Apu

Martti Suosalo ja poika Iivari purjehtivat yhdessä: "Korona osoitti, että tässä maassa tehdään päätöksiä nopeasti – Miksei samalla intensiivisyydellä pelasteta Itämerta?" – Katso video

Martti Suosalo ja poika Iivari purjehtivat yhdessä: "Korona osoitti, että tässä maassa tehdään päätöksiä nopeasti – Miksei samalla intensiivisyydellä pelasteta Itämerta?" – Katso video
Meri on ollut aina läsnä Martti Suosalon elämässä. Meri on muuttunut, mutta veneily tuo rauhan ja nautinnon jo neljännessä Suosalo-sukupolvessa, kun peräsimeen tarttuu Martin poika Iivari Suosalo.

Tuulet ovat muuttuneet.

– Vielä 1980-luvulla Itämerellä purjehtiminen oli keskikesällä usein ulapalla lillumista ja tuulen nousemisen odottamista. Nyt merellä tuulee lähes koko ajan. Tuulten muuttuminen on sellainen asia, jonka purjehtijat huomaavat, näyttelijä Martti Suosalo, 57, sanoo.

Meri on muuttunut muutenkin. Itämeri on rehevöitynyt, eikä se voi hyvin. Viime ja toissa syksynä Itämeren hapettomat alueet olivat ennätyssuuret. Hapettomuutta ei veneestä huomaa, mutta veden näkösyvyyden heikkenemisen kyllä.

Suosalo muistelee, että vielä 1970-luvulla vedet olivat niin kirkkaat, että näki monen metrin syvyyteen. Tänä päivänä veneilijät katselevat lähinnä sameutta sekä Itämerta peittäviä sinileväkenttiä.

Ei merellä silti kaikki ole huonompaan mennyt. Elämänsä ensimmäiset venematkat Suosalo kulki aikanaan tehtaan jätevesien läpi.

Suosalo tuntee meren ja sen muutoksen, sillä suvun miehet ovat veneilleet viime vuosisadan alusta lähtien. Nyt perinnettä jatkaa 25-vuotias esikoispoika Iivari Suosalo.

Martti Suosalo muistaa, kuinka vedet vielä 1970-luvulla olivat niin kirkkaat, että näki monen metrin syvyyteen. Nyt on toisin.

Vaarallisilla vesillä

Suosalot vene on vienyt paitsi iloon ja kauneuteen, myös vaarallisille vesille.

On aurinkoinen mutta tuulinen iltapäivä Helsingin Verkkosaaressa, lähellä Kalasataman kuuluisia pilvenpiirtäjiä. Meren rannalla, aidatulla alueella sijaitsee veneiden talvisäilytyspaikka, missä talviteloillaan on 70-luvun klassinen Botnia 6, mitoiltaan 10,5 metriä pitkä, kapea ja siro lasikuitupurjevene nimeltään Carmencita.

Veneen nimi sopii näyttelijöille ja ohjaajille, sillä se on elokuvahistorian legendaa. Carmencita oli näet ensimmäinen nainen, joka esiintyi Thomas Alva Edisonin elokuvakameralle.

Kolmenkymmenen sekunnin mustavalkoinen filminpätkä kuvattiin vuonna 1894, neitonen tanssahteli ja heilutteli helmojaan kameran edessä.

Suosalon vene Carmencita on saanut nimensä Thomas Alva Edisonin elokuvakameralle esiintyneen ensimmäisen naisen mukaan.

– Me ei keksitty nimeä, se oli jo, kun vene ostettiin, Suosalo kertoo ja tutkailee kulmat kurtussa kölin pinnassa olevia merirokkoja. Ne pitää vielä raaputtaa pois tai maalata piiloon. Tulevana viikonloppuna on vesillelasku ja neitosen pitää olla merikelpoinen.

Martti Suosalo on sanonut, että ellei olisi aikanaan törmännyt tulevaan vaimoonsa, dokumenttiohjaaja Virpi Suutariin, hän olisi hyvinkin asunut veneellään. Pariskunta sai kolme lasta.

– 21-vuotias Siiri on tällä hetkellä armeijassa, sotilaspoliisikomppaniassa aliupseerina. Se on kova mimmi. Aino täyttää 15 ja odottaa, avataanko rippileirit kesällä.

Poika tuttu kasvo musapiireissä

Esikoinen saa itse kertoa mitä tekee. Venerantaan lompsii näet komea, isänsä pituinen Iivari, joka on tunnettu kasvo Suomen musiikkimaailmassa.

Iivari Suosalo vietti lapsuutensa Helsingin Kaupunginteatterin kulisseissa ja näyttelijäpiireissä, mutta päätyi musiikin tekijäksi.

Hän esiintyi pienenä poikakuoro Cantores Minoresissa, ja laulamisen lisäksi oppi myös soittamaan pianoa ja rumpuja. 17-vuotiaana Sibelius-lukiossa hän pääsi perkussionistiksi Roope Salminen & Koirat -bändiin, missä oli mukana kirjoittamassa bändin hittiä Madafakin darra.

– Kun mennään isän kanssa veneelle, osataan olla siellä pää tyhjänä, hetkeä fiilistellen, Iivari Suosalo kertoo.

Vuosien aikana Iivari on soittanut niin JVG:n, Benjaminin, ABREUn, räppäri View’n, Robinin, Pikku G:n kuin Cheekinkin kanssa. Lukion jälkeen hän opiskeli jonkin aikaa Pop & Jazz Konservatorion muusikkolinjalla, mutta jätti sen töiden takia kesken. Hän työskentelee jo kolmatta vuotta A&R:nä eli tiettyjen artistien tuotantopäällikkönä Warnerilla.

– Keikkaa en tee yhtä paljon kuin ennen, joten elämään on tullut muutakin, kuten tämä purjehdus. Viime kesänä oli vähän enemmän aikaa veneilyyn ja innostuin. Tein jopa kavereiden kanssa pieniä reissuja – tosin Suomenlinnaa pidemmälle en vielä mene, Iivari kertoo.

Lapsena hän tykkäsi fiilistellä kannella, nautiskella merestä, siitä miten vene kulkee.

– Vähän vanhempana pääsin jo apupojan hommiin ja nyt haluan itse aloittaa kipparoimisen. Haluan jakaa muillekin sitä iloa, mitä itse olen saanut veneilystä.

– Korona osoitti, että tässä maassa saadaan päätöksiä aikaiseksi nopeasti. Miksei samalla intensiivisyydellä luoda lakeja ja pykäliä Itämeren pelastamiseksi?

Suosalo, Ijäs ja Vierikko

Carmencita on kolmen miehen vene. Sen omistaa Martti Suosalon kanssa ohjaaja Matti Ijäs sekä näyttelijä Vesa Vierikko. Miehet ovat purjehtineet yhdessä pian 30 vuotta.

– Roolit ovat selkeät. Toki kaikki osaavat purjehtia, mutta minä hoidan sen, kun reissaamme kolmistaan. Vesa hoitaa rantautumiset, lähdöt ja moottorilla ajamisen, navigoimisen sekä kartanluvun. Matti on kokki, jonka bravuureja ovat aamiaiset. Se tekee myös hyviä sooseja, Martti Suosalo sanoo.

Carmencita on parhaimmillaan kiitäessään ulapalla, kaupunkipurjehduksessa se on kömpelömpi ja hitaampi. Suosalo naurahtaa, että yleisö pysähtyy laiturille töllöttämään, jos yrittää yksin parkkeerata venettä Helsingin kauppahallin satama-altaaseen.

Suosalon pisin purjehdusosuus, legi, on ollut Hangosta Hiidenmaalle. Hän istui kaksitoista tuntia yksin kaatosateessa purjehtimassa, kun Vierikko ja Ijäs pitivät sadetta hytissä.

