Kun parikymppinen Martti Suosalo lähti ystävineen Kuubaan, hän pääsi tutustumaan paikallisten ihmisten elintapoihin ja tunsi olonsa heti kotoisaksi. Ihan kuin olisi tullut takaisin lapsuuden maisemiin, työläisten asuinalueelle Oulun Tuiraan. 

– Kuubassa kaikki oli vaatimatonta ja ihmiset tulivat toimeen vähällä, mutta silti he olivat silmiinpistävän onnellisia. Kukaan ei kadehtinut toista, koska toisella oli yhtä vähän kuin itselläkin.

Martti Suosalon lapsuudessa kenenkään ei tarvinnut tuntea huonoa omaatuntoa, jos sattui kulkemaan kolmatta talvea samassa talvitakissa ja Nikita-hatussa tai jos perheen autoksi oli ilmestynyt itäsaksalainen Ifa.

Ihmisten arki oli yhteisöllistä, yksinkertaista ja mukavaa. Naapurin tädit katsoivat lasten perään ja vieraskin uskalsi komentaa heitä. Televisiota mentiin katsomaan sen luo, jolla televisio sattui olemaan.

Kukaan ei osannut kaivata sen enempää. Tai unelmoida suuremmasta.

– Vanhempieni ikäpolvi ei oppinut koskaan kuluttamaan. Vaikka heidän ei enää tarvitsisi säästellä, he käyttävät yhä pyjamansa loppuun ja vasta viime hädässä ostavat itselleen uutta. Me, heidän lapsensa, opimme sen sijaan kuluttamaan siinä määrin, että se on ruvennut ahdistamaan minua.

Martti Suosalo asuu Helsingin Tapanilan  vanhalla puutaloalueella omakotitalossa, jonka rakensi yhdessä isänsä ja setänsä kanssa. Viisitoista vuotta sitten rakennettu talo tehtiin pieteetillä. Siinä yhdistyvät sisustusta ja kotia rakastavan dokumentaristin Virpi Suutarin intohimo ja Martin halu tehdä kaikkensa perheensä eteen. Martin äiti toimi koko rakennusajan keittäjänä ja lastenhoitajana.

Talo on korea. Lattiaan on asennettu näyttävä Kyyjärven sahan lankkulattia ja keittiö teetettiin sisustussuunnittelija Hanni Koroman avustuksella puusepällä.

Kauniita pintoja vasten kotiin on hankittu huonekaluja, jotka puhuttelevat vuosikymmenestä toiseen.

Martti Suosalo on sillä tavalla moderni mies, että vaikka vaimo päättää pääosan kodin sisustusratkaisuista, silti hänkin haluaa sanoa niihin mielipiteensä. Suosalosta olisi näet kamalaa, jos toinen lähtisi ensin elämästä ja sitten toinen huomaisi elävänsä toisen tekemässä maailmassa.

Kodista on tullut Martti Suosalolle turvasatama, jossa jalat ovat tiukasti kiinni pihakivetyksissä ja kädet pistolapion varressa lehtikompostin äärellä.  

– Työssä elän niin epätodellisissa maailmoissa, että koti ja perhe ovat sille hyvää vastapainoa.

Helsingin kaupunginteatterissa näyttelijänä työskentelevällä Suosalolla on paljon vapaata aikaa päiväsaikaan. Silloin Martti tekee kodissaan ruokaa, pihalla rästihommia tai rentoutuu ja katselee televisiota. Joskus hän on erehtynyt ja jäänyt tuijottamaan Ostos-TV:tä.

– Uskokaa tai älkää, mutta näiden ostosohjelmien katsominen on hypnotisoivaa. Ostin sieltä kerran autovahan, vaikka minulla ei ollut edes autoa. Mutta kun siinä ohjelmassa näytettiin, kuinka se vaha kesti, vaikka auto sytytettiin tuleen. Toisen kerran tartuin luuriin ja tilasin pumpattavan varavuoteen, koska siinä luvattiin, että se kestäisi, vaikka karhu kävelisi sen päällä. Silloin Virpi puuttui tekosiini. 

Suosalo vertaa ostamista sokeriin. 

– Ostaminen on sellaista herkkua. Sokeria, josta tulee riippuvaiseksi. 

Mies kuitenkin tietää, että jossakin menee raja, kuinka paljon yksi perhe voi omistaa tavaraa.

Talossa tehdään nykyisin vähintään kerran vuodessa inventaario. Kaikki turha tavara tai vaate menee joko kierrätykseen tai hävitykseen.

Omaisuuden perusteellinen läpikäynti saa Suosalon iloitsemaan.

– Vaikka sorrun toisinaan kuluttamiseen, olen pohjimmiltani minimalisti. Pidän siitä, että elämäni ja taiteeni ovat yksinkertaisia. 

Jos Martti saisi valita, hän asuisi vaatimattomasti. 

– Minulle riittäisi sellainen vankilan tai hotellihuoneen tapainen huone, jossa olisi sänky, pöytä ja tuoli. Sellaisessa tilassa nimittäin ajatukset alkavat juosta ja luoda.

Ostamisen sijaan Suosalo nauttii tänään jostakin ihan muusta.

– Jos olen ostosparatiisissa, suurin nautintoni tulee siitä, että pääsen sieltä ulos ostamatta mitään.

Martti Suosalo ja Virpi Suutari olivat vuosia vannoneet, että yksi kiinteistö riittää, mutta kun he näkivät lehdessä ilmoituksen  myytävästä vapaa-ajan kohteesta, joka vastasi unelmia, pariskunta ei miettinyt toista kertaa: mökkiä oli päästävä heti katsomaan.

Turun saaristosta pariskunta löysi merellisen paratiisinsa 10 minuutin moottorivenematkan päästä.  Graniittikallioilla, käppyrämäntyjen takana siintävä lasimökki oli kuin suojainen linnunpesä. 

Se vei sydämet saman tien.

– Onhan se paikkana upea. Yhtä aikaa ylellinen, karu, pelkistetty ja osa luontoa.

Vajaan kahden vuoden ajan Suosalo-Suutarin perhe on elänyt mökkielämää sen kaikkine ihmeineen. Pohjoisesta kotoisin oleva pariskunta sai yllättäen Turun saaristosta oman kaistaleensa Lappia. 

Saarella kasvaa hillaa ja sieniä. Ja taloa ympäröivät käppyrämännyt tekevät olon kotoisaksi. 

Luonto on yhden kumisaappaan harppauksen päässä. Mökillä perhe ihmettelee niin kallion koloissa piileskeleviä käärmeitä, pihalla juoksevia supikoiria kuin syksyllä säkkipimeää tähtitaivasta. Yksi joulukin saaressa on jo vietetty.

– Mökillä ylimääräinen kohina unohtuu ja elämä palaa yksinkertaisten asioiden pariin. Siellä unohtuvat niin kaupungin kiireet kuin nykyajan kuluttava elämäntapa. Voi keskittyä vain ruoan tekemiseen, tiskaamiseen ja saunan lämmittämiseen.  

Mökin ympärillä vellova meri on Suosalolle myös tärkeä. Hän on lapsesta asti purjehtinut perheensä kanssa. Ensin tasasaumaisella puuveneellä Oulun edustalla ja myöhemmin saaristossa perheen muutettua Turkuun. Helsinkiin Martti hommasi veneen jo aika päivää sitten. 

Nyt mökin laiturin nokassa ovat niin moottorivene, purjejolla kuin purjevenekin. 

– Muistan hyvin, kuinka lapsena merivesi oli Turun saaristossa niin kirkasta, että näkyvyys oli monta metriä. Enää ei näe juuri mitään. Tuuletkin ovat muuttuneet. Lapsuudessani ei tuullut juuri lainkaan, nyt kesässä ei tahdo olla yhtään päivää, jolloin ei tuulisi.

Vaikka ilmastonmuutos muuttaa ympäröivää luontoamme, Martti Suosalo ei voisi kuvitellakaan enää elävänsä ilman mökkiä.

– Viime kesänä vietimme saaressa kuukauden, nyt aion majoittua sinne kahdeksi. 

Jos taas hyvin käy, Suosalon voi nähdä laiturillaan meditoimassa tyttärensä kanssa mato-ongella. Ja kesäilta päättyy siihen, kun laiturin alta saadut ahvenet halstrataan nuotiolla.

Martti Suosalo on muuttanut kulutustottumuksiaan merkittävästi, mutta yksi asia on sellainen, johon hän mielellään käyttää yhä euronsa. 

Kahden kiinteistön omistajana Suosalo on joutunut pohtimaan energiaratkaisujaan ja sitä, kuinka paljon niistä kannattaa maksaa. Viisi vuotta sitten Suosalo päätyi ottamaan omakotitaloonsa maalämmön, jotta hengittävän talon suuret lämmityskustannukset saatiin kuriin.

Suosalo on ollut ratkaisuunsa tyytyväinen.

– Aikaisemmin maksoimme isoja sähkölaskuja. Viidessä vuodessa maalämpö on maksanut itsensä jo takaisin. Lisäksi se on helppokäyttöinen ja vaivaton ratkaisu.

Mökillä Suosalo on panostanut toisenlaiseen energiaan. 

– Päätalon katolla on kaksi aurinkopaneelia ja saunamökin katolla yksi lisää. Aurinkopaneeleilla ja akulla saamme kesän ajaksi sähköä, jotta jääkaappi, lamput ja televisio toimivat. Sadevesijärjestelmä kerää veden talteen. Kovalla sateella saadaan parissa tunnissa noin 500 litraa tiskaamiseen ja peseytymiseen sopivaa vettä.

Aurinkokennosta riittää virtaa myös pumppuun, joka pumppaa veden kraanaan ja suodattaa sen juomakelpoiseksi.

Haaveissa on hommata vielä laite, joka pumppaisi merivedestäkin juomakelpoista. 

– Omalle tontille voisi laittaa myös pienen generaattorin, joka tekisi sähköä tuulen avulla talvikuukausia varten.

Suosalon kaikki laitteet ja järjestelmät toimivat moitteettomasti. 

– Joskus äimistelen sitä, miten hyvin kaikki laitteet toimivat mökilläni. Sitten tulee mieleen, että eikö sen kaiken voisi ottaa käyttöön suuremmassakin mittakaavassa.

Martti Suosalo toivoo, että insinöörit käyttäisivät aikansa ja energiansa uusiutuvia energioita hyödyntävien keksintöjen kehittelemiseen. 

Suosalo olisi lisäksi valmis maksamaan lisää veroja, jotta uusiutuvaa energiaa voitaisiin käyttää nykyistä enemmän. Suosalo myös toivoisi, että poliitikot alkaisivat pikaisesti tehdä päätöksiä ja lakeja, jotka kannustaisivat ihmisiä tuleviin muutoksiin.

– Minä olisin valmis, mutta naapurinikin pitäisi olla. Kukaan ei nimittäin pysty tekemään mitään yksin, Suosalo tietää.

Martti Suosalo on nähnyt niin lapsuudessaan kuin matkallaan Kuubassa, että vähemmälläkin tulee toimeen.

– Eihän se niin kauheaa olisi, jos palaisimme kulutuksessamme takaisin 70-luvun tasolle, sinne Kuuban aikaan. Meillä kaikilla olisi silloin vähän vähemmän, mutta uskon, että voisimme olla jopa hitusen onnellisempia kuin olemme nyt. ●

teksi Minna Nevalainen

kuvat Paavo Martikainen