Minun olisi pitänyt syntyä 1930-luvun lopulla Tennesseen Memphisissä. Olisin voinut todistaa rock and rollin syntyä paikan päällä, ja vaikkapa nähdä Elvis Presleyn esiintyvän uransa alkumetreillä vuosina 1954–1955.

Minuun jäi pysyvät (henkiset) jäljet, kun ajoin marraskuussa 1969 juuri kortin saaneena liukkaalla kelillä ulos. Volkswagen-pakettiauton etuosa meni ryttyyn, mutta sain onneksi vain lieviä ruhjeita. Sittemmin en ole ajanut senttiäkään. Minusta tuli taksin käyttäjä, ja voin suositella sitä kaikille, erityisesti ikääntyville miehille, jotka luulevat edelleen olevansa loistavia kuskeja!

Ennen oli paremmin muun muassa taksiliikenteen suhteen, koska se oli tarkemmin säädeltyä ja valvottua. Stadin Slangi ry nimitti vuonna 2014 Stadin Friiduksi Anne Bernerin. Hänestä tuli nopeasti kepulainen ­l­­iikenneministeri, ja hän onnistui romuttamaan melko hyvin toimineen taksiliikenteen täysin. Sain Stadin Kundin arvonimen samana vuonna, mutta luopuisin siitä ilomielin, jos Bernerin titteli peruutetaan!

Jos olisin nainen, ryhtyisin burleskitaiteilijaksi. Rakastan korkeita korkoja, korsetteja ja mustia saumasukkia. Meissä miehissä on myös hieman naista, enemmän tai vähemmän.

Join pääni täyteen ensimmäisen kerran mentyäni joraamaan teinibileisiin tammikuussa 1960. Otin liian monta rohkaisevaa, jotta uskalsin hakea tyttöjä tanssimaan. Muistan hämärästi, että bändi oli Erkki Ertaman Kvartetti, maestro soitti sähköurkuja. En muista, kuinka selvisin kotiin.

Sukurasitteeni on yleinen liikalihavuus. Olin jo lapsena tukeva, ja kaikkein eniten painoin 1970-luvulla, peräti 136 kiloa! Muusikon ­elämäntapoihin kuului öisin syöminen, ja siksi terveellinen aamiainen jäi usein väliin. Nykyisin painan noin sata kiloa, ja kaurapuuro maistuu joka aamu.

Urho Kekkosesta haluan sanoa, että olen pitänyt hänelle veljeni Eeron kanssa paininäytöksen 1950- luvun alussa. Kekkonen ja isämme olivat tuolloin töissä Suomen Pankissa. Jonkun pitkäksi venähtäneen ­päivällisen jälkeen pankin herroja tuli meille pienille ”Nachspieleille”, ja ohjelmasta vastasivat showpainijat The Fabulous Raittinen Brothers!

Jos elän yli satavuotiaaksi, toivon, että Suomen lainsäädäntö sallii eutanasian. En usko, että juuri missään hoitokodissa saisin maistuvaa ja terveellistä ruokaa. Syöminen on kuitenkin niitä viimeisiä asioita, joista voi vanhana nauttia. Satavuotiaan sapuskoissa saa mielestäni olla runsaasti kermaa, viiniä ja sokeria. Pääasia on, että safka maistuu ja pitää terveenä ja hyvällä mielellä.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun kuulen Sam Cooken laulavan mahtavan kappaleensa A Change Is Gonna Come. Se on laulu kansalaisoikeustaistelusta, joka jatkuu USA:ssa vieläkin 60 vuoden jälkeenkin. Kävin ensi kertaa syvässä etelässä jo 1970-luvun puolivälissä, ja sain havaita, että valitettavasti juuri mikään ei ollut vielä muuttunut. Kaverini kävi jopa New Orleansissa Ku Klux Klanin kirjakaupassa ostamassa rasistisia levyjä.

Hermoni menevät, kun… Kuule mulla on ihan ­lehmän hermot. Hyvin harvoin mä menetän malttini. Pyrin ratkomaan asioita mieluummin huumorin kautta. Tietysti mä joskus ­suutun, mutta sitten kyseessä pitää jo olla vähän hevimpi juttu.