Itsenäinen Suomi täyttää tällä viikolla, joulukuun 6. päivä, 95 vuotta. Neljä päivää myöhemmin EU:n edustajat ottavat Oslossa vastaan Nobelin rauhanpalkinnon. Tuo palkinto ei kuulu ainoastaan EU:lle instituutiona, vaan meille kaikille 500 miljoonalle EU-kansalaiselle.

Viime vuosien EU-uutisointi on keskittynyt pitkälti talouteen ja eurokriisin hoitoon. Ei kuitenkaan anneta sen hämärtää kuvaa siitä, mikä on Euroopan unionin perimmäinen tehtävä.

EU on onnistunut 60 viime vuoden aikana parhaiten juuri rauhan ankkuroimisessa jäsenvaltioidensa välisiin suhteisiin. Kylmän sodan päättymisen ja Balkanin sotien laantumisen jälkeen Euroopassa on saavutettu syvän rauhan aika.

Euroopan vakauden kannalta unionin laajeneminen on ollut keskeinen tekijä. Se on kuronut umpeen toisen maailmansodan aiheuttaman kahtiajaon rippeitä. On historiallinen saavutus, että Keski- ja Itä-Euroopan sosialismista vapautuneet maat pystyivät yhdistymään rauhanomaisesti läntiseen Eurooppaan.

EU onkin laajentunut asteittain rauhan, ihmisarvon kunnioittamisen, demokratian ja hyvinvoinnin vyöhykkeeksi lähes yli koko Euroopan mantereen.

Ei kuitenkaan pidä tuudittautua ajatukseen, että eläisimme täällä Euroopassa auvoisessa lintukodossa. Monet turvallisuuden uudemmat uhat tuntuvat kärjistyvän, kuten terrorismi ja ilmastonmuutos.

Näiden näkymien päällä leijuu vielä huoli niin sanotusta sivilisaatioiden yhteentörmäyksen kärjistymisestä, joka osaltaan ruokkii islamilaista fundamentalismia ja kansainvälistä terrorismia.

Euroopan unioni on ennen kaikkea arvoyhteisö. Sen vaikutusvalta perustuu ensi sijassa pehmeään voimaan. Haave unionin jäsenyydestä toimii porkkanana, joka kannustaa hakijamaita tavoittelemaan demokraattisia ja taloudellisia uudistuksia.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy ja Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso, jotka varmaankin molemmat ovat ensi viikolla vastaanottamassa tunnustusta, lausuivat rauhanpalkinnon julkistamisen jälkeen:

”Palkinto on hienoin mahdollinen tunnustus perimmäisille poliittisille motiiveille, jotka ovat unionin ja yhä useamman eurooppalaisen valtion ainutkertaisen pyrkimyksen taustalla: jättää sodat ja jakolinjat menneisyyteen ja luoda yhdessä rauhan ja hyvinvoinnin maanosa.

Olemme ylpeitä siitä, että Euroopan unioni on maailman suurin kehitysavun ja humanitaarisen avun antaja ja että se toimii etulinjassa maailmanlaajuisissa pyrkimyksissä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja globaalien julkishyödykkeiden edistämiseksi.”

Julkishyödykkeitä ovat esimerkiksi tartuntatautien torjunta, otsonikerros ja maapallon ilmasto, biologinen monimuotoisuus ja geneettiset voimavarat sekä rauha ja turvallisuus.

Kun rauhanpalkinnon saaja julkistettiin, huomasin monia negatiivisia reaktioita kotimaan mediassa. Onko meidän muistimme tosiaan näin lyhyt?

En pidä itseäni aivan ikäloppuna, ja siitä huolimatta minun isäni taisteli sodassa. Isäni selvisi talvisodasta ja jatkosodastakin. Tieto siitä, että hän vietti viisi raskasta vuotta sotatantereilla kulkee muistona minun sisälläni ja siirtyy seuraaville sukupolville viestikapulan tavoin.

Itsenäisyys ja rauha eivät ole itsestäänselvyyksiä. Euroopan unioni ei ole vain pienen maan riesa, vaan myös turva. EU syntyi rauhanhankkeena, joka se yhä pohjimmiltaan on.