Mika Saukkonen: Menetin yöuneni kirjoittaessani Viimeinen voltti -kirjaa Jari Mönkkösestä

Olen nyt vasta alkanut saada yöuneni takaisin. Menetin ne noin puoleksi vuodeksi, kun kirjoitin kirjaa Viimeinen voltti (Docendo) halvaantuneen telinevoimistelijan Jari Mönkkösen elämästä. Kävin hänen luonaan viikoittain ja näin, minkälaista elämä onnettomuuden jälkeen on.

Olin hiljaista poikaa aina, kun lähdin ­hänen luotaan. Pari tuntia meni iltaisin pohtiessa, ja opin, että ihmisen elämä on pienestä kiinni. En tiennyt aiheesta etu­käteen mitään, mutta minua kiinnosti, ­miten hän on oikein selvinnyt siitä. Yksi voltti aiheuttaa sen, että ihmiseltä viedään kaikki. Vaimonikin sanoi, että minusta on tullut rauhallisempi ja mietteliäämpi kirjan tekemisen mittaan.

Halusin todistaa itselleni, että osaan muutakin

Minut tunnetaan vain urheilutoimittajana. Kahdella kirjoittamallani kirjalla olen ­halunnut todistaa itselleni, että osaan muutakin kuin vain sen, kuka tänään ­voitti kolmenolla. Toimenkuvani Maikkarillakin on laajentunut nyt Huomenta ­Suomi -ohjelmaan.

Ehkä en tämän enempää laajenna työ­maitani, mutta vanhemmiten on tullut ­niitä hetkiä, kun ei kiinnosta nähdä yhtäkään kolmenollaa. Nuorena luin kaikkien lehtien urheilusivut alusta loppuun päivittäin. Nyt en enää lue, vaan lukeminen on paljon ­valikoivampaa.

Välillä otan etäisyyttä niihin asioihin menemällä kalastamaan. Kesäisin käymme porukalla Tenolla, ja siellä se, tuleeko lohta, on toissijainen asia sen rinnalla, että katselee veneestä vedenpintaa. Välillä on vedetty tyhjää monta päivää.

Ei sitä koskaan tiedä, mihin vanhuuden päivillään lähtee, mutta minua kiinnostaa Lappi. Se ilmapiiri vetää puoleensa, ainakaan ei tarvitse tuloksia miettiä.

Urapolku oli minulle aika selvä jo lapsena. Vietin jo silloin aikani selostamalla kasettinauhuriin omia urheiluselostuksiani. Hetken harkitsin poliisin ammattia, mutta sekin johtui siitä, että idolini Lasse Virén oli poliisi.

Ajauduin luokanopettajaksi

Koulutukseltani olen luokanopettaja. Se oli lähinnä ajautumista, mutta tein hetken sitäkin työtä. Samalla, kun aloitin kesätoimittajana Maikkarilla 1994, opetin yhden lukuvuoden kolmatta luokkaa Vartiokylän ala-asteella Itä-Helsingissä. Siinä työssä yritin tehdä kaiken toisin kuin omat opettajani, joten minun tunnillani ei karttakepillä lyöty. Silti olin ­aika jämpti siinä, että esimerkiksi ­minkäänlaista kiusaamista en sietänyt tippaakaan.

Mistä sitä koskaan tietää, etteikö joskus vielä opettaisi. Olen aina nauttinut nuorten parissa olemisesta.

Nuoruuden hätäily on väistynyt. Se pätee myös ihmissuhteisiin. Nuorempana olin kärkkäämpi sanomaan heti, mitä ajattelen, mutta nyt tiedän, että kannattaa pitää turpa hetken kiinni ja kuunnella, mitä toisella on sanottavanaan. Saattaa huomata, että toisella on sanottavanaan jotakin ihan fiksua, ja omakin mielipide voi muuttua.

Asioilla on tapana järjestyä. Joko hyvin tai huonosti, mutta kyllä ne järjestyvät.