Apu

Metropoliitta Ambrosius on tukenut ministeri Anu Vehviläistä suuressa surussa



Metropoliitta Ambrosius on tukenut ministeri Anu Vehviläistä suuressa surussa

Ministeri Anu Vehviläinen ja metropoliitta Ambrosius jakavat keskenään iloja ja suruja, tukevat toisiaan työpaineissa ja puhuvat usein syntyjä syviä.

Kulttuurikeskus Sofian yläkerran olohuoneessa tuoksuu suitsuke. Metropoliitta Ambrosius sytyttelee kynttilöitä ja kaataa pieniin kristallilaseihin sherryä.

Ulkona on pilkkopimeä marraskuun ilta, sisällä lämmin, odottava tunnelma. Ambrosius odottaa kylään hyvää ystäväänsä, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläistä (kesk).

Kotvan kuluttua ministeri porhaltaa Vuosaaren Kallvikissa sijaitsevaan Sofiaan.

– Anteeksi, että olen myöhässä! Tulen suoraan kyssäriltä, Vehviläinen sanoo tarkoittaen eduskunnan kyselytuntia.

Äkkiseltään tuntuu erikoiselta, että kahdeksantoista vuotta metropoliittaa nuorempi ministeri on hänen ystävänsä.

Syyt selviävät pian.

Ystäviä yhdisti alkujaan Joensuu, ystävyyden syvetessä suorapuheisuus ja samankaltainen huumorintaju.

Anu Vehviläinen valmistui filosofian maisteriksi Joensuun yliopistosta, ja Ambrosius oli kirjoittanut vuosia aiemmin ylioppilaaksi Joensuun lyseosta.

– Minähän olen alkujaan Leppävirralta, Ambrosius Tohmajärveltä, Anu Vehviläinen sanoo.

Vuosien varrella he tapasivat toisiaan satunnaisesti eri tilaisuuksissa. Viime vuosien aikana he ovat tutustuneet toisiinsa niin hyvin, että Ambrosius on vieraillut myös Höytiäisellä Anu Vehviläisen mökillä.

– Anu on skarppi, hienolla tavalla vanha sielu, joka on kiinnostunut syvällisistä elämänkysymyksistä. Hän on mutkaton ihminen ja välillä väännämme kättä jostain asiasta, josta olemme eri mieltä. Keskinäinen luottamus ystävyydessä on äärimmäisen tärkeää.

Anu Vehviläinen ei ole kääntynyt ortodoksiksi, vaikka moni siihen liittyvä asia kiinnostaa häntä.

– Ambrosiuksen lähelle on helppoa päästä, ja saan keskinäisestä yhteydenpidostamme henkistä voimaa. Otan häneltä vastaan voimaannuttavia viestejä.

Ambrosiuksen myötä Anu Vehviläinen on lukenut ortodoksista kirjallisuutta ja tutustunut ikonitaiteeseen.

– Pääsen aina vähän papiksi, kun sparraan Anua, Ambrosius sanoo. 

Hirvittävin isku, mitä ihminen voi kokea, tapahtui Anu Vehviläisen elämässä, kun hänen aviomiehensä teki itsemurhan. Vuosi oli 2011, kun hänen rikoskomisariona työskennellyt puolisonsa ampui itsensä poliisien pikkujouluissa.

Ambrosius koitti uskonmiehen voimalla tukea Vehviläistä.

– Jokaiselle täältä lähteneelle toivotan hyvää matkaa, Ambrosius sanoo.

Vehviläinen oli joutunut kokemaan saman tilanteen aiemminkin, sillä myös hänen isänsä oli tehnyt itsemurhan.

– Minun on helppo puhua Ambrosiukselle perheasioistani. Myös Timon kuolemasta, josta tänä syksynä on kuusi vuotta. Aika hänen kuolemansa jälkeen ei ole ollut kivutonta, mutta olen selvinnyt. Niin myös poikamme Tatu, joka oli Timon kuoleman aikaan yksitoistavuotias.

Ambrosius on nähnyt läheltä, miten hieno nuorukainen Tatusta on kasvanut.

– Poika on hyvällä tiellä. Kun olin kylässä Anun ja Tatun luona, poika ihmetteli, että laitoin ruokaan niin paljon suolaa!

Tatu on nyt lukion toisella luokalla Joensuun Norssissa, urheilee niin tosissaan, että juoksi maratonin viime keväänä ja treenaa nyt triathlonia. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen kiinnostaa poikaa, hän on Joensuun nuorisovaltuuston puheenjohtaja.

– Äitini oli viiden vuoden ajan Tatun tukena kotonamme, mutta nyt lukiolainen pärjää jo itsekseen.

Kotiasiat Tatu on oppinut hoitamaan niin hyvin, että tekee itselleen maanantaisin ison kattilallisen ruokaa koko viikoksi ja viikkaa vaatteet pyykin jälkeen paremmin kuin äitinsä.

Yhteisissä tapaamisissa Anu Vehviläinen ja Ambrosius keskustelevat myös kulttuurista ja kirjoista, joita molemmat ovat lukeneet tai suosittelevat toisilleen. 

Anu Vehviläinen kehottaa Ambrosiusta jo toistamiseen lukemaan Rosa Liksomin Everstinna-romaanin.

– Ehdottomasti luen, kun ehdin. Henkisen hyvinvoinnin kannalta lukeminen on kaiken A& O. Lukeminen on täydellistä keskittymistä. En ole vieläkään oppinut hiljentymään riittävästi rukouksen kautta, Ambrosius sanoo.

Anu Vehviläinen opiskeli yliopistossa muun muassa kulttuurintutkimusta.

– Ajattelin jo silloin, että humanisteja tarvitaan ja nyt tuntuu siltä, että heitä tarvitaan tässä ajassa entistä enemmän, Anu Vehviläinen sanoo.

Ambrosius hymähtää ja kysyy, onko ystävä, kulttuurihenkilö Anu nyt uhrattu hallinnolle.

– En ajattele niin. Kaikissa tehtävissä tarvitaan luovuutta. Minä sain syvyyttä ajatteluun kirjallisuuden opiskelusta, ja politiikka on laji, jonka voi oppia, Vehviläinen vastaa.

Ministeri pitää kirjoittamisesta ja siteeraa mielellään puhuessaan hyviä tekstejä. Julkisen johtamisen vuosisata -esitelmässään hän siteerasi Veijo Merta.

– Meri on luonnehtinut hienosti, että on suurta olla pieni kansa.

Ambrosius on samaa mieltä Veijo Meren ajatuksesta ja sanoo, että meidän suomalaisten ei tarvitse myöskään pyytää anteeksi olemassaoloamme – vaikka pieni kansa olemmekin.

Ambrosius sanoo, että hän voi olla aina vähän pappi sparratessaan ministeriä.

Työpaineet ovat jokaisella yksilöllisiä, työstä ja tilanteesta riippuen. 

Metropoliitta Ambrosius on jäämässä eläkkeelle tehtävästään Helsingin ortodoksisen hiippakunnan päänä vuodenvaihteessa, joten paineet helpottavat ainakin siltä osin.

Jaksamisestaan hän sanoo, että kun rakastaa enkeleitä, on kevyempi olo. Hän myös liikkuu paljon, ja elämäntavat sekä geenit vaikuttavat ikääntymiseen.

Hän olisi jättäytynyt syrjään mielellään jo pari vuotta aikaisemmin ja miettii, että kaksikymmentäyhdeksän vuotta samoissa tehtävissä on ollut pitkä 

aika. 

– En koe jääväni eläkkeelle, vaan vaihdan hommia. Jatkan Sofian Säätiön hallituksen puheenjohtajana. Aina pitäisi muistaa, ettei kukaan ole korvaamaton. Iloitsen siitä, että olen mielestäni kohtuullisen hyvissä voimissa ja voin terveenä ja vapaaehtoisesti jäädä pois tehtävästäni.

Ystävänsä Anu Vehviläisen työntäyteistä vuotta 2017 hän on seurannut tarkasti ja tietää, millaiset paineet kunta- ja uudistusministerilla on sote- ja maakuntauudistuksen takia ollut. 

Ministeri huokaisee ja sanoo, että kulunut vuosi on ollut työteliäs ja monin tavoin raskas.

– Sitkoa antaa se, että tämä prosessi on ollut niin pitkä. Viisitoista vuotta väännetty sote on saatava maaliin, muuta vaihtoehtoa ei ole. Isot uudistukset aiheuttavat aina vastarintaa.

Anu Vehviläinen muistuttaa, millaista vastustusta korkeakoulu- ja peruskoulu-uudistukset 1970-luvulla aiheuttivat.

Siihen Ambrosius:

– Piispa siunaa, ei siunaile, päättäjä päättää, ei päättele.

Kauneus pelastaa maailman. Siihen kirjailija Dostojevskin ajatukseen Ambrosius viittaa, kun hän miettii Anu Vehviläisen kanssa Suomen henkistä tilaa,

– Olen idealisti, enkä suostu alistumaan pahuuden alle. Paljon on pahoinvointia, mutta moni asia on Suomessa myös hyvin, Ambrosius sanoo.

Anu Vehviläinen miettii Suomen sadan vuoden taivalta:

– Muutoksen tahti on ollut valtava, ja elinolosuhteet ovat parantuneet. Silti meillä on leipäjonoja ja köyhyyttä. Olen silti optimisti. Pitäisi osata iloita siitä hyvinvoinnista, minkä olemme saavuttaneet: on ilmainen koulutus, ja perusturva on jokaisen oikeus. 

He molemmat ovat sitä mieltä, että kyltymättömyys ja kulutukseen liittyvät tavoitteet eivät tuo rauhaa elämään.

– Ihmissuhteet ovat tärkeä voimavara, sanovat ystävykset, hengen agentti Ambrosius ja ministeri Anu Vehviläinen.

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Petri Mulari

Lue Myös: 

Katri Helena ja Isä Ambrosius yhteisillä juurilla

Metropoliitta Ambrosius kiittää historianopettajaansa

Julkaistu: 29.12.2017