– Tuli pimeää. Yritin kartasta katsoa, että missä hemmetissä ollaan. Väsyneenä silmät alkoivat karsastaa ja tähdet menivät ihan omaa elämää. Äkkiä tajusin, että olemme Hiidenmaan pohjoispuolella ja juuri siinä kohdassa, missä on eniten haaksirikkoutunut laivoja…

Kun veneen omistava kolmikko lähtee purjehtimaan, ensimmäisen tunnin aikana saatetaan käydä läpi työasioita, mutta sen jälkeen alkaa hiljaisuus. Kukin tekee omiaan. Vuosikymmenien yhteispurjehduksen jälkeen ei tarvitse olla sosiaalinen.

– Meillä tapahtuu sama. Kun mennään isän kanssa veneelle, osataan olla siellä pää tyhjänä, hetkeä fiilistellen, Iivari Suosalo kertoo.

– Nautin siitä, kun vene purjehtii nätisti hyvässä tuulessa ja menee sopusoinnussa luonnon kanssa. Siinä syntyy käsittämätön ilo ja rauha.

Meri on aina läsnä

Meri on ollut aina lähellä ja läsnä Suosalon suvun elämässä. Vaikka meri muuttuu sukupolvien vaihtuessa, veneily pysyy. Sen esteettisyys hiljentää. Pärskivät laineet, paukkuvat purjeet, kimaltava meri ja taivaalla lipuvat pilvet. Saaret, maisema, kirkuvat lokit.

– Nautin siitä, kun vene purjehtii nätisti hyvässä tuulessa ja menee sopusoinnussa luonnon kanssa. Se on minusta kaunista. Siinä syntyy käsittämätön ilo ja rauha, Martti Suosalo sanoo.

Suvun veneilyinnostus lähtee jo kaukaa. Sen aloitti Martin kaima ja isoisä, näyttelijä Martti Aleksander Suosalo (vuoteen 1906 Finni), josta tuli Rovaniemen Työväen näyttämön johtaja vuonna 1927.

– Kun isoisä oli vielä nuori, Vaasan työväen nuoret kokoontuivat juhlimaan juhannusta saareen. Martti alkoi riiustella Aili Nygårdia ja hankki pienen purjeveneen, jossa pääsi rauhassa kuhertelemaan Ailinsa kanssa. Myöhemmin pariskunta muutti Rovaniemelle Lapuan liikettä pakoon.

Isoisä-Martin poika Kalle eteni Oulussa E-liikkeessä ”juoksupojasta johtajaksi”, vaimonsa Eine työskenteli kenkäkaupassa. Lapsia syntyi kaksi, Martti ja siskonsa Merja.

– Olin yhdeksänvuotias, kun muutimme isän työpaikan perässä Turkuun ja osin minun lapsilisärahoilla ostettiin kansanvene, Martti Suosalo kertoo.

Pikku-Martti Vaahtoparta

Kun Martti oli alakouluikäinen, Kalle-isälle tarjoutui mahdollisuus hankkia edullisesti huonoon kuntoon mennyt purjevene. Elettiin 1960-lukua.

– Eihän isällä ollut veneilystä mitään kokemusta. Se oli tasasaumainen vene, jonka isä kittasi kovalla kitillä. Kun vene laskettiin vesille, se upposi kuin kivi Oulun Kauppatorin rantaan. Sanomalehti Kaleva julkaisi kuvan meressä törröttävästä mastosta ja otsikoi sen ”Vesille venhosen mieli”, Suosalo kertoo.

Kun vene saatiin ylös ja kunnostettua, perhe alkoi tehdä yhteisiä purjehdusreissuja. Matka saaristoon vei aina vaahtovuoren läpi. Meren pinnalla kelluva vaahto syntyi sellutehdas Oulun Osakeyhtiön mereen laskemista myrkyistä.

– Kauhoin aina vaahtoa käsiin ja tein itselleni vaahtoparran. Silloin ei vielä ajateltu ympäristönsuojelua. Lapsena aivot tuli marinoitua hyvin. Asuimme sellutehtaan ja typpitehtaan välissä eli tuuli mistä tahansa, aina haisi joko mätä kanamuna tai sellu.

Koska Oulun vedet ovat hiekkapohjaisia, veneily oli myös usein tössähtelemistä särkiltä toiselle. Isän opetti purjehtimaan tämän ystävä, Huhtalan Pekka.

– Olin yhdeksänvuotias, kun muutimme isän työpaikan perässä Turkuun ja osin minun lapsilisärahoilla ostettiin kansanvene, Suosalo kertoo.

– Muistan, kun mentiin liian läheltä Ruotsin-laivaa, jonka mukana tuli komean kokoiset aallot. Pieni paniikinpoikanen syntyi hytissä äidin kanssa, Iivari Suosalo kertoo.

Seikkailijan poika

Vuonna 1941 kehitetty kansanvene folkbåt eli folkkari on purjeveneklassikko, joka on erittäin suosittu Itämeren alueella. Se syntyi, kun tavallinen työläinen alkoi aikanaan veneillä.

– Teimme kesäisin parinkin viikon reissuja. Isä on luonteeltaan seikkailija, hän etsi aina uusia luonnonsaaria ja oikopolkuja. Perheen ja Prisse-koiran lisäksi mukana saattoi olla serkku tai kaveri. Sisko kuunteli musiikkikasetteja keulapiikissä, ei naamaansa näyttänyt kannella.

Isä laittoi Martin hommiin veneessä ja alkoi myös opettaa tälle purjehtimista.

– Kaiken oppini sain siinä folkkarissa: mitä tapahtuu, kun löysää tai kiristää purjetta, mihin kulmaan vene kannattaa kääntää, kun tuulee tuolta?

Kerran Martin rovaniemeläinen Jukka-serkku tuli mukaan. Eräänä päivänä vene joutui myrskyyn Ahvenanmaan ulkosaaristossa.

– Kun ensimmäiseen saareen ei kaapelin takia voitu laskea ankkuria, isä sai päähänsä, että lähdetäänkin ylittämään Kihdin selkää siinä tuulessa. Että mennään saaren toiselle puolelle suojaan. Matkalla myrsky repi purjeet, ihmiset ja koira lentelivät hytissä sinne tänne, uimataidottomat äiti ja Jukka peloissaan korkkiliivit päällä.

Lopulta päästiin suojan puolelle, missä isä sai lankaa ja neulaa luotsiasemalta. Äiti korjasi purjeita.

– Sen reissun jälkeen äiti ilmoitti, että se oli siinä. Venereissuille hän ei enää lähde. Vene myytiin.

– Veneilykursseja en ole koskaan käynyt. Kerran yritin mennä työväenopiston kurssille, mutta nukahdin neljän minuutin jälkeen.

Huono päällikkö – hyvä purjehtija

Suosalot muuttivat takaisin Ouluun, ja Martin kaveri houkutteli hänet mukaansa nuorisoteatteriin. Ura alkoi urjeta, kun vuonna 1983 Martti hyväksyttiin teatterikouluun.

Ensimmäisen oman veneensä Suosalo hommasi 1980-luvulla. Englannissa tehdyn Westerly Cirruksen nimeltään Pølse–Pölse.

Lyhytmastoinen, pullea vene sai nimensä tanskalaisesta nakkisämpylästä.

– Veneilykursseja en ole koskaan käynyt. Kerran yritin mennä työväenopiston kurssille, mutta nukahdin neljän minuutin jälkeen. En ole edes jaksanut opetella nimikkeitä. Sanon vaan, että toi naru tossa… toi punainen, Suosalo naurahtaa.

– Perämoottorina oli vanha Vire, joka todistettavasti on lähtenyt itsestään käyntiin. Mutta silloin, kun sitä tarvittiin, se ei todellakaan lähtenyt ja taas piti muistella, miten purjeella mennään satamaan.

Suosalo purjehtii paljon yksin.

– Olen huono päällikkö, mutta itseni kanssa hyvä purjehtija.

– Olen aina sanonut lapsille, että jos vaan haluatte purjehduskurssille, minä maksan ne kurssit, Martti Suosalo sanoo. Iivari virnistää. Tuo oli hyvä tietää.

Tulipalo veneessä

Iivari alkoi purjehtia isänsä kanssa noin neljävuotiaana.

– Muistoja on paljon, mutta olenko kokenut ne itse vai nähnyt kaitafilmeiltä, vaikeaa sanoa. Sen muistan, kun Pölsellä mentiin vähän liian läheltä Ruotsin-laivaa. Laivan mukana tuli komean kokoiset aallot. Ei siinä hätää ollut, mutta pieni paniikinpoikanen syntyi hytissä äidin kanssa, Iivari kertoo.

– Entä muistatko, kun vene syttyi palamaan? Martti Suosalo jatkaa.

– Odotimme pääsyä satamaan. Virpi puhui sitloorassa puhelimeen siskonsa kanssa, että onpa ihana paikka – tietämättä, että sisäpuolella oli tulipalo. Suihkutin jauhesammuttimella pöydällä roihuavaa spriikeitintä, ja lopulta joka ikinen paikka oli valkoisessa jauheessa.

– Lähetin perheen kylpylään ja siivosin neljä tuntia venettä. Sitten soitin kaverille Pallelle, että et ikinä arvaa mitä tapahtui, ja samalla hetkellä painoin vahingossa uudelleen jauhesammutinta…

Perhettään Suosalo ei ole koskaan pakottanut veneelle. Kaikki ovat kuitenkin aina olleet tervetulleita mukaan.

– Olen aina sanonut lapsille, että jos vaan haluatte purjehduskurssille, minä maksan ne kurssit.

Iivari virnistää. Tuo oli hyvä tietää.

Suosalot eivät mielestään ole olleet mökki-ihmisiä, mutta perheen äiti Virpi Suutari päätti toisin.

Mukavuudenhalu vei mökille

Jokunen vuosi sitten Suosalot ostivat mökin Turun saaristosta. Veneily on sen jälkeen vähentynyt.

– Ehkä se on mukavuudenhalua. Muistan, kun purjehdin Pölsellä, satoi vettä, oli kylmää ja ikävää. Äkkiä jossain saaressa höyrysi mies pyyhe lanteillaan ja olut kädessään laiturilla. Ajattelin, että kohta tuo menee takaisin saunaan, sitten sisälle lämpimään mökkiin ja syö hyvin. Että olisihan tuollainenkin kivaa.

– Me ei olla mökki-ihmisiä, mutta äkkiä Virpi (Suosalon vaimo, dokumenttiohjaaja Virpi Suutari) päättikin ruveta sellaiseksi. Ja sehän meillä päättää asiat.

Purjevenereissut ovat nyttemmin muuttuneet mökkivene Busterilla tehtyihin päiväreissuihin Turun sisäsaaristossa.

Video: Isä ja poika Suosalo purjehtivat

Turussa kirkkaammat vedet kuin Helsingissä

Iltapäivä alkaa olla pitkällä. Laituriin kiinnitetty ponttoni keikkuu tuulessa, tiirat kirkuvat.

– Eilen mökillä huomasin, että Turussa on kirkkaammat vedet kuin Helsingissä. Jäin miettimään, että eletään kuitenkin Pohjoismaissa, missä monet asiat ovat hyvin. Silti meri on tuollaisessa kuosissa, Iivari miettii.

Vaahtopäät pärskivät laituria vasten. Tuuli paukuttaa veneiden pressuja.

– Korona osoitti, että tarvittaessa tässä maassa saadaan päätöksiä aikaiseksi hyvinkin nopeasti. Miksei siis samalla intensiivisyydellä luoda lisää lakeja ja pykäliä Itämeren pelastamiseksi? Martti Suosalo sanoo.

Julkaistu: 5.6.2020
Kommentoi »