Tuli tuhoaa ja uudistaa – Metsäpalo tuo hyvän marjasadon ja tilaa uusille lajeille
Luonnonmetsissä tuli oli tärkein metsiä uudistava voima. Metsäpalot pitivät yllä erirakenteisten metsien mosaiikkeja, joissa lajiston monimuotoisuus säilyi.
Kostean sammalen tuoksuun sekoittuu kitkerän savun aromi. Ensin kuuluu hiljaista ritinää, sitten voimakas humina, kun tuli syöksyy oksistoon. Kuumuus tuntuu poskilla kymmenien metrien päässä. Tuli muuttaa metsän hetkessä jyriseväksi infernoksi, jonka kipinät tanssivat taivaalle. Kyseessä on metsän hallittu poltto, jolla parannetaan luonnon monimuotoisuutta.
Tulella oli merkittävä vaikutus metsien ekologiaan ennen ihmistä. Salamat sytyttivät metsäpaloja, joiden historiaa voi lukea vanhojen mäntyjen palokoroista. Ne ovat tallentuneet myös tuhka- ja nokikerroksiksi soiden ja järvien pohjille.
On arvioitu, että lähes kaikki kangasmetsämme ovat palaneet ainakin kerran 500 viime vuoden aikana. Nykyisin metsäpaloja vartioidaan lentokoneista. Mitä lämpimämpää ja kuivempaa on, sitä enemmän koneet ovat ilmassa. Myös liikennelentäjät tarkkailevat nousevia savuja.
Aiemmin suomalaiset käyttivät tulta polttamaan kaskea viljan ja juurikkaiden viljelyyn. Hämeessä ja Savossa näitä huhtia poltettiin vielä 1800-luvulla. Kasketulle maalle kasvoi lehtimetsää ja se poltettiin uudelleen lehtikaskina.
Tulta alettiin käyttää metsänhoidossa 1800-luvun loppupuolella. Männyn siemenet itävät hyvin tulen puhdistamassa maaperässä. 1900-luvun alkupuolella kulotukset lisääntyivät jyrkästi ja alkoivat vähetä ennen talvisotaa. 1950- ja 1960-luvuilla kulotuksen liekki paloi Suomessa taas hetken kirkkaammin, kunnes 1970-luvulla se hiipui nopeasti.
Nykyisin kulotusta käytetään pääasiassa suojeltujen metsien ennallistamiseen.
Suomessa maaperän matala lämpötila rajoittaa juurten ja hajottajaeliöiden kasvua. Kulotettaessa maa palaa mustaksi ja kerää lämpöä enemmän kuin ennen. Se lisää maaperän eliöiden aktiivisuutta ja vähentää yleensä tuhosieniä ja -eläimiä. Kulotus lisää lahopuun määrää ja monipuolistaa puuston rakennetta.
Osa puista kuolee heti, osa myöhemmin, ja osa jää henkiin. Hiiltynyt puuaines on elintärkeää sitä vaativalle lajistolle.
Vanhoihin mäntyihin kehittyy paksu kilpikaarna, joka eristää tulelta varsin hyvin. Tuulen puolelta tuli saattaa syödä kaarnan puhki nilaan asti, jolloin puuhun jää muistoksi palokoro. Luonnonmetsien vanhoissa männyissä ne ovat varsin yleisiä.
Kuusen alas asti ulottuva oksisto syttyy herkästi ja tuli nousee helposti oksia myöten maatulesta nopeasti eteneväksi latvapaloksi. Kuusen ohut kuori ei suojaa puuta männynkaarnan tavoin. Vanha kuusikko on merkki siitä, ettei metsäpalo ole levinnyt paikalle pitkään aikaan.
Metsän kulotus parantaa maan ravinnetaloutta jopa kymmeniksi vuosiksi. Kulotusalueelta saadaan runsas puolukkasato jo muutaman vuoden kuluttua, mutta mustikan marjomista saadaan odottaa kaksi–kolmekymmentä vuotta. Vattu löytää tiensä nopeasti kuloalueille, ja se marjoo hyvin.
