Apu

Metsäkauris on satukirjan sorja sorkkaeläin ja kaupunkipihojen riesa

Metsäkauris on satukirjan sorja sorkkaeläin ja kaupunkipihojen riesa
Pienikokoinen ja siro metsäkauris vaikuttaa satukirjan hahmolta, mutta se on Suomessa luonnonvarainen eläin, jonka voi nähdä nykyisin entistä useammin jopa kaupungissa.
Julkaistu: 26.4.2020

Onko tuo peura vai kauris? Näin moni pohtii nähdessään pellolla metsän reunassa käyskentelevän siron hirvieläimen.

Joku nokkela voisi sutkaista siihen: ”Kyllä vua.” Siis voipi olla tai olla olematta. Hirvieläinten nimissä menee helposti solmuun, vaikkei harrastaisi savolaishuumoria.

Nisäkäsnimistötoimikunnan mukaan kaikki Suomessa elävät sorjat sorkkaeläimet ovat kauriita.

Kuitenkin valkohäntäkauriista käytetään yleisesti sen vanhaa nimeä valkohäntäpeura, osittain sen vuoksi, ettei sitä sekoitettaisi lähes samannäköiseen metsäkauriiseen.

Käytän itsekin mieluummin vakiintunutta valkohäntäpeura­nimitystä; valkohäntäkauris kuulostaa jotenkin väkinäiseltä.

Metsäkauris (Capreolus capreolus). Kuva: AOP

Varsinaisia peuroja ovat metsäpeura, poro ja niiden pohjoisamerikkalainen alalaji karibu. Eteläisessä Suomessa ei elä peuroja, lukuun ottamatta Salamajärven kansallispuistoa, jonne on palautettu metsäpeuroja siirtoistutuksin.

Jotta nimiruljanssi ei olisi liian yksinkertaista, Suomessa elää kolmaskin kaurislaji, täpläkauris. Se puolestaan tunnettiin aiemmin nimellä kuusipeura. Täpläkauris ei ole Suomen luonnossa alkuperäinen laji, vaan se on tuotu Aasiasta. Hirvieläimiä ne ovat kaikki tyynni.

Kauriskolmikostamme ainoastaan metsäkauris kuuluu Suomen alkuperäiseen lajistoon. Se on Euroopan oma Bambi – nimittäin itävaltalaisen Felix Saltenin kirjoittamassa romaanissa Bambi: tarina metsästä seikkailee metsäkauriin vasa.

Disneyn kuuluisassa animaatioelokuvassa eläin on vaihdettu valkohäntäpeuraksi, joka on alun perin pohjoisamerikkalainen laji. Eipä siinä suurta vääryyttä ole tehty, sillä molempien kaurislajien poikaset ovat täplikkäitä ja silmillä syötävän söpöjä.

Bambi-tarinan päähahmo oli vielä romaanissa metsäkauriin vasa, mutta Disneyn animaatioissa laji vaihtui valkohäntäpeuraksi, joka on amerikkalaisille tutumpi laji. Kuva: AOP

Talviruokinta auttaa kauriita

Sekä metsäkauris että valkohäntäpeura ovat Suomessa nykyisin hyvin yleisiä. Eniten niitä elää Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan vehreissä metsä- ja peltomaisemissa.

Metsäkauris on lajeista pienempi: aikuinen painaa vain 20–30 kiloa, ja sen säkäkorkeus on noin 70 senttiä – se ei siis ole isoa koiraa kookkaampi.

Metsäkauriin kuono on lyhyt, ja kolmiomainen sivuprofiili tekee eläimestä jotenkin alkukantaisen oloisen. Ero sulavalinjaiseen valkohäntäpeuraan on selvä, joskaan näiden lajien erottaminen toisistaan ei ole maasto-olosuhteissa aina ihan helppoa.

Metsäkauriin erottaminen valkohäntäpeurasta ei maasto-oloissa ole kovin helppoa. Kuva: AOP

Kauriit ovat luonteeltaan riistaeläimiä ja lähtevät herkästi pakoon nähdessään ihmisen tai muun ison nisäkkään, jota ne pitävät automaattisesti uhkana.

Tällöin tulee näkyviin valkohäntäpeuran paras tuntomerkki: valkoinen häntä, jonka eläin nostaa pystyyn merkiksi takana tuleville. Metsäkauriin häntä on vaatimaton töpö, eikä eläin nosta sitä pystyyn paetessaan.

Metsäkauris on pienempi kuin valkohäntäpeura. Metsäkauriin tunnistaa myös siitä, että sen häntä on olematon töpö. Kuva: Juho Rahkonen

Metsäkauris tuli Suomeen omin avuin jääkauden jälkeen noin kymmenentuhatta vuotta sitten. Se hävisi välillä Suomesta ilmaston kylmenemisen seurauksena, mutta 1950-luvun alussa se alkoi levitä meille takaisin Ruotsista Tornion kohdalta Perämeren alueelle.

Metsäkauriin leviämistä on vauhditettu siirtoistutuksilla Ahvenanmaalle ja manner-Suomen eteläosiin, ja se on Ahvenanmaan maakuntaeläin.

