”Lämmittää, että ihmisistä on hienoa nähdä minut parketilla tekemässä mahdottomasta mahdollista” – Matti Suur-Hamari kertoo, millaista proteesilla on tanssia
Tanssii tähtien kanssa
”Lämmittää, että ihmisistä on hienoa nähdä minut parketilla tekemässä mahdottomasta mahdollista” – Matti Suur-Hamari kertoo, millaista proteesilla on tanssia
Huipputason paralumilautailija Matti Suur-Hamari on ihastuttanut viikko toisensa jälkeen katsojat ja tuomarit Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa opettajansa Katri Riihilahden kanssa.

Tanssiohjelma oli ennestään tuttu paralumilautailijana menestyneelle Matti Suur-Hamarille, vaikka hän ei olekaan jaksoja sen kummemmin televisiosta katsonut.

– Kun tuotanto soitti ja pyysi mukaan, vastasin heti kyllä. Kun puhelin meni kiinni, aloin pohtia mihin tulikaan lupauduttua. Hetkeäkään en ole katunut, vaan tämä on ollut todella mahtavaa.

Matti on Tanssi tähtien kanssa -ohjelman ensimmäinen tähtioppilas, joka kilpailee ohjelmassa jalkaproteesin kanssa. Proteesin kanssa tanssiessa on omat haasteensa.

– Säärityngälle tulee kova kuorma, joten hiertymät ovat olleet haaste. Se ei ole este, mutta haaste kyllä. Toki sekin on tuttua omalta kilpaurheilu-uraltani.

– Olen hyvillä fiiliksillä ja tottunut treenaamaan urani aikana paljon. Liikkeet ovat toki uudenlaisia ja ne ovat haaste kropalle. Huomaan, että väsyn eri tavalla, illalla ei kotona tarvitse unta kauan odotella, aamukahdeksalta tanssisalilta tavoitettu Matti Suur-Hamari kertoo.

Suomen menestynein paralumilautailija, nelinkertainen maailmanmestari Matti Suur-Hamari aikoo nauttia valtavan tv-yleisön edessä tanssiessa joka sekunnista.

– On hienoa oppia uusia asioita, joita en ole koskaan päässyt aikaisemmin tekemään. Kun nautin, toivon, että se näkyy kotikatsomoille ja tuomareille. Mottoni on aina ollut: rakasta lajia, älä tuloksia!

Vuonna 2009 Matti Suur-Hamarin elämä muuttui pysyvästi moottoripyöräajelulla. 23-vuotias nuori mies kolaroi pahasti risteysalueella auton kanssa ja hänen jalkansa jäi pyörän ja auton väliin. Matti epäilee olleensa vain hetken tajuttomana, muuten hän muistaa tapahtumat vieläkin kirkkaasti.

– Muistan kaiken kuin eilisen päivän. Ei se varmastikaan tule koskaan mielestä häipymään.

Kun Matti makasi asfaltilla, hän oli niin sokissa ettei ymmärtänyt täysin mitä on tapahtunut. Hän muistaa kovan pamauksen ja sen miten makasi asfaltilla.

– Nuoren pojan mielessä oli vain huoli prätkästä ja se, että tuokaa se autoilija tänne. Että haluan vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan. En ymmärtänyt ollenkaan tilanteen vakavuutta.

Todellisuudessa törmäys kahden ajoneuvon välissä oli käytännössä irrottanut hänen vasemman jalkansa. Isot suonet pulppusivat verta asfaltille vaarallista tahtia.

– Olen nähnyt kuvan mikä otettiin ensiavussa. Haluan vieläkin kiittää auttajia, jotka juoksivat paikalle ja käskyttivät minua, itsepäistä nuorta miestä pysymään paikoillaan. Nopea hoitoonpääsy takasi, että en menehtynyt siihen paikkaan. Lääkäri totesi myöhemmin, että kuolema oli vain minuuttien päässä.

Olen heille se sama Matti, oli minulla jalkaa vai ei. Se oli kantava voima, joka antoi tahtoa toipumiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun.

Leikkauksessa Matin jalka jouduttiin amputoimaan polven alapuolelta.

– Kun heräsin teho-osastolla, kysyin kumpi jalka. Olin aika pihalla ja asia alkoi vasta upota, kun pääsin osastolle toipumaan. Se oli traaginen onnettomuus, mutta heti alusta asti olin kiitollinen siitä, että olen elossa.

Matin silloinen puoliso, ystävät ja perhe riensivät heti sairaalaan hänen tuekseen.

– Ymmärsin, että tässä on turvaverkko, joka minua kannattelee. Olen heille se sama Matti, oli minulla jalkaa vai ei. Se oli kantava voima, joka antoi tahtoa toipumiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun.

Matti erosi sittemmin silloisesta puolisostaan, mutta onnettomuudella ei ollut eron kanssa tekemistä.

– Hänellä oli äärettömän tärkeä merkitys toipumisessa ja siinä, että itsetuntoni säilyi. Ilman häntä en olisi tässä pisteessä. Hän piti huolta, että tunsin itseni viehättäväksi vaikka takana oli suuri elämänmuutos ja uuden identiteetin rakentaminen kokonaan ilman toista jalkaa.

Tahtoa tarvittiin, sillä ensimmäisten kuukausien aikana tynkä ei parantunut kunnolla.

– Alku oli todella hankala, sillä haavat eivät meinanneet mennä umpeen ja joutuin käymään läpi korjausleikkauksia. Pääsin kokeilemaan ensimmäistä proteesia vasta yhdeksän kuukauden jälkeen, siihen asti käytin keppejä.

Viimeinen korjausleikkaus tehtiin vuonna 2011.

– Sitten tuli ihan uusi, kivuton tunne. Pystyin keskittymään täysin paranemiseen. Haamukipuja minulla ei kovin usein ole, joskus saattaa tulla tuntemuksia kovan rasituksen yhteydessä esimerkiksi nilkkaan, jota ei ole.

Matilla on kolme proteesia, joita hän käyttää.

– Arkijalkani on se mitä käytän päivinä, jolloin ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä. Sitten on urheilujalka, jota käytän harjoittelussa ja lumilautailussa. Lisäksi on juoksujalka, jonka katsojat ovatkin jo nähneet.

Hän on saanut viime viikkojen aikana paljon palautetta Tanssi tähtien kanssa -ohjelman katsojilta.

– Se lämmittää mieltä, että ihmisistä on hienoa nähdä minut parketilla tekemässä mahdottomasta mahdollista. Se on yksi syy miksi lähdin mukaan ohjelmaan – että pääsen haastamaan itseäni. Samalla on tärkeää kaataa raja-aitoja ja mennä kohti tuntematonta.

Kilpauransa lumilautailijana Matti lopetti Pekingin paraolympialaisissa voittoon. Nyt elämässä on tilaa jollekin uudelle. Hän on jo tehnyt töitä nuorten lumilautailijoiden kanssa.

– Mietin jo alussa, ja toisinaan vieläkin, kuoleman läheisyyttä. Oli niin lähellä, ettei olisi enää tarvinnut tehdä yhtään mitään. Koen vahvasti, että olen saanut elämässä toisen mahdollisuuden. En usko, että olisin tässä pisteessä ilman tapahtunutta, sillä se herätti ajattelemaan.

– Unelmien eteen pitää tehdä töitä nyt – eikä sitten joskus. Koskaan ei voi tietää mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin MTV3-kanavalla klo 19.30.

Kommentoi »