Apu

Menestyskirjailija Olli Jalonen: Isän tapaturma pani elämämme uusiksi

Menestyskirjailija Olli Jalonen: Isän tapaturma pani elämämme uusiksi
Olli Jalosen perhe joutui aloittamaan alusta, kun isä vammautui. Kahdesti Finlandia-palkittu kirjailija ei kuitenkaan jossittele mennyttä.

Ollessani kolmevuotias isäni työskenteli metallimiehenä, ja hiomakivi meni hänen päänsä läpi aivoihin asti. Isä ei pystynyt jatkamaan työssään, ja jouduimme muuttamaan Helsingistä Hämeenlinnaan. Siinä meni koko perheen elämä uusiksi. Kaikki piti aloittaa alusta. Olen silti aina ajatellut, että mennyttä on turha jossitella.

Koulussa olin hyvä ja hiljainen oppilas. Kirjoittaminen oli silti ainut asia, josta todella nautin. Se tuntui alusta ­asti luonnolliselta tavalta ilmaista itseäni. Kirjoittamisesta saan edelleenkin samanlaista mielihyvää kuin ollessani pikkupoika.

Pitkäjänteinen ja rutiininomainen työ ­sopii minulle. Parhaat työpäivät ovat aina samanlaisia. Herään kuuden aikaan ­aamulla ja kirjoitan niin pitkään kuin ­jaksan. Kirjoitusprosessin aikana en pidä vapaapäiviä edes viikonloppuisin. Pisin yhtäjaksoinen kirjoitusrupeama kesti neljä ja puoli vuotta.

Ihmisen muuttumattomuus hätkähdyttää

Historian pitkät linjat kiehtovat minua. Ihmisen muuttumattomuus on hätkähdyttävää, vaikka ympärillä on tapahtunut vaikka mitä. Historialla on keskeinen osa myös kirjoissani. Merenpeitto-romaania varten keräsin vuosien ajan erilaista taustamateriaalia ja kolusin arkistoja tutkien 1600-luvun ruokakulttuuria, miehistöluetteloita ja säätietoja.

Kirjoittamista ei mielletä fyysiseksi työksi, mutta työpäivän jälkeen tunnen itseni monesti väsyneemmäksi kuin pitkän juoksulenkin jälkeen. Olen nälissäni ja hikoilen paljon. Keskittyminen syö energiaa.

Kirjailijana tunnen monesti riittämättömyyden tunnetta. Joskus umpikujat ovat pienempiä, joskus suurempia. Varmaa on vain se, että kompastuskiviä tulee eteen. Epävarmuutta on oppinut sietämään. Paniikkia ei enää tule.

Finlandia-palkinnot ovat hyvältä tuntuvia onnenkantamoisia

Finlandia-palkintojen voittaminen on tuntunut hyvältä, mutta olen samalla ymmärtänyt, että kyse on ollut myös onnenkantamoisesta. Kirjojen vertaaminen keskenään on hieman kuin vertaisi 110 metrin aitajuoksua painon­nostoon. En ole kertaakaan voittaessani ajatellut tehneeni vuoden parasta kirjaa.

Menestys on muuttanut elämääni yllättävän vähän. Toki se on tuonut taloudellisia mahdollisuuksia ja julkisuutta.

Julkisuudesta olen oppinut sen, etten viihdy siinä. En ole luonnostani sosiaalinen ihminen, ja haastatteluiden antaminen tuntuu ainoastaan työltä.

45 vuotta yhdessä

Puolisoni kanssa olen ollut yhdessä 45 vuoden ajan. Kun on tuntenut toisen niin kauan, on pitkäaikaisuudesta tullut arvo, jota on hyvin vaikea kyseenalaistaa. Olemme hioutuneet yhteen.

Avantouinnin aloitin 1980-luvun puolivälissä. Avantoon pulahtaminen vilkastuttaa verenkiertoa ja puhdistaa nuutuneita aivoja. Sopii kirjailijalle hyvin.

Suurinta iloa itselleni tuottaa asioiden mielessä pyörittely: vaihtoehtoisten maailmojen, todellisuuksien ja mahdollisuuksien rakentelu. Se on sellaista näennäisesti tyhjää, hiljaista ja tapahtumatonta aikaa, jolloin parhaat ideat monesti syntyvät. Ne ovat hienoja hetkiä.

Julkaistu: 14.12.2019
Kommentoi »