Mikael Gabriel: "Olen ollut ainoa, joka uskoo minuun"
Puheenaiheet
Mikael Gabriel: "Olen ollut ainoa, joka uskoo minuun"
Kuinka kasvatuslaitokseen passitetusta pojasta kasvoi supertähti? Mikael Gabriel kertoo vaiheistaan Avussa.
27.10.2016
 |
Apu

Vain elämää -sarja on nostanut räppäri Mikael Gabrielin koko kansan supertähdeksi. MG tietää, että hypetys ei kestä ikuisesti, mutta hän ei siitä piittaa eikä turhaan murehdi tulevia.

– Osaan nauttia tästä hetkestä. On ollut aikoja, että vain minä olen luottanut itseeni – ja olen itsekin joutunut käymään taisteluja asiasta pääni sisällä, Mikael Gabriel pohtii.

MG:n nuoruus ei ollut helppo. Ongelmat alkoivat jo varhain, mutta vasta kun hän 14-vuotiaana varasti, ryyppäsi ja oli viikkoja kadoksissa, äiti soitti sosiaaliviranomaisille. Stadilaiskundi vietiin kovaotteiseen kasvatuslaitokseen Hyrynsalmelle keskelle Kainuun metsiä. Siellä hän sopeutui sen verran, mitä sellaiset pojat sopeutuvat.

Nyt, vuosien jälkeen, kaikki on toisin. Artisti lähtee alkuvuodesta 20 konsertin kiertueelle suuriin saleihin, ja kotiasiatkin ovat kunnossa: MG seurustelee norjalaisen mallin ja juontajan Triana Iglesiasin kanssa.

– En olisi ikinä uskonut, että sellainen nainen voi olla kiinnostunut minusta. Ja rakastua!

Lue lisää Mikael Gabrielin menneestä, nykyisestä ja tulevasta Avusta 43/2016.

Kommentoi »