Marko ja Jaana Kilven elämän suuri vastoinkäyminen oli toisen odotetun lapsen keskenmeno – ”Muisto ei häviä mihinkään, mutta puhuin tuskan ja surun pois”

Rakastuminen.

– Ensisuudelma ei unohdu koskaan, kertovat Jaana ja Marko Kilpi ja katsovat toisiaan hymyillen.

Jaana oli ihastunut lukion luokkakaveriinsa Markoon, jonka kanssa hän tuli juttuun ja kävi kiinnostavia keskusteluita. Mutta Marko ei huomannut mitään. Tänään Jaana tosin arvelee, ettei hän antanut kovin selkeitä merkkejä tunteistaan, johon Marko lisää, että hyvin toinen peitteli. Jaana myös noudatti perinteistä kaavaa, jonka mukaan pojan piti tehdä aloite. Tuli vappuaatto 1987 ja hetki Kuopion torilla.

– Väkeä kuin merenmutaa. Yhtäkkiä väkijoukko jakautui, ja tämä aurasi ihmisiä tieltä. Ennen kuin kerkesin sanoa mitään, hän suuteli, Marko muistelee.

– Se vappu meni lähikontaktissa, Jaana lisää.

Siitä lähtien he ovat olleet yhdessä.

– Yhdessä kasvaminen on klisee, mutta myös totuus. Olemme opetelleet elämään ja kasvattaneet toisiamme. Muuten emme olisi tässä, Jaana sanoo.

Marko korostaa keskusteluyhteyttä, joka heillä oli jo ennen seurustelua. Edelleen he puhuvat kaikesta, paljon ja pitkään.

– Viimeksi viikonloppuna siitä, millaista oli lapsuus, miten se on vaikuttanut meihin. Miksi meistä on tullut sellaisia ihmisiä kuin olemme.

Marko on ainoa lapsi, jonka vanhemmat erosivat hänen ollessaan kouluikäinen. Vuosia myöhemmin hän tutustui velipuoleensa. Isä sai diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta liian myöhään.

– Kun olimme mukuloita, asioista ei puhuttu eikä ollut keinoja korjata tilannetta. Jos isä olisi saanut apua, hän voisi yhä olla elossa, Marko sanoo.

Jaana syntyi äitinsä toiseen avioliittoon. Hänen vanhempansa olivat alkoholisteja. Onnekseen hän kuitenkin sai ”normaalin” vanhemmuuden ja perhe-elämän malleja kavereidensa luona ja ymmärsi, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.

– Marko on ollut turvani. Kun aloimme olla yhdessä, minulla ei ollut perhettä käytännössä ollenkaan. Hän täytti ison aukon.

Keskustelu, huumori ja kosketus ovat tärkeitä edelleen, 35 vuotta vappukohtaamisen jälkeen.

– Ja onhan tämä edelleen universumin komein äijä! Puhumistaito on parantunut, ja huumori on yhtä kukkeaa kuin ennenkin, Jaana sanoo.

Jaana kertoo, että he ovat temperamenteiltaan hyvin erilaisia.

– Marko on temperamentiltaan minua nopeampi ja avoimempi. Minun lapsuudenperheessäni ei puhuttu vaikeista asioista, eikä riitoja selvitetty. Opin vaikenemaan, ja tunteet kertyvät minuun. Mutta Marko jaksaa hyvin kaivaa asioita minusta.

Marko puolestaan on Jaanan kanssa oppinut stressaamaan asioista vähemmän. Jaana kuvaa puolisoaan katastrofiajattelijaksi.

– Minä olen tuomiopäivän harakka, ja se on poliisin työssä tärkeää. Jaana taas ei osaa stressata mistään. Joskus tympii, miten hän pystyy olemaan niin rela, Marko sanoo.

– Edeltä käsin ei tarvitse murehtia, vastaa puoliso.

Arki.

Marko on aina ollut lapsirakas ja ilmoitti jo seurustelun alussa Jaanalle haluavansa viisi lasta.

– Minä olin, että katsotaan. Olin ajatellut maksimissaan kahta, Jaana kertoo.

Parilla on neljä lasta, joista 19-vuotias kuopus muutti juuri omaan kotiin.

– Olemme nyt samassa pisteessä kuin ennen lapsia. Huomaamme, ettei mitään ole hävinnyt, tullut vain lisää. Nautiskelemme siitä, että saamme olla kaksin, Marko kertoo.

Tosin he ehtivät olla vähemmän kaksin kuin aiemmin. Marko valittiin toiselle kaudelleen eduskuntaan huhtikuun vaaleissa. Nyt työ on normaalia, ei enää pandemian aikaista etätyötä, kuten hänen ensimmäisellä kansanedustajakaudellaan.

– Välillä tunnen itseni yksinäiseksi. Marko pysyy kiireisenä ja hänellä on tohina päällä. Minulla opetteluttaa nyt, mitä keksin itselleni iltaisin, Jaana sanoo.

Joka ilta he puhuvat videopuhelun. He vaihtavat kuulumiset ja katsovat yhdessä uutiset, Marko Helsingin-asunnossa, Jaana Kuopiossa.

Jaana on aina kannustanut puolisoaan.

– Olisi kauheaa, ettet menisi sen takia, että minulla tulee ikävä.

Kun Marko tulee perjantaina Helsingistä kotiin, Jaana pakkautuu hänen kainaloonsa.

– Läheisyys on tärkeää. Halaamme ja olemme kiinni toisissamme. Kaipaan Markon läsnäoloa ja kosketusta, Jaana sanoo.

Usein laitetaan yhdessä ruokaa, ja ruoanlaitto on myös rakkaudentunnustus toiselle. Markon tekemä pastiksella liekitetty kuha on saanut Jaanan itkemään – ja hänen silmänsä kostuvat nytkin.

Pari odottaa kesää, kun elämä siirtyy Kallaveden saarimökille. Marko vie ensin Jaanan töihin ja uppoutuu sitten kirjoittamiseen, sillä paitsi poliisi ja kansanedustaja, hän on suosittu rikoskirjailija.

Vuonna 2007 hän julkaisi esikoisdekkarinsa Jäätyneitä ruusuja. Toinen dekkari, 2009 ilmestynyt Kadotetut, oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Toukokuussa ilmestyi hänen yhdestoista kirjansa, Undertaker-sarjan kuudes osa, Kuolemankauppiaat.

Jaana lukee Markon kirjat ensimmäisenä, ja Marko seuraa, tuleeko taukoja ja malttaako puoliso tulla syömään.

– Tarinankertojana Marko on loistava, ei kahta puhetta, Jaana sanoo.

Myös Jaanan arkea rytmittää uusi ammatti. Hän työskentelee obduktioteknikkona. Hän valmistelee ruumiin patologia varten, irrottaa aivot ja muut elimet oikeuslääkärin tutkittaviksi. Juuri Markolta hän sai tietää obduktioteknikkojen olemassaolosta.

– Hän kertoi jotain työjuttua ja mainitsi KYSin prepparit. Kysyin, mitä he ovat, ja halusin kuulla lisää.

Jaana työskenteli tuolloin kultaseppämestarina. Uutta ammattia varten hän opiskeli ensin lähihoitajaksi, koska siihen vaaditaan terveydenhuollon perustutkinto, ja valmistui sitten oppisopimuksella obduktioteknikoksi 2019. Marko tiesi, että puoliso suoriutuisi työstä hyvin.

– Jaana on henkisesti hyvin vahva ihminen, hän pystyy käsittelemään mitä tahansa asioita.

Jaanalle kuolema on ollut aina osa elämää. Jo hänen lapsuudenkodissaan oli tapana käydä katsomassa suvun vainajat, joten heidän näkemisensä ei oudoksuttanut. Hänen ensimmäinen vainajansa obduktiotekniikan opiskelijana oli vanha ihminen, joka oli nyykähtänyt kesken päivätanssien.

– Ihmisen keho on uskomattoman hieno paketti, joka on vahva ja hauras yhtä aikaa. Se voi kestää mitä vain, mutta yksi tukos suonessa, ja elämä on siinä. Hetkenä minä hyvänsä olemme peltipöydällä, joten nyt on elettävä ja nautittava.

Intohimo.

– Kaikesta muusta pystyn luopumaan, mutta tarinankertojan viitasta en luovu ennen kuin kuolen, ja tarinat jäävät elämään senkin jälkeen, Marko sanoo.

Marko rakastaa myös muiden kertomia tarinoita kirjoissa, elokuvissa ja televisiossa.

– En tiedä mitään muuta, mikä tekisi minuun saman vaikutuksen.

Jaanan intohimo on luonto. Keväällä hänen silmänsä hakeutuu kaikkeen, mitä luonnosta nousee. Hän oli aiemmin myös innokas puutarhuri, mutta siitä on hävinnyt suurin hohto.

Parin yhteinen intohimo on elämä itsessään.

– Uudet kokemukset, paikat ja ihmiset, mutta myös turvallinen oleminen, Jaana summaa.

Vastoinkäyminen.

– Toisen odottamamme lapsen keskenmeno, Jaana vastaa.

Jaana oli kertonut raskaudestaan heti sen alussa työkavereilleen, koska kultasepän ammