Uutisankkuri Matti Rönkä: ”Olen huolehtija, pelkään kuollakseni muiden ihmisten puolesta”

Minun olisi pitänyt syntyä sinne, minne synnyinkin: rintamamiestalon kammariin Outokummussa. En voisi kuvitellakaan mitään muuta. Tämä sisältää kaiken sen sukupolven kokemuksesta: selkeät arvot, sodan käyneet vanhemmat, koulunkäynti ja eteenpäin meno sekä toiveikkuus. Ikäluokilleni oli tilaa. Koti ei ollut vauras, mutta sain hyvät eväät.

Lapsuuteni sitkein haave oli tulla arkkitehdiksi. Piirsin kauhean paljon, mutta en silti pyrkinyt opiskelemaan sitä alaa, vaikka minulla oli jonkinlainen muodontaju. Matematiikka vähän arvelutti. Olen silti tyytyväinen ammattiini, joka minulla on. Olen aikuisena vähän rakennellut huonekaluja, se on sellainen hauska juttu.

Viimeksi nauroin makeasti, kun kuulin naisesta, joka luuli viestittelykumppaniaan pervoksi. Mies kysyi, saako purra kenkää. Ja tarkoitti, saako Purra kenkää!

Liikutun yleensä kyyneliin ja yritän muistaa kiittää työkavereita, kun he tekevät työnsä hyvin. Se on asia, joka pitäisi muistaa. Ihan vain arjen keskellä voi sanoa, että teitpä muuten työsi hyvin. Illan uutislähetyksen tekemiseen osallistuu iso joukko ihmisiä, vaikka vain muutama ihminen on näkyvissä. Se on korostetusti ­ryhmätyötä. Yhdessä tekemisen tärkeys korostuu.

Kateellisena katson, kun kaverini pelaavat jalkapalloa, mutta vanhat vaivat rajoittavat minua. Rankimmat urheilulajit ovat minulta jo ­kiellettyjä. Nilkka on leikattu, joten riski on suuri, jos jotain sattuisi. Lento­palloa pystyn vielä jossain määrin pelaamaan, se on lempilajini. Lentopallon viehätys on siinä, että se on hallittu leikki, jossa ollaan ­kauhean tosissaan.

Pelkään kuollakseni muiden ihmisten puolesta. Olen huolehtija, mikä voi johtaa liialliseen varovaisuuteen. Oma isänikin oli hyvin ylisuojeleva. En osannut uida, ennen kuin isäni oli kuollut. Nyt olen siinä iässä, että pitää huolehtia omista elintavoistaan.

Kadun yhä sitä, että olen varmaankin pitkän elämäni aikana tuottanut murhetta muille ihmisille, mutta pitää ehkä osata ottaa itselleenkin oikeuksia. Olen helposti itseni syyttelijä, mutta en osaa katua. Teot on tehty, niitä ei saa muutettua. Siksi katuminen on väärä sana.

Hermoni menevät, kun moderni tekniikka tökkii. Digimaailma on minulle vihollinen. Tunnustan oman tyhmyyteni ja osaamattomuuteni. Pyrin ymmärtämään koneet ja laitteet, mutta aikuisiällä ne eivät ole niin ­tuttuja asioita kuin polttomoottori.

Nykyajan parhaita puolia on paljon, vaikka setä­miehenä sitä sortuu välillä haikailemaan, kuinka ennen oli paremmin. No ei ollut.

Aion vielä opetella muutaman ruoanlaittobravuurin – sellaisen herkun, joka onnistuu varmasti, on näyttävää ja jopa terveellistä eikä pelkkää lihaa, kermaa ja voita. Ja leipominen kyllä innostaisi. Itäsuomalaiselle ihmiselle leipä ja pullakin ovat tärkeitä. Perheen työnjako sulki minua ulos keittiöstä. Se vähän ­harmittaa.

Juuri nyt ottaa päähän, kun ei voi pelata tennistä eikä tehdä pihatöitä. Sää on sellainen kuin on.

Ilahdun aina, kun näen lapinkoiran pennun. Sitä ei kai tarvitse perustella. Tai lapsia höntsäämässä urheilukentällä, omasta ilostaan, ja kännykät ovat unohtuneet reppuun.