Mestari Jukka Röngän testamentti ja paluu rikospaikalle – entisen Urheilulehden legendaarinen päätoimittaja avaa mediapelikirjansa
Jukka Rönkä puhuu auki ainutlaatuisen näkemyksensä urheilujournalismista. Äänessä on journalisti, nero, vaikea, visionääri, rakastettu, vihattu, uudistaja, suupaltti, saarnaaja, erakko ja sittenkin sosiaalinen eläin. Rönkä on myyttinen tuhansien tarinoiden mies.
Vaikka aseella olisi uhattu, muun muassa Veikkaajan, Urheilulehden ja Elmon entinen päätoimittaja Jukka Rönkä olisi seisonut luodin ja oman toimittajansa välissä suojakilpenä. Tuollainen vaikutelma syntyy, kun kuuntelee Röngän ja Petteri Sihvosen keskustelua Sihvonen 1 vs1 -podcastissa.
– Minä en olisi tässä nyt myöntämässä tätäkään minihaastattelua Aitiolle, jos en olisi aikoinaan päässyt kosketuksiin Jukka Röngän kanssa. Ei olisi olemassa mitään osin fiktiivistä hahmoa nimeltään johtava jääkiekkoanalyytikko, jos en olisi päässyt Röngän oppiin. Olen tavattoman paljosta kiitollinen hänelle. Sen tein äsken myös julkisesti selväksi, Sihvonen julistaa, ja jatkaa:
– On totta, että Rönkä löi itsensä aina peliin, kun piti puolustaa paitsi alaisiaan ja myös sitä urheilujournalistista linjaansa, johon hän nojasi. Enkä millään saanut edes hohtimilla irti Röngästä sitä, kuka on lähteiden lähde, mister Hundra, jotakin pientä sieltä tuli ilmi, joku voi osata siitä päätellä jotain, minä en, mutta kaikkineen, vaikka Rönkää olisi kidutettu aikoinaan, hän ei koskaan paljastanut lähteitään.
Röngän vaikutus suomalaiseen urheilujournalismiin on kiistaton.
– Hän oivalsi ja opetti sen, että eräänlainen mielipidejournalismi sopii urheiluun, koska tulosten lisäksi urheilussa ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta. Rönkä osasi ja ymmärsi toimittajien brändäämisen päälle. Hän oli visionääri netin ja erilaisten netissä julkaistujen studioiden suhteen. Kaikki vihkiytyneet muistavat minun ja Esko Seppäsen U-studion, ja vielä maineikkaampi oli Topias Kauhalan, Gert Remmelin ja Jussi Leppälahden Pausa. Niitä tehtiin Mestarin varjelevien siipien suojissa.
Jaksossa ei säästellä muisteloja koskien entistä Urheilulehteä.
– Vedet silmissä minä kuuntelin Rönkää, tuhansien tarinoiden miestä. Laittamattomasti Mestari lausui myös meistä Urheilulehden tekijöistä Kupilasta, Sihvosesta, Innasesta, Seppäsestä, etenkin Samuel Savolaisesta, jonka kaikkinaiset päätoimittajakyvyt Rönkä oli nähnyt jo kaukaa, Eerikäisestä, Kauhalasta, Remmelistä, Salmelasta, Leppälahdesta, Siirasta, Lahdesta, Matinhaltista ja niin edelleen.
”– Hän oivalsi ja opetti sen, että eräänlainen mielipidejournalismi sopii urheiluun, koska tulosten lisäksi urheilussa ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta.”
Rönkä avaa jaksossa mediapelikirjansa.
– Vaikka Rönkä on sutki savolainen suupaltti, oikein näki, milloin hän salamannopeasti terästäytyi ja alkoi puhua vakavin vahvoin äänenpainoin yltyleensä journalismista ja etenkin urheilujournalismista. Siinä se Röngän mediapelikirja on kaikkien kuultavissa tavalla, josta vielä tänä päivänäkin urheilutoimitusten esihenkilöt ja urheilujournalistit voivat oppia tai saada ainakin kättä pidempää miettimistä.
Rönkä avaa myös sitä kimuranttia yhtälöä, jossa A-lehdet omisti HJK:n ja oli myös Urheilulehden julkaisija. Tunnetusti Urheilulehti kritisoi silloin myös HJK:ta.
– Kuuntelin tarkasti Rönkää ja päädyin julistamaan oman tuomioni. Sen mukaan mielestäni sekä HJK:n ja A-lehtien omistaja Olli-Pekka Lyytikäinen että Jukka Rönkä pääsivät molemmat näyttämään suuruuttaan tavalla, joka oli ja on poikkeuksellista.
Röngällä oli poikkeuksellinen kyky tehdä analyysi myös kilpailevista lehdistä.
– Totta! Kerrankin hän Oulun lentokentällä silmäili tuoreeltaan parissa minuutissa Urheilusanomien kohutun lehtiuudistuksen ja totesi varmana, ettei meillä ole mitään hätää. Yltyleensä Rönkä perkaa herkullisesti sitä, millaista se oli Urheilulehden ja Urheilusanomien kilpailu niinä urheilujournalismin kultavuosina aikoinaan. Jos nyt en äkkiseltään väärin muista, Rönkä antoi kyllä hyvän tunnustuksen myös Vesa Rantaselle tämän kyvyistä.
Jaksosta ei todellakaan puutu tarinoita eikä huumoria, se kävi ilmi.
– Oli minun tiukattava sitäkin kaupunkilegendaa, joka kierteli aikoinaan toimituksessa, että voiko pitää paikkaansa, että Rönkää oli oikeasti pyydetty jonkin uskonlahkon saarnamieheksi ja keulakuvaksi? Tarina on pistämätön. Saarnamies! Myös siinä oli jotakin koomista, kun Rönkä todisti sen puolesta, että minä ja Innanen olisimme olleet Röngälle jonkinlaisia toimituksen paraatihevosia, jotka lyötiin keulaan omine vikuroivine erivapauksinemme.
”Enkä millään saanut edes hohtimilla irti Röngästä sitä, kuka on lähteiden lähde, mister Hundra, jotakin pientä sieltä tuli ilmi, joku voi osata siitä päätellä jotain, minä en, mutta kaikkineen, vaikka Rönkää olisi kidutettu aikoinaan, hän ei koskaan paljastanut lähteitään.”
Sihvonen haluaa lopuksi vielä luokitella jakson asemaa muiden jaksojen lomassa.
– Olen ottanut tehtäväkseni merkitä muistiin myös suomalaista urheilukulttuuria ja sen historiaa. Siihen kategoriaan tämä Rönkä-jakso menee. Alpo Suhonen, Henrik Dettmann, Pertti Kemppinen, Pekka Virta, Pentti Matikainen, Jukka Jalonen, Markku Kanerva, Kalervo Kummola ja... nyt tuohon porukkaan saatiin mukaan sentään yksi urheilujournalistikin.
Sihvonen 1 vs1 -podcast jatkuu elokuussa 2025.
