Kun meri savuaa – usein vain vähän aikaa näkyvä luonnonilmiö vaatii hyvin spesifit olosuhteet
Merisavua syntyy marraskuun ja helmikuun välisenä aikana. Kovilla pakkasilla ilmaa lämpimämpi vesi haihtuu ja muuttuu sumuksi. Näytös ei yleensä kestä kauan: seuraavana päivänä merisavun tilalla voi jo olla merijää.
Muutaman kerran talvessa Etelä-Suomeenkin hyökyy Pohjoisnavalta ja Siperiasta niin kylmää ilmaa, että se saa meren ”savuamaan”.
Tänä talvena kipakka pakkasjakso ilmaantui harvinaisen aikaisin, jo joulukuun alussa, ja merisavuistakin päästiin jo nauttimaan.
Kovalla pakkasella luonto asettuu poikkeustilaan.
Pakkasjakso ei kuitenkaan vielä riittänyt meren jäädyttämiseen, ja sitten ilma lauhtui. Aika näyttää, montako arktista hönkäystä talven mittaan vielä koetaan.
Viime talvena tällaisia hyytäviä säitä oli useaan otteeseen, ja lähdin kuvaamaan niitä Helsingin ja Kirkkonummen rannoille.
Auto, kamera sekä sormen- ja varpaanpäät joutuvat koville aina kun meren rannalla tulee ja ilman kosteus on koholla. Mittarin mukaan -20 asteen lämpötila saattaa tällöin tuntua jopa -30 asteelta tai sitäkin kylmemmältä.
Vaiva kuitenkin palkitaan, sillä rapsakka pakkassää yhdistettynä auringonpaisteeseen tarjoilee valokuvaajalle ehkäpä koko vuodenkierron upeimpia näkymiä. Merisavun näkemisessä ajoitus on tärkeää: merenlahdet ja rannat eivät kestä kovia pakkasia jäätymättä kuin päivän tai pari.
Kovalla pakkasella luonto asettuu poikkeustilaan: kaikki vesi, joka ei ole voimakkaassa liikkeessä, pamahtaa jäähän, ja normaalisti ihmistä pelkäävät eläimet välttävät turhia liikkeitä.
Suomi on pohjoisesta sijainnistaan huolimatta kohtuullisen lauhan ilmaston maa. Siperiassa on monia paikkoja, joissa 35–40 asteen pakkanen on talvisin normaali olotila. Meillä ainakin eteläisessä Suomessa tuollainen lämpötila herättää poikkeuksellista huomiota, eikä sellaista esiinny edes joka talvi.
Merisavun keskellä näkee usein eläviä hahmoja. Sulana pysyvät vesistöt ovat elinehto talvehtiville vesilinnuille. Ne voivat sukeltaa sieltä kasveja, kaloja ja hyönteisiä, vaikka ulkoilma olisi miten kylmä tahansa.
Kylmyys ei kangista vedenpitävällä untuvatakilla varustettuja siivekkäitä: ne selviävät Suomen talvesta, kunhan vain saavat riittävästi ruokaa. Jos ei ole pakko, linnut eivät mielellään edes lähtisi pois Suomesta, koska muuttomatkakin kuluttaa energiaa ja on täynnä vaaroja.
Linnuille kylmyys ei sinänsä ole ongelma, mutta ruokaa pitää saada ja paljon, koska energiaa hupenee kehon lämmittämiseen.
Höyhenpuvun ansiosta linnut pystyvät pitämään ruumiinlämpönsä tasaisena, vaikka ympärillä olisi hyvinkin kylmä. Isolla linnulla voi olla suojanansa jopa 20 000 höyhentä.
Hyytävä meri ei ole eloton eikä hiljainen. Ulapalla lentelee isokoskeloita, telkkiä, tukkasotkia ja sinisorsia.
Etenkin tukkasotkia näkee talvisin suurin joukoin Suomen etelä- ja lounaissaaristossa. Muita talvella havaittavia merilintuja ovat esimerkiksi kanadanhanhi, allihaahka ja riskilä. Myös harmaahaikaroita talvehtii nykyisin Suomen merialueilla.
Savunäytös loppuu, kun kylmä esirippu laskeutuu veden päälle. Merisavun paikalla on merijää.
Vaikka merivesi on suolaista, meren jää on suolatonta. Puhtaus on tyypillistä kiteisesti rakentuneille aineille, sillä jäälle tyypillinen kidemäinen rakentuminen ei olisi mahdollista, jos siinä olisi runsaasti epäpuhtauksia. Ne hajottaisivat jään.
Kun valtamerijää on ollut paikallaan kaksi vuotta, se on jo yhtä suolatonta kuin sadevesi.
Vesi muuttuu jääksi nollassa asteessa. Käytännössä vedessä on sen verran epäpuhtauksia, että jäätymispiste on alhaisempi. Merivesi muuttuu jääksi vasta 1,9 asteen pakkasessa, koska merivedessä on liuennutta suolaa. Yleensä jää paksuntuu niin nopeasti, että suolavettä jää vangiksi kiteiden välisiin taskuihin.
Suolapitoisuus alenee ajan myötä, kun suolataskut valuvat pois ja vähitellen sekoittuvat meriveteen.
Kun valtamerijää on ollut paikallaan kaksi vuotta, se on jo yhtä suolatonta kuin sadevesi.
Jäätiköissä ovat maailman suurimmat makean veden varastot, ja tämän ovat esimerkiksi hylkeenpyytäjät ja naparetkeilijät tienneet aina aikojen alusta asti. Itämeren vesi on valmiiksi vähäsuolaista, ja se muistuttaa enemmän järveä kuin merta.
Jäätymisen myötä siitä siis häviää vähäinenkin suolaisuus.
Itämerellä jo parin kuukauden ikäisen jää on niin laimentunutta, että siitä voi sulattaa kahvivettä. Maku ei ehkä täytä hienostuneimman baristan vaatimuksia, koska vedessä on yhä jäljellä muita epäpuhtauksia, mutta ainakin suolattomuuden puolesta merijäästä sulatettu vesi on juomakelpoista.
