Jos demokratiakehitys näyttää synkältä idässä, emme vain katso tarpeeksi itään. Intia nimittäin tempaisi juuri maailmanennätyksen äänestämisessä; maailman suurimmat demokraattiset vaalit saatiin siellä viime viikolla komeasti päätökseen. 537 miljoonaa ihmistä kävi äänestämässä – eli 120 miljoonaa enemmän kuin edellisissä vaaleissa viisi vuotta sitten.
Äänestysprosentti nousi lukemaan 66. Se on korkein sen jälkeen, kun Intiasta tuli itsenäinen. Meillä Euroopassa maailman toiseksi suurimmissa vaaleissa kävi viisi vuotta sitten vajaasta 400 miljoonasta äänioikeutetusta vain 43 prosenttia uurnilla. Korkeimmillaan EU-vaalien äänestysinto on ollut ensimmäisellä kerralla vuonna 1979 ja sen jälkeen joka vaaleissa laskenut.
Vähän noloahan tämä vertailu on. Ehkä kannattaisi katsoa, mikä on Intiassa toisin kuin Euroopassa. Ensinnäkin, keskiluokka ja vauraat alueet äänestivät siellä innokkaaasti. Intian uusi suuri keskiluokka haluaa korruptoituneeseen sääntelytalouteen muutosta ja tilalle talouskasvua – jos ennen ihailtiin Gandhien dynastiaa, nyt esikuvana on EU ja sujuva kaupankäynti.
Tuleva pääministeri Narindra Modi on niittänyt mainetta jämäkkänä johtajana. Hänen maltillinen hindupuolueensa menestyi myös muslimivaltaisissa osavaltioissa, eikä uskonto näytellyt merkittävää osaa vaaleissa.
Euroopassa ei ole mitään muuta yritettykään kuin saada maanosa takaisin kasvu-uralle koko nyt lopettavan parlamentin viisivuotiskauden aikana. Vai onkohan asia näin?
Jos Intiassa uskontojen vastakohtaisuus on vähenemään päin, meillä puhutaan muslimeista enemmän kuin aiemmin. Vertailun vuoksi: Euroopassa on muslimeja 44 miljoonaa eli 6 prosenttia väkiluvusta, Intiassa 180 miljoonaa eli 13 prosenttia. Erilaisilla populistisilla liikkeillä on noin neljäsosan kannatus eurovaalien alla, mutta ne tuskin löytävät vaalien jälkeen yhteistä näkemystä siitä, mitä on muutettava ja miten.
Kun tutkijat selvittivät eurooppalaisten syitä äänestämiseensä edellisissä vaaleissa, kärkipaikoilla olivat velvollisuudentunto ja tapa. Vain 19 prosenttia äänestäneistä ajattelee saavansa äänellään muutosta aikaan, ja 11 prosenttia haluaa ilmaista tyytymättömyyttä.
Mutta ehkä tämäkin muuttuu – kaikkein laiskimmin uurnilla on käyty viimeksi liittyneissä Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Nyt voisi olettaa, että Venäjän uhka saa siellä kiinnostumaan europolitiikasta uudella tavalla.
Taitaa kuitenkin olla niin, että Eurooppa ei ole isänmaa siinä kuin Intian liittovaltio intialaisille eikä Eurooppa yhdisty edes Venäjän edessä. Eurooppalaisuus on ranskalaisia sotalaivoja Venäjälle, suomalaista rajakauppaa ja kyproslaisia pankkitilejä. Intialainen sivistys on yhtä vanhaa kuin eurooppalainenkin – ja indoeurooppalaiset kielet sieltä kotoisinkin – mutta me emme koskaan ole voittaneet itsenäisyyttämme intialaisilta.
Intian näkökulmasta Euroopalla ei ole voitettavaa maailmankaupassa, ainoastaan hävittävää. Kaupan rajojen hävittäminen Euroopan sisältä tähtää siihen, että kaikki eurooppalaiset yritykset voisivat pitää EU:ta kotimarkkinanaan. Se etumatka, joka meillä vielä on, hupenee sitä mukaa kuin Intian uusi hallitus purkaa byrokraattisia rakenteita Intian sisältä.
Niin että kun ensi sunnuntaina keitetään vaalikaffet tai aamuteet darjeelingista, niin astellaan sen jälkeen reippaasti vetämään se punainen viiva, ettei muu maailma oikeasti jätä meille pelkän riitelevän ulkomuseon roolia.
