Apu

Matti Apunen: Tyttäreni saavat minut ymmärtämään oman naurettavuuteni

Matti Apunen: Tyttäreni saavat minut ymmärtämään oman naurettavuuteni
Työelämäprofessori Matti Apunen, 59, rentoutuu kasvattamalla tomaatteja. Sen sijaan lastenkasvatus on hänestä kummallista.

Lapsena pelasin paljon jalkapalloa. Nappulakengät pyörän takaritsillä mentiin pelaamaan. Jalkapallo on edelleen minulle oma maailmansa. Kavereiden kanssa katsotaan viikonloppuisin pelejä ja kommentoidaan niitä reaaliaikaisesti, meillä on oma viestirinki. Heti kun peli alkaa, WhatsApp kilahtaa.

Isoisäni oli kirvesmies ja itseoppinut ­kulttuurimies. Hän soitti viulua ja harrasti kirjallisuutta, ja minuun tarttui sitä kautta aika voimakas sivistyseetos. Minusta ­tuli lukutoukka. Opin myös nikkaroimaan – kuulun siihen suomalaisten miesten sukupolveen, jolle oli tärkeää tehdä itse. Nyt ajattelen toisin. Järkevintä on tehdä sitä, mitä todella osaa, ja antaa muiden tehdä sitä, mitä he osaavat. Remontin teko ei ­tulisi enää mieleenkään.

Olen vapauden ja kilpailun asianajaja. ­Vapautta täytyy ajaa arvona kaikessa toiminnassa ja uskoa ihmisen kykyihin ja kilpailun jalostavaan voimaan. Markkinatalouden suuri keksintö ei ollut ahneus vaan kilpailu. Mutta kilpailu ymmärretään usein väärin, sitä jopa demonisoidaan.

Toivon, että työtä pidettäisiin mahdollisuutena

Toivoisin, että työtä ei pidettäisi rasitteena vaan mahdollisuutena. Nyt olisi tärkeintä, että ihmiset pystyisivät vaihtamaan notkeasti työstä toiseen. Mitä pitää tehdä, että se onnistuisi? Työnantajalla ja järjestelmällä on velvollisuus opettaa ja meillä velvollisuus oppia.

Lastenkasvatus on kummallista. Ensin tuntuu, että lapsiin ei tartu mikään hyvä ja hyödyllinen, kun yrität heitä ohjata elämässä. Sitten yhtäkkiä heidän päässään tapahtuu jotakin, ja alat kuulla oman äänesi tunnistamattomasta suunnasta. Omat tyttäremme ovat fantastisen hyviä imitoimaan vanhempiaan: kolmen sekunnin karikatyyrissä tajuan oman naurettavuuteni.

Kun olen mukana jossakin televisio-ohjelmassa, haluaisin saada aikaiseksi vauhdikkaan keskustelun, koska olen helposti ikävystyvää sorttia. Jos keskustelu junnaa paikallaan, täytyy vähän potkaista nilkkaan, että saa kierrokset nousemaan.

Maailman paras kysymys on: mistäs muuten tiedät? Monet suu vaahdossa selostavat eivät osaa sanoa, mistä he asiansa tietävät. Logiikka on aliarvostettu taito. Julkisen keskustelun tavoite on katsoa, onko jokin idea vedenpitävä. Nyt keskustelun ongelma on se, että jos joku yrittää vähän tönätä, sitä pidetään häiritsemisenä.

Tomaattien kasvattaminen rentouttaa

Joskus sanotaan, että ei ole olemassa huonoja ideoita tai kysymyksiä. Kyllä on! On olennaista erotella hyvät, keskin­kertaiset ja huonot ideat toisistaan.

Jotta Suomessa voisi käydä kriittistä ­keskustelua, täytyy olla jonkin ryhmän ­sisäpuolella. Ulkopuolelta tulevalle sanotaan: mene pois tai tule sisäpuolelle. Tämä on varmin tapa aiheuttaa henkinen homevaurio yhteiskuntaamme.

Parhaiten rentoudun, kun lähdemme vaimon kanssa maalle kasvattamaan tomaatteja. Meillä on Suomen hienoin kasvihuone! Tomaatteja tulee joka vuosi valtavasti. Kustannukset ovat hirveät, mutta ei sitä rahan takia tehdä, vaan sen touhun. Juttu on siinä, että tuntee saavansa edes jotain hyödyllistä aikaan maailmassa.

Julkaistu: 10.11.2019
Kommentoi »