Kulttuuri- ja tiedeasiainneuvos Jeannette Bougrab, 43, näyttää puhelimestaan pientä kuvaa. Siinä hän on hymyillen lähdössä juoksuun nelivuotiaan tyttärensä Mayn kanssa.

”Tämä on meidän uusi alkumme. Elämämme täällä alkoi viime syyskuun ensimmäisenä päivänä”, Jeannette sanoo Helsingissä otetusta kuvasta.

Ranskassa Jeannette Bougrab tunnetaan. Hän on Ranskan korkeimman hallinto-oikeuden jäsen, ja hän toimi nuorisoasiain ministerinä vuosina 2010–2012.

”Suomesta tiesin silloin koululaisten hyvät tulokset PISA-tutkimuksissa, naispresidentin ja designin. Mietimme ministeriössä, miten voisimme kopioida suomalaislasten tapaa opiskella omiin kouluihimme.”

Viime syksystä Jeannette Bougrab on johtanut Ranskan instituuttia Helsingin Kaapelitehtaalla. Jo muutamassa kuukaudessa hän on oppinut tuntemaan suomalaisia vaikuttajia ja verkostoitunut kulttuurialan toimijoiden kanssa.

Ideoita instituutin uudella johtajalla on paljon niin taiteen, tieteen kuin ruokakulttuurinkin alueilta. Nykytaiteen museo Kiasmalla ja Pariisin Pompidou-keskuksella on suunnitteilla yhteistyötä, ja Musiikkitaloon on vireillä konsertteja ranskalaisine vierailijoineen.

Kulttuurivaihtoa Ranskan ja Suomen välillä on muutenkin paljon. Viime keväänä Ateneumin täyttivät Auguste Rodinin veistokset, ja vastavuoroisesti Jeannette haluaa jakaa ranskalaisille tietoa suomalaisesta kulttuurista ja designista.

”Teillä on upeita juttuja, mutta te olette aivan liian vaatimattomia ja ujoja kertomaan niistä”, hän sanoo.

“Olen menettänyt niin paljon”

Pariisin traagisten tapahtumien jälkeen Helsinki tuntuu Jeannettesta rauhaisalta. Hän nauttii kaupungin arkkitehtuurista ja saadessaan kävellä keskustan kodista työpaikalleen vanhaan tehdasmiljööseen Kaapelitehtaalle. Ranskaan jäi paljon surua.

”Vuosi 2015 oli raskas. Pahin elämässäni. Olen menettänyt niin paljon”, hän sanoo.

Tammikuussa 2015 terroristit hyökkäsivät Pariisissa satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen ja ampuivat kaksitoista ihmistä. Heidän joukossaan oli Jeannette Bougrabin miesystävä, lehden päätoimittaja Stéphane Charbonnier, joka tunnettiin taiteilijanimellä Charb.

Tapahtumista on edelleen vaikea puhua ilman, että kyyneleet nousevat silmiin.

”Charb on ajatuksineen yhä osa minua”, Jeannette sanoo.

Kun Jeanette teki televisiodokumenttia Tytöiltä pääsy kielletty kouluun, hän kiersi Pakistanin, Jemenin ja Kenian kaltaisissa maissa ja levottomissakin paikoissa, kuten Nobel-palkitun Malalan kotikylässä.

”Charb ei ollut mukana paikoissa, joissa kuljin dokumenttia tehdessäni, mutta sitten hän kuolikin Pariisissa.”

Pian miehensä jälkeen Jeannette menetti syöpää sairastaneen äitinsä.

”Äiti sai tietää sairaudestaan elokuussa 2014. Lääkärit antoivat hänelle vain kaksi kuukautta elinaikaa. Elimme Charbin kanssa siitä suruissamme, mutta Charb kuoli ennen äitiäni tammikuussa, ja äiti eli vielä kesään.”

“Elämän voi aloittaa alusta”

Kun terroristit iskivät Pariisissa uudelleen marraskuussa, Jeannette Bougrab ei uskaltanut ensimmäisten tuntien aikana seurata uutislähetyksiä. Hän pelkäsi, että uhrien joukossa olisi taas perheenjäseniä tai ystäviä.

Jeannette sanoo, ettei ole heikko nainen.

”Minusta ei olisi tullut se, mikä olen, jos olisin ollut heikko”, algerialaisten maahanmuuttajien tytär sanoo.

Siitä huolimatta on hetkiä, jolloin hän tuntee, ettei ole se urhea johtaja, määrätietoinen naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaja tai pärjäävä yksinhuoltaja, jollaiselta hän saattaa ulospäin näyttää.

”Yksinäisinä hetkinä itken, mutta sitten taas ajattelen, että olen elossa ja minulla on ihana tytär ja Helsingissä työ, josta olen kiitollinen. En valita elämääni. Tehtäväni on nyt jakaa rakkautta muille.”

Kuluneiden kuukausien aikana Jeannette on lukenut ranskalaispsykiatri Boris Cyrulnikin kirjoja, joissa kerrotaan selviytymisestä. Ihmiset ovat pystyneet jatkamaan elämäänsä vaikeina historiallisina aikoina, jopa keskitysleirikokemusten jälkeen. Kirjoista hän tuntee saaneensa aineksia siihen, kuinka rakentaa itsensä vaikeuksien jälkeen uudelleen. Kivun kautta on löytynyt valoa.

”Tiedän omien vanhempienikin kokemuksista, että elämän voi aloittaa alusta. Molemmat pakenivat Algerian sotaa Ranskaan vuonna 1962.”

Jeannetten äiti pakotettiin 13-vuotiaana vanhempien järjestämään avioliittoon. Hän tuli raskaaksi, mutta lapsi menehtyi Algeriassa sodan aikana. Ranskassa äiti tapasi uuden miehen, josta tuli Jeannetten isä.

Äiti oli lukutaidoton, eikä hänellä ollut mahdollisuuksia opiskeluun, mutta tyttärelleen hän toivoi toisenlaista elämää.

”Lapsena koin rasismia, ja minua haukuttiin arabiksi, vaikka olin Ranskassa syntynyt. Toivon, ettei oman tyttäreni tarvitse kokea samaa”, Jeannette sanoo.

“Pelkoa ei pidä näyttää”

Jeannette Bougrab on valmistunut Sorbonnen yliopistosta tohtoriksi. Jo oman taustansakin vuoksi häntä kiinnostavat naisten ja tyttöjen oikeudet. Niitä hän haluaa edistää.

”Olen ollut onnekas saadessani opiskella. Tunnen, että minun on annettava siitä jotain takaisin.”

Suomeen Jeannette halusi muuttaa senkin vuoksi, että hänen Laosista seitsenkuisena adoptoimansa tytär pääsisi hyviin kouluihin. May opettelee jo suomea ja suomalaisia lastenlauluja.

”Vanhemmillani on afrikkalaiset juuret, minä olen syntynyt Euroopassa ja tyttäreni tulee Aasiasta. Tätä on nykypäivän ranskalaisuus.”

Jeannette toivoo, että Mayn elämä olisi kevyempää kuin hänen omansa, ainakin taloudellisesti turvatumpaa. Hän itse kävi töissä saadakseen rahaa opiskeluihin.

”Olen surullinen siitä, että May sai tuntea niin lyhyen aikaa isoäitinsä. Olen yrittänyt kertoa hänelle tarinoita äidistäni.”

Haastattelua edeltävänä viikonvaihteena Jeannette Bougrab on käynyt Pariisissa. Hän on liikkunut kaupungilla, tehnyt ostoksia ja istunut kahviloissa. Pelkoa ei pidä hänen mielestään näyttää.

”En lakannut matkustamasta New Yorkiinkaan sen vuoksi, mitä terroristit tekivät syyskuussa 2001. Elämän on jatkuttava, ja Ranska on vahva.”

Kuvat: Milka Alanen

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 1/2016. Nettiartikkelia on päivitetty.