Urheilutoimittaja Mika Saukkonen katuu, että painosti poikansa kenttäpelaajaksi – poika olisi tahtonut ihan muuta
Urheilutoimittaja Mika Saukkonen on tottunut olemaan tv-ruudussa, mutta joutui tähtitanssilattialla uuden eteen: ”Osasin sen, minkä osasin”
Lapsuuteni sitkein haave oli tulla poliisiksi, koska Lasse Virén oli siihen aikaan suosittu, ja hän oli poliisi. Toinen haave oli tulla pankinjohtajaksi, eikä minusta tullut sitäkään. Nämä olivat ammatillisia haaveita. Harrastin yleisurheilua, ja siinä haaveilin suurista voitoista. Ihan olympialaisista.
Teini-iässä ihailin salaa rockabilly-tyyppejä. Heillä oli tötterötukka ja buutsit jalassa, ja ihailin heitä. En itse kuitenkaan ollut sellainen, vaan justiin tällainen nuori urheilijapoika, jolla ei ollut aikaa sellaisiin hömpötyksiin.
Viimeksi nauroin makeasti töissä MTV:n uutisissa kollegan jutulle. Se koski katsojapalautetta, joka oli hyväntahtoinen mutta pitkä.
Liikutun yleensä kyyneliin näin vanhemmiten. Esimerkiksi silloin, kun kävin hakemassa tyttären lentokentältä joululomalle. Liikutuin myös silloin, kun kuulin Heikki Silvennoisen menehtymisestä. Vanhemmiten tulee herkemmäksi.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun sain laitettua joulukuusen jalkaan tuossa ulkona. Siinä on aina hirveä jumppa, kun on pihtakuusi, ja se on niin paksu.
En vihaa sydämeni pohjasta duffelitakkeja, mutta sanotaan niin, että en tykkää niistä. Ne eivät vaan sovi tyyliin.
Jos olisin nainen, meikkaisin hillitysti ja käyttäisin hametta vain tarpeen vaatiessa.
Antakaa minun edes kerran nukkua kunnon päikkärit.
Kadun yhä sitä, että poika olisi aikoinaan halunnut olla maalivahti, mutta minä laitoin hänet kenttäpelaajaksi.
Jos jonkun puolesta pitäisi kuolla, niin perheenjäsenten.
Juuri nyt ottaa päähän Ukrainan tilanne.
En enää nykyään suutu, kun minua moititaan kotitehtävien laiminlyönneistä. Aikaisemmin suutuin siitä arvostelusta.
Kateellisena katson, kun joku osaa soittaa taitavasti. Oli se sitten kitaralla tai pianolla tai viululla. Luokanopettajan koulutuksella osaan soittaa sentään nokkahuilua. Kateellisena katson myös niitä ihmisiä, jotka osaavat sekä soittaa että tanssia hyvin.
Ensimmäiseksi poistaisin maailmasta Ukrainan sodan.
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, omaa taloutta pitäisi mielellään paikata, ja ehkä jonkun osan lahjoittaisin johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen.
Sen päivän haluaisin nähdä, kun minusta tulisi isoisä.
Luulin itsestäni liikoja television Tanssii tähtien kanssa -kisassa. Luulin osaavani, mutta osasin sen, minkä osasin.
Seuraavan rauhan-Nobelin antaisin Volodymyr Zelenskyille, jos sotaan saadaan rauhanomainen ratkaisu.
