Apu

Matti ja Teppo jatkavat enää vuoden entiseen tahtiin: "Sitten alamme himmailla"


Matti ja Teppo Ruohonen ovat päättäneet tallaavansa keikkapolkuaan vielä ensi vuoden.
Kuvat Antti Vettenranta

Aitous, työmoraali, huumori sekä oman veljen kunnioitus ja arvostus.

Ne ovat Matti ja Teppo Ruohosen 50 vuotta kestäneen huiman uran peruspilarit. Tärkeintä on veljen tuki. Ei olisi Mattia ilman Teppo tai Teppoa ilman Mattia.

– Meidän vahvuutemme on se, että olemme voineet jakaa kaiken. Jaksamme, kun on toinen vierellä, veljekset sanovat yhteen ääneen.

Pilke silmäkulmassa piristää. Kerran Lapissa veljekset puhallutettiin keikalla, koska he olivat lavalla niin iloisia ja energisiä.

– Nollaahan se mittari näytti.

Takana on jo viisi vuosikymmentä musiikkibisneksen hulinassa, ja uran jatko on selvä. Päätös on tehty ja se kerrotaan nyt ja tässä Avun lukijoille.

Vuosi 2019 paahdetaan vielä entiseen malliin. Tammi-, helmi- ja maaliskuu ollaan tauolla, huhtikuusta asti keikat on myyty vuoden loppuun. Lokakuussa Matti ja Teppo aikovat tehdä vielä viidentoista kaupungin hallikiertueen, viimeisen.

– Sen jälkeen alamme himmailla. Ajatus on, että vuonna 2020 keikkailemme vain kesällä. Teemme erikois- ja lavakeikkoja kesä-elokuun.

Matti haluaisi viettää talvet Espanjassa Anne-vaimonsa kanssa.

– Siellä pysyy mieli virkeänä ja kunto koholla. Ja Teppo voi tulla aina kylään, jos ikävä iskee.

Julkaistu: 13.12.2018