Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Juuret

Merja Kyllösen huollettavat Suomussalmella vähenevät: ”Enot ja sedät ovat menehtyneet, ja avioeron myötä päättyi appivanhempien huoltosuhde”

Europarlamentaarikko Merja Kyllönen asuu edelleen Suomussalmella. Pienen paikkakunnan uteliaisuudessa on myös välittämistä.

30.9.2025 Apu
Kuuntele artikkeli · 3.16

Kuvassa Merja Kyllönen Rantakadun kodissa Suomussalmella viisivuotiaana.

”Suomussalmella olen saanut kasvaa vahvan luontoyhteyden kanssa. Jo pienenä vanhempien, enojen ja koko suvun tyyppien kanssa pakattiin usein eväät ja lähdettiin metsäretkelle.

Kouluikään asti asuimme perheen kanssa Rantakadulla keskustan tuntumassa. Vähän ennen koulun alkua muutimme äidin lapsuudenkotiin. Molemmissa paikoissa oli periaate, että ketään ei jätetä yksin, vaan takaisin tullaan samalla porukalla kuin on lähdettykin. Siinä kasvoi luottamuksellinen suhde toisiin ja ympäristöön.

Isä vei meitä urheiluseuratoimintaan nuoresta asti. Siellä jokainen aikuinen osallistui jollain tavalla valmennukseen ja osallistuu yhä tänäkin päivänä. Erityistä Suomussalmella onkin yhteisöllisyys. Törmään usein nyt jo vanhempaan pariskuntaan Rantakadulta. He muistelevat aina, mitä me lapsena teimme ja miten he meitä paimensivat.

Jotkut voivat pitää pienempien paikkakuntien uteliaisuutta toisten asioita kohtaan kirouksena, mutta siinä on myös välittämistä. Suomussalmella ihmiset uskaltavat kysyä, miten jaksat.

Lähdin itse aikanaan ylioppilaana Ouluun opiskelemaan. Kun valmistumisen jälkeen muut aikoivat etelään, päätin uida vastavirtaan.

Palasin vuonna 2000 Suomussalmelle. Ilman sitä olisin tuskin päätynyt kunnallispolitiikkaan ja nykyiseen työhöni. En ole kokenut, etteikö pienemmältä paikkakunnalta voisi hypätä vaikka mihin. Tämä paikka on antanut minulle juuret ja siivet.

Kun aikaisemmin tulin tänne viikonlopuksi kotiin, lähdin kiertämään omaishoidettavien joukkojani. Sittemmin enot ja sedät ovat menehtyneet, ja avioeron myötä päättyi myös appivanhempien huoltosuhde. Nyt toimin loppuviikot vain äitini omaishoitajana.

Minulla on Suomussalmella enemmän aikaa itselleni. Nappaan koirat kyytiin ja ajan vähän matkan päähän metsäpaikalle, jossa ei tule kukaan vastaan. Tyhjennän pääni työasioista. Suon tuoksussa elämän asiat asettuvat mittasuhteisiinsa.

Täällä on nähtävyyksiä, joiden äärelle itsekin yhä pysähdyn. Raatteen portti, Hiljainen kansa -tilataideteos sekä Soiva metsä Kaunisniemen maisemissa. Japanilaisille suukaupungissa asuville vieraille oli elämys, kun sammaleet tursusivat varpaiden välissä hiljaisessa metsässä.”

Juuret-palstalla tunnetut suomalaiset kertovat kotiseutunsa merkityksestä. Europarlamentaarikko Merja Kyllönen on syntynyt 1977 Suomussalmella. Hän haki kesällä avioeroa pitkäaikaisen puolisonsa kanssa.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt