissa. Hän oli suunnitellut ja käsikirjoittanut Tähdet Porin illassa –tilaisuuden, jossa esiintyi joukko suomalaisia laulajia ja muusikoita sekä kanadalainen juristi, viittä kieltä sujuvasti puhuva ja Suomessa parhaaksi puhujaksi valittu André Noël Chaker. Musiikin siivittämän keskusteluillan teemana olivat työ ja onnellisuus.
Mikko nähdään syksyllä myös televisiossa Nelosen Vain elämää –ohjelmassa.
- Oli todella hieno yhdeksän päivän intensiivinen leiri.
Teksti
Marja Nyman