Matleena Kuusniemi: ”Kun isäni kuoli, vein omat lapseni katsomaan Maija Poppasta, ja huomasin, että se elokuva lohdutti minua”
– Minua koskettaa se, että joku kamppailee itselleen vaikean asian kanssa, voittaa itsensä, innostuu ja löytää iloa, näyttelijä Matleena Kuusniemi kertoo.
Näyttelijä Matleena Kuusniemi, jatka lausetta: Liikutun yleensä kyyneliin, kun... ihmiset kamppailevat ongelmiensa kanssa. Saatan liikuttua jopa katsoessani Hengenvaarallisesti lihava -ohjelmaa, jossa moni taistelee henkensä edestä. Minua koskettaa se, että joku kamppailee itselleen vaikean asian kanssa, voittaa itsensä, innostuu ja löytää iloa. Innostun ja liikutun myös siitä, kun suomalainen hiihtää ja voittaa.
Hermoni menevät, kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta tai vallan väärinkäyttöä. Olen pienestä pitäen halunnut mennä väliin ja puolustaa muita, kun huomaan vääryyttä.
Lapsuuteni sitkein haave oli tulla näyttelijäksi. Jo ennen kouluaikaakin siskoni järjesti näytelmiä, meillä oli aina jokin esitys tekeillä. Kaikki mahdolliset kuolleena löytyneet linnutkin haudattiin kunnon seremonioin. Joku oli pappi, ja osallistuin aina hautajaisiin. Ja kouluaikana meillä oli omia näytelmäryhmiä.
Ennen oli paremmin ainakin se, että ihmisiin sai paremmin kontaktin, kun kaikki eivät koko ajan tuijottaneet puhelimiaan eivätkä kadonneet someen. Itse en ole somessa. Jotenkin ahdistun siellä, tulee huono olo siitäkin. Minulle riittää jo se, kun luen iltapäivälehdet.
Ystäväni ihmettelevät pragmaattisuuttani kiperissä tilanteissa. Tunnistan analyyttisuuteni, mutta en ole ajatellut, että se olisi ihmeellistä. Pystyn puntaroimaan, en ole äkkipikainen.
Pelkään eniten sitä, että läheisilleni sattuu jotakin pahaa. Sitä olisi vaikea kestää. Varsinkin huoli lapsista on kauhea tunne.
"Teatterin taika on jonkinlainen lohduttava asia, siinä pääsee pois omasta elämästä."
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, saattaisin rakentaa mökin veden äärelle. Ja kyllä maalaismaisemakin on rauhoittava, silloin pääsisin pois arkikuvioista. Olisi myös luksusta, jos pääsisi takapihalta kävelemään metsään.
Viimeksi nauroin makeasti, kun 13-vuotias poikani naureskeli taas jollekin, en edes muista mille. Hänellä on absurdi huumorintaju, ja hän naureskelee kaikelle.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun äiti vei meidät lapsena katsomaan Peter Pania Helsingin Kaupunginteatteriin. Teatterin taika on jonkinlainen lohduttava asia, siinä pääsee pois omasta elämästä. Kun isäni kuoli, vein omat lapseni katsomaan Maija Poppasta, ja huomasin, että se elokuva lohdutti minua. Ajattelin, että voi, kun olisi joku Maija Poppanen, joka hoitaisi kaikki hautajaisjärjestelyt ja toisi iloa.
Halveksin sydämeni pohjasta itseni ja muiden itsekkyyttä.
Minun olisi pitänyt syntyä kaksi viikkoa aikaisemmin, niin olisin ollut horoskoopissa neitsyt. Siinä merkissä on enemmän analyyttisia piirteitä. Nyt olen vaaka.
Aion vielä opetella meditoimaan kunnolla ja saada siihen rutiinin. Olen 20 vuotta harrastanut astangajoogaa, ja voisin eläkkeelle päästyäni lähteä Intiaan meditoimaan.
Jos olisin mies, olisin ehkä saanut enemmän rooleja, koska yhä edelleen miehille kirjoitetaan enemmän rooleja kuin naisille.
Enää en halua tuhlata aikaani saivarteluun ja turhaan negatiivisuuteen ja valittamiseen. Nyt kaikki on hyvin.