Voikin todeta, että yksikään Suomen hirvieläinlajeista – lukuun ottamatta hirveä – ei ole asuttanut maatamme pelkästään omin voimin, vaan ihmisen tekemillä istutuksilla ja etenkin talviruokinnalla on ollut merkittävä rooli. Hirvieläinten liha on maukasta ja vähärasvaista, joten ne ovat haluttuja riistaeläimiä.

Metsäkauris Ahvenanmaalla. Kuva: Juho Rahkonen

Yhä useampi kauris elää Kehä kolmosen sisäpuolella

Kauriiden yleistyminen on kuitenkin tuonut mukanaan myös ongelmia: pelti rytisee, kun autot kolaroivat eläinten kanssa, ja lisäksi kauriit ovat melkoisia punkkibusseja.

Niiden matalalla oleva maha viistää heinikkoa, ja karkeaan karvaan tarttuu jopa tuhansittain vertaimeviä puutiaisia, jotka kulkeutuvat kauriiden laidunalueilta kaikkialle, myös ihmisten pihoille ja puutarhoihin.

Luonnossa tapahtuu jatkuvasti muutoksia, vain muutos on pysyvää. Myös metsäkauriin elinpiiri on muuttunut roimasti: entistä useampi metsäkauris elää pääkaupunkiseudulla Kehä kolmosen sisäpuolella.

Metsäkauriita voi tavata Suomessa Kuusamon korkeudelle asti. Kuva: AOP

Kylmät ja lumiset talvet ovat pienikokoiselle metsäkauriille vaikeita: paksu hanki peittää ravinnon, ja pienet sorkat uppoavat syvälle lumeen tehden liikkumisen hankalaksi. Muutamana edellisenä talvena Etelä-Suomessa oli jopa enemmän lunta kuin Lapissa, ja pakkanen paukkui kireänä useiden viikkojen ajan.

Alkuvuosi 2020 oli puolestaan poikkeuksellisen lauha, eikä etelärannikon tuntumassa ollut lumihankia laisinkaan, pakkastakin vain pikku pihauksin. Mennyt talvi olikin kauriille ja monille muille eläimille aikaisempia helpompi, joten voi olettaa metsäkauriiden taas laiduntavan runsaina tulevana kesänä.

Metsäkauris ei ole kuitenkaan vain etelän eläjä, vaan niitä voi nähdä Kuusamossa asti. Metsäkauriin määrä eri alueilla kuitenkin vaihtelee talvesta toiseen lumipeitteen paksuuden ja kauriiden liikkuvuuden mukaan.

Kauriinpoikaset syntyvät kevään korvalla

Keväisellä pellolla vastaan tullut metsäkauris näytti yksisarviselta. Sillä oli toinenkin sarvi, mutta se oli jäänyt korvan kohdalle piiloon. Kuva: Juho Rahkonen

On keväinen aamu, ja olen tapani mukaan lähtenyt Kirkkonummen Porkkalanniemelle, missä voi saman päivän aikana nähdä peräti neljän hirvieläinlajin edustajia. Niemelle johtavan mutkikkaan maantien varrella huomaan yksinäisen metsäkauriin.

Nappaan nopeasti kamerani ja alan kuvata sitä. Yhtäkkiä eläin pysähtyy ja katsoo minuun. Se näyttää jotenkin kummalliselta, melkein sairaalta: sen sarvista roikkuu verisiä nahankappaleita.

Ilmiö on kuitenkin täysin normaali. Hirvieläinten sarvet kasvavat nopeasti, jopa sentin päivässä. Kasvavia sarvia peittää nukkainen iho, joka on täynnä verisuonia. Kun sarvet ovat kasvaneet täyteen mittaansa, eläin irrottaa nahan hankaamalla sarvia puita vasten. Tätä tapaa kutsutaan kelomiseksi, ja sillä tavalla hirvieläin voi myös merkitä reviirinsä.

Vain koiraille kasvaa sarvet. Niillä otetaan miehestä mittaa, kun puolustetaan reviiriä kilpakosijoilta. Kuva: AOP

Poroa ja metsäpeuraa lukuun ottamatta hirvieläimillä vain koiraille kasvavat sarvet: ne ovatkin varsinainen miehen mitta, ja niitä käytetään reviirin puolustamiseen kilpakosijoita vastaan.

Metsäkauriin elämänrytmi noudattaa tiettyä kaavaa. Näin keväällä ja alkukesällä koiraat merkitsevät reviirinsä. Kiima-aika on alkusyksyllä, jolloin laitetaan alulle seuraava sukupolvi haukkuvien ja röhkivien ääntelyiden saattelemana. Toukokuussa naaras synnyttää 2–3 vasaa ja karkottaa edellisvuotiset poikaset pärjäämään omillaan.

Kauriinpoikasten syntymä ajoittuu aikaan, jolloin luonnossa on eniten ravintoa saatavilla. Näin vasoilla on aikaa varttua riittävän isoiksi ennen syksyä.

2 kommenttia