Monen rokkarin suusta sanat kuulostaisivat pateettisilta tai naurettavilta, mutta Michael Monroella on kieltämättä perspektiiviä: ”En ui vastavirtaan kapinoidakseni, vaan siksi, että olen menossa siihen suuntaan.”
Monroe, 49, muistaa hyvin, millainen oli se Suomi, josta hän ja Hanoi Rocks ponnistivat maailmalle ja maineeseen.
– Olihan se vähän haastavaa soittaa jossain Pohjois-Pohjanmaalla, kun yleisöstä heiteltiin tikkoja, pulloja ja auton sytytystulppia. ”Nyt leikataan homonarkkarien tukat” ja tätä rataa. Yhdellä keikalla bussin kimppuun hyökättiin rautatankojen ja pesismailojen kanssa; heräsin takapenkillä siihen, että jokainen ikkuna tuli yksitellen sisään. Ajettiin ympyrää, että saadaan roudari kyytiin. Tyypit olisivat varmaan tappaneet meidät, jos olisivat saaneet kiinni, hän hymähtää.
Bussi oli niin romuna, ettei sillä voinut ajaa, ja roudari meni tietenkin tekemään rikosilmoitusta. Monroe lähti kiinnostuksesta mukaan – kuullakseen paikalliselta nimismieheltä, ettei asia anna aihetta toimenpiteisiin, koska kyseessä olivat ”vain poikien leikit”.
– Kysyin, mitä ne sitten tekisivät, jos olisivat tosissaan. Räjäyttäisivät koko kylän, vai? Ihan pimeää touhua, Suomessa elettiin silloin kuin keskiajalla. Tai sitten takana oli joku natsijärjestö, joka manipuloi ihmisten ajattelua...
Eivätkä laumasieluisuus ja erilaisuuden vainoaminen maaseudulle loppuneet. Pitkätukkainen, näyttävästi pukeutuva ja koruja käyttävä Monroe oli kummajainen myös Helsingin kaduilla ja Ressun lukiossa. Koulussa ammatinvalinnan ohjaaja ilmoitti suoraan, ettei Matti (Monroen ristimänimi) tule koskaan saamaan ulkonäkönsä vuoksi töitä.
– Sanoin, että haista paska, ja kävelin ulos. Enkä mennyt takaisin, hän virnistää.
Samanlaisia ja värikkäämpiäkin tarinoita piisaa lokakuun lopussa ilmestyneessä elämäkerrassa Michael Monroe (Like). Kirja ei kuulunut Monroen suunnitelmiin, mutta aiemmin Hanoi Rocksista kirjoittanut Ari Väntänen puhui hänet ympäri.
– Ajattelin, että jossain vaiheessa joku kirjoittaa kuitenkin – eikä välttämättä sellainen, joka jutut tuntee. Aikataulut vaan mättivät, kun oli kiertuetta, Ari kesälomalla Lapissa ja milloin mitäkin. Viimeiset viikot pengoin kellarissa valokuvalaatikoita, tyyliin ”mä tiedän, et se on täällä jossakin!”. Meidän kissasta löytyi kyllä satoja kuvia: se on varmaan maailman kuvatuin kissa, Monroe pyrskähtää.
– Mutta omasta elämästä puhuminen oli paljon stressaavampaa kuin levynteko. Olen aina ollut tarkka yksityisyydestäni, eikä tiettyjen nuoruuden hölmöilyjen varsinaisesti tarvitse olla skideille esimerkkinä ”makeesta glamrockelämästä”. On tosi makeeta, kun istut päiväkausia bussissa samojen naamojen kanssa, ja takahuone on läävä, jossa ei ole vessaa. Tai ainakaan saippuaa ja käsipaperia.
Rockmuusikoiden elämäkerrat ovat usein kirjallisesti ja asenteeltaan mitä ovat, mutta Monroen kirjasta löytyy helmiäkin. Kuten kertomus siitä, kuinka nilkkansa keikalla murtanut mies yritti luoda lunta vanhan mökkinsä pihalla Varsinais-Suomen Kiikalassa, jotta traktori pääsisi tyhjentämään tukkoon menneen viemärin.
– Joo, hah haa! Glamrockia Kiikalassa, yksijalkaisena lumihangessa pimeässä ja pakkasessa, kun viemäri on tukossa, Monroe nauraa.
Suurelle yleisölle Monroe on yhä tunnetuin Hanoi Rocksin solistina. 1980-luvulla Suomesta ei juuri muita kansainvälisiä menestysbändejä tullut, ja räyhäkkä elämäntyyli otsikoineen kuului asiaan. Monroen ja Andy McCoyn ”kolkyt donaa” -tv-haastattelu oli aikansa klassikko.
Hanoi Rocks koostui kuitenkin erittäin taitavista muusikoista, ja live-esiintymisten energia oli luku sinänsä. Useat saman lajin nykyiset megakokoonpanot, kuten Guns N’Roses, ovat julkisesti tunnustaneet ottaneensa bändiltä vaikutteita.
Fysiikastaan huolehtiva ja terveiden elämäntapojen puolesta liputtava Monroe jaksaa yhä hillua lavalla kovempaan tahtiin kuin monet puolta nuoremmat. Vuodet vierivät silti ihmiseltä kysymättä; millaista on elää piireissä, joissa ikuisen nuoruuden tavoittelu on sisäänrakennettua ja tuottaa usein säälittäviä viritelmiä?
– En laske vuosia enkä ole huolissani vanhenemisesta. Jos ikään takertuu, alkaa näyttääkin vanhalta. Tämä on mun duuni ja se, mitä haluan tehdä, Monroe kuittaa.
– Oli ala mikä tahansa, mistään ei tule mitään, jos on riippuvainen muiden hyväksynnästä – tai paheksunnasta. Itsetunnon pitää olla terve. Musiikkipiireissä on nähty näitä hännystelijöitä ympärilleen kerääviä staroja, joille kukaan ei uskalla sanoa vastaan. Silloin ei tarvitse kohdata epämiellyttäviä puoliaan, ja itsensä kadottamisen prosessi on valmis.
Mike Monroe (Matti Fagerholm)
Syntynyt: 17. kesäkuuta 1962 Helsingissä.
Ammatti: muusikko.
Yhtyeet: toistakymmentä, mm. Hanoi Rocks, Jerusalem Slim, Demolition 23, Michael Monroe Band.
Perhesuhteet: Naimisissa Johannan kanssa.
Ensimmäinen vaimo Jude Wilder menehtyi
aivoverenvuotoon 10 vuotta sitten.
Muuta: Vieraillut mm. Guns N’Rosesin levyillä. Hallitsee useita instrumentteja. Intohimoinen
kissaihminen ja kasvissyöjä, joka palasi New Yorkin- ja Lontoon-vuosiensa jälkeen Suomeen 90-luvun puolivälissä. Isä Pentti Fagerholm oli
aikoinaan Ylen pääkuuluttaja.
