Apu

Mehiläisten pölytyspalvelu moninkertaistaa sadon – Yhdysvalloissa se on tarhaajille suurempi tulonlähde kuin hunaja – Miksi ei Suomessa?

Mehiläisten pölytyspalvelu moninkertaistaa sadon – Yhdysvalloissa se on tarhaajille suurempi tulonlähde kuin hunaja – Miksi ei Suomessa?
Mehiläistarhaaja Outi Koskinen, 48, myy sivubisneksenä mehiläistensä tuottamaa pölytyspalvelua naapurienkin pelloille. Mehiläiset tekevät hunajaa ja pelastavat siinä sivussa maapallon ekosysteemin.
Julkaistu: 24.7.2020

Aurinko nostaa lämpötilan Etelä-Suomessa hellelukemiin. On juhannuksen jälkeinen viikko, ja Janakkalan Tanttalan kylässä Hakolan Marjatilan emäntä ja mehiläistarhaaja Outi Koskinen elää kesän kiireisintä aikaa: mehiläisten parveiluaika on kesä–heinäkuussa.

Koko vartalon peittävässä valkoisessa suojahaalarissaan Koskinen muistuttaa enemmän avaruuslennolle valmistautuvaa astronauttia kuin suomalaista luomuviljelijää.

Pahin onnettomuus Outi Koskiselle tapahtui kesällä 2010, kun huolimattomasti aukaistun haalarin sisälle hyökkäsi mehiläisparvi.

Edessä on hunajan kerääminen mehiläispesistä. Koskinen ei pelkää kiukkuisiakaan mesipistiäisiä. Haavereita niiden kanssa tapahtuu yllättävän harvoin. Pahin oli kesällä 2010. Silloin huolimattomasti aukaistun haalarin sisälle hyökännyt parvi tikkasi häneen ainakin sata reikää.

– Terveyskeskuksessa ne laittoivat minulle adrenaliinitipan, ja olo parani heti. Korvat olivat kuin norsulla ja pää ihan turvoksissa. Seuraavana päivänä emännöin lasten pesäpallojoukkueen kahvilapäivää Turengissa. Lapset kysyivät, että meinaatko äiti ihan oikeasti tulla sinne tuon näköisenä. Mutta kaikki pullat menivät. Varmaan säälistä! Koskinen nauraa.

Mehiläistarhaajilla on sopimus, että he hakevat ihmisten pihoista pois myös muiden tarhoilta karanneet parvet. Löytäjä saa pitää, koska mehiläisiä ei ole korvamerkitty.

Viime juhannuksenakin Koskinen kävi hakemassa kaksi parvea muutaman kilometrin päästä. Toinen hälytys tuli naapurustosta aatonaaton iltana ja toinen aattoaamuna kahdeksalta. Ne eivät välttämättä olleet hänen omia parviaan.

– Meillä mehiläistarhaajilla on sellainen sopimus, että haemme ihmisten pihoista muistakin tarhoista karanneet parvet, ettei ala saa huonoa mainosta, Koskinen kertoo.

Löytäjä saa pitää, koska mehiläisiä ei ole korvamerkitty.

– Pölyttäkööt nyt noita vadelmapensaita, kun pilasivat minun juhannuksenikin, Koskinen hymyilee.

Tuuriakin oli matkassa, kun parvet löytyivät maastosta helposti. Toinen oli pakkautunut kuhisevaksi mytyksi pihlajanoksaan, toinen taas oli kerääntynyt vähän korkeammalle kuusenrunkoon.

Mehiläisten parveiluaikana kesä-heinäkuussa Outi Koskinen joutuu säännöllisin väliajoin pukeutumaan suojahaalariin.

Lapsuuden unelma kävi toteen

Koskinen emännöi Hakolan tilaa jo neljännessä polvessa. Isä kuoli vuonna 1984, kun Outi oli vain 12-vuotias. Sen jälkeen äiti jatkoi tilan pitämistä.

Isä ja äiti olivat viljelleet perinteisesti muun muassa herneitä, rypsiä, kauraa, ruista ja vehnää. Hakola ei siis ollut vielä tuolloin nykyaikainen ja monipuolinen luomutila vadelma- ja herukkaviljelmineen sekä mehiläispesineen.

Ympärivuotisesti Koskinen muutti miehensä kanssa Tanttalaan vuonna 1994.

"Aina joku maanviljelijä levittää niitä torjunta-aineita pellolle päiväaikaan ja tuulisella säällä, vaikka on selvät ohjeet: torjuntaaineet pitää levittää yöaikaan ja silloin, kun ei tuule."
Outi Koskinen

Sukupolvenvaihdos äidiltä tyttärelle tehtiin syksyllä 2007, ja silloin Hakolasta tuli myös mehiläistila. Lapsiakin siinä välissä syntyi viisi.

– Jo lapsena sanoin, että muutan isona tänne, Koskinen hymyilee.

Isän 1980-luvun alussa rakentamasta hirsimökistä perhe muutti uuteen omakotitaloon vuonna 1999. Hirsimökki jäi kahvilaksi. Hirsimökki paloi vuonna 2015, ja tilalle nousi vuonna 2018 nykyinen hieno kahvilarakennus.

Päävastuu Hakolasta on Outi Koskisella. Mies käy töissä muualla. Hakolan Marjatila on myös suosittu matkailukohde.

Pihamaalla aitauksessa määkii lampaita. Takapihalla kanojen piirittämä kukko kiekaisee kuuluvasti.

Mehiläispesän rakentaminen alkaa mehiläiskennostojen kehistä, joiden nikkaroinnissa Outi Koskista auttavat usein perheen lapsetkin.

Pelastetaan, ei myrkytetä

Koskisen ryhtyminen mehiläistarhaajaksi oli sattumaa. Juhannuksena 2007 hän kuuli pihalla kovaa pörinää. Jostakin karannut mehiläisparvi oli kiinnittynyt vanhan navetan piippuun.

– Soitin naapurin yli 70-vuotiaalle Martille, hän oli ollut täällä kylällä tunnettu mehiläistarhaaja. Kun kysyin, mitä parvelle pitäisi tehdä, Martti vastasi, että joko se pelastetaan tai sitten myrkytetään. Sanoin, että yritetään mieluummin pelastaa parvi. Juuri silloin päätin, että minusta tulee mehiläistarhaaja.

Mehiläisistä Koskinen ei tiennyt vielä silloin yhtään mitään.

– Ymmärsin silti, etten ainakaan pelännyt sitä parvea. Se rohkaisi alalle.

Pölytys olikin jo mehiläisiä tutumpi asia.

– Olimme keväällä 2007 istuttaneet tänne ensimmäiset vadelmapensaat puolen hehtaarin alueelle. Sanoin jo silloin miehelleni, että vadelmat tarvitsevat pölytystä, Koskinen muistelee.

Mehiläispesässä on tarkka hierarkia. Työläisnaaraat pitävät rattaat pyörimässä, kuhnurit taas ovat kuningattaren kanssa parittelevia ”äijiä”. Organisaation huipulla on kuningatar, joka viettää aikansa munimalla jälkikasvua.

Nykyään Koskisella on 40 mehiläispesää. Kesäaikaan jokaisessa niistä on parhaimmillaan jopa 60 000 asukasta. Hunajaa ne tuottavat noin 50 kiloa vuodessa. Koska mehiläisyhdyskunnassa jokaisella jäsenellä on tarkoin määritelty tehtävänsä, voi Koskista kutsua Tanttalan kylän suurimmaksi työllistäjäksi.

Osa mehiläispesistä on omalla takapihalla, osa on viety kesän ajaksi useaan eri paikkaan pölyttämään vieraiden ihmisten pelloilla kasvia viljelykasveja ja puutarhojen marjoja. Kauimmaiset pesät ovat 65 kilometrin päässä.

Jotkin niistä ovat vieraiden mailla pysyvästi, osa vain kukinnan ajan.

Viljelijät ostavat mehiläisten pölytyspalvelua Koskiselta parantaakseen pelloillaan ja puutarhoissaan niin sadon määrää kuin laatuakin. Hakolan mehiläiset pölyttävät omatkin vadelmapensaat.

– Ne voivat jopa nelinkertaistaa vadelmasadon, Koskinen kehuu.

Samalla, kun pölyttäjähyönteisten määrä uhkaa romahtaa maapallolla, hyönteispölytteisten kasvien viljely on lisääntynyt. Se taas on lisännyt pölytyspalvelujen tarvetta.

Viljelykasvit tarvitsevat pölyttäjiä

Pölyttäjien katoaminen on katastrofi paitsi luonnolle myös ihmisille, koska 75 prosenttia viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä. Syynä pölyttäjäkatoon on hyönteisten elinympäristöjen katoaminen, hyönteismyrkyt, vieraslajit ja ilmastonmuutos.

Tärkeimpiä pölyttäjiä ovat mehiläiset, kimalaiset ja perhoset. Suomessakin mesipistiäisistä noin viidesosa on uhanalaisia.

Hakolan tilan noin 2,5 miljoonan mehiläisen armeijalla on siis oma pieni roolinsa koko maailman ekosysteemin pelastamisessa.

"Peltokasvien viljelijöistä osa ei välttämättä edes tiedä pölytyksen myönteisistä vaikutuksista satoon."
Salla Holopainen, Syken projektitutkija ja mehiläistarhaaja

Pölytyspalveluiden tarve on Suomessakin lisääntynyt kymmenen viime vuoden aikana hyönteispölytteisten kasvien viljelyalan kasvun ansiosta.

Ilmaston lämpenemisen ja ruokavalioiden muuttumisen vuoksi saman kehityksen odotetaan jatkuvan tulevaisuudessakin.

– Jos viljelyalat ovat valtavia ja viljely yksipuolistuu, kyllä se ilman muuta hävittää pölyttäjiä. Ja aina joku maanviljelijä levittää niitä torjunta-aineita pellolle päiväaikaan ja tuulisella säällä, vaikka on selvät ohjeet: torjuntaaineet pitää levittää yöaikaan ja silloin, kun ei tuule. Onneksi valtaosa viljeljöistä on valistunutta väkeä, Koskinen muistuttaa.

Pölytyspalveluilla on kysyntää

Hakolan Marjatila oli Suomen ympäristökeskus Syken ja Suomen Mehiläishoitajain Liiton (SML) asiantuntijoille luonteva paikka esitellä juhannuksen jälkeen medialle tuoreita tutkimustuloksia mehiläispölytyksen hyödyistä viljelijöille. Kyselyn perusteella pölytyspalveluista maksavia viljelijöitä ja niitä tarjoavia mehiläistarhaajia tarvitaan kipeästi lisää.

Syken projektitutkija Salla Holopainen on mehiläistarhaaja itsekin.

– Peltokasvien viljelijöistä osa ei välttämättä edes tiedä pölytyksen myönteisistä vaikutuksista satoon, Holopainen sanoo.

Hakolan Marjatilalla on 40 mehiläispesää, joista kukin tuottaa keskimäärin 50 kiloa hunajaa vuodessa.

Mehiläistarhaajia on Suomessa noin kolme tuhatta. Syken ja Mehiläishoitajain Liiton kyselyyn pölytyspalvelujen tarjonnasta vastasi 447 tarhaajaa. Heistä 223 oli tarjonnut pölytyspalvelua maatiloille.

Tarhamehiläisen käyttö hyönteispölytteisten kasvien viljelyn apuna onkin lisääntynyt sitä mukaa, kun tietämys pölytyksen merkityksestä sadontuotolle on parantunut.

Mehiläispölytystä hyödynnetään peltokasveista eniten apilan, rypsin, härkäpavun ja kuminan viljelyssä. Puutarhakasveista pölytyspalveluita käytetään useimmiten mansikan, omenan, herukoiden ja puutarhavadelman tuotannossa.

Osaan kennoista työmehiläiset tekevät hunajaa, osaan ne kuljettavat siitepölyä yhteiskunnan ruoaksi. Joihinkin kennoista munii kuningatar.

Viljelijät ja mehiläistarhaajat yhteistyöhön

Syke ja SML kannustavat maanviljelijöitä ja mehiläistarhaajia tekemään yhteistyötä nykyistä enemmän.

– Pölytys.fi-sivuilla on Googlen karttakin, jonka avulla viljelijä löytää helposti pölytyspalvelua tarjoavat mehiläistarhaajat eri puolilta Suomea, kertoo SML:n tutkimusasiantuntija Eeva-Liisa Korpela.

Suomen ympäristökeskus Syken erikoistutkija Mikko Kuussaari ja Mehiläishoitajain Liiton asiantuntija Eeva-Liisa Korpela kannustavat maanviljelijöitä ostamaan pölytyspalvelua.

Eniten pölytyspalvelua käyttävät marjan- ja hedelmänviljelijät. Heihin kuuluu Koskinenkin. Mehiläistarhaus on sivuelinkeino, tosin se tuo neljänneksen Hakolan Marjatilan liikevaihdosta.

Vain kolmasosalle mehiläistarhoista maksetaan pölytyspalvelusta. Ei se ole bisnes Koskisellekaan.

– Saan myymästäni pölytyspalvelusta riittävän korvauksen, mutta ei se bisnes ole. Enemmän tienaan henkisesti, kun pääsen jakamaan kokemuksia toisten marjanviljelijöiden kanssa, Koskinen  sanoo.

Suomen Mehiläishoitajain Liitto suosittelee, että viljelijä maksaisi pölytyspalvelusta mehiläistarhaajalle sadan euron korvauksen pesältä, mutta vain kolmasosalle tarhaajista palvelusta maksetaan ylipäätään mitään. Ja nekin, joille maksetaan, saavat korvausta keskimäärin 50 euroa pesältä.

– Maanviljelijöiden pitäisi nähdä ostettu pölytyspalvelu tuotantopanoksena, sanoo Syken erikoistutkija Mikko Kuussaari.

Vadelmasato ilman pölyttäjiä oli 851 kiloa hehtaarilta, mehiläisten pölyttämällä pellolla 3 027 kiloa hehtaarilta.

Pölytyspalvelu on iso bisnes

Maailmanlaajuisesti pölytyspalvelut ovat jo iso bisnes. Yhdysvalloissa pölytyspalvelu on mehiläistarhaajille hunajaa suurempi tulonlähde.

– Mitä enemmän saadaan tietoa pölytyspalvelujen hyödyistä,  sitä enemmän vankistuu ymmärrys siitä, että pölytyksellä on todella suuri merkitys hyönteispölytteisten kasvien sadolle, ja että siitä kannattaa maksaa, Kuussaari sanoo.

– Pölyttämällä sato paitsi moninkertaistuu myös viljelykasvien, hedelmien ja marjojen laatu paranee, Korpela korostaa.

Korpela luettelee pölytyspalveluista saatuja hyötyjä tutkittuina lukuina: vadelmasato ilman pölyttäjiä oli 851 kiloa hehtaarilta, mehiläisten pölyttämällä pellolla 3 027 kiloa hehtaarilta.

Syken projektitutkija Salla Holopainen on mehiläistarhaaja itsekin.

Karkureiden perässä joka juhannus

Mehiläiset sitovat kesäaikaan tarhaajan tilaansa ympäri vuorokauden. Parvien päivystämiseen ja hunajan linkoamiseen ei juuri löydy mehiläisenhoitoa tuntevia maatalouslomittajia. Tilan vieraillekin Koskinen esittelee usein mehiläisyhdyskuntansa arkea.

Hänellä on kullanarvoinen vinkki mehiläistarhaajiksi aikoville nuorille:

– Juhannuksena mehiläistarhaaja ei voi lähteä yhtään mihinkään. Kolmentoista vuoden aikana kohdalleni on osununut vain kaksi sellaista juhannusaattoa, jolloin ei ole tarvinnut lähteä metsästämään karannutta mehiläisparvea.

– Ilman kimalaisia, mehiläisiä tai kukkakärpäsiä meidänkään tilan omenapuissa ei kasva omenoita eikä marjapensaissa marjoja, sanoo mehiläistarhaaja Outi Koskinen.

Vapaata vain tammi-helmikuussa

Kiireet eivät hellitä kesän jälkeenkään. Syksyllä mehiläiset saavat talviruoan, ja joulu on hunajan myynnin kulta-aikaa.

Mehiläisten hoidosta vapaita kuukausia Koskisen kalenterissa ovat vain tammikuu ja helmikuu. Silloin tehdään kirjanpito edellisen vuoden myynneistä.

Satoa tuottaakseen puutarhan marjat ja hedelmät sekä peltojen viljelykasvit tarvitsevat pölyttäjähyönteisten kuljettamaa siitepölyä.

Ilman kimalaisia, mehiläisiä tai kukkakärpäsiä Hakolankaan omenapuissa ei kasva omenoita eikä marjapensaissa marjoja.

– Haluan, että myös lapsilleni säilyisi tämä kaunis ja hyvinvoiva suomalainen ympäristö ja maaseutu, Koskinen sanoo.

Hunaja on maailman vanhin makeutusaine, ihminen on käyttänyt sitä jo 15 000 vuotta sitten.

Pölytys on 153 miljardin euron bisnes

  • Kasveja pölyttävistä eläinlajeista yhä useampi on ajautumassa kohti sukupuuttoa.
  • Pölyttäjien katoaminen on katastrofi paitsi luonnolle myös ihmisille, koska 75 prosenttia viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä.
  • Mehiläiset ja kimalaiset ovat tärkeimpiä pölyttäjiä.
  • Pölytyspalvelussa mehiläistarhaaja tuo mehiläispesän halutulle alueelle pölyttämään viljelyksiä. Viljelijä maksaa tarhaajalle korvauksen palvelusta.
  • Hyönteispölytys on maailmanlaajuisesti arvioitu 153 miljardin euron arvoiseksi bisnekseksi. Mehiläislajien on arvioitu pölyttävän 75–85 prosenttia maailman kasveista.
  • Muun muassa härkäpapu, rypsi, rapsi, kumina, tattari, apilat, mansikka, omena, puutarhavadelma, herukat ja pensasmustikka hyötyvät, jos läheltä löytyy mehiläispesiä.
Kommentoi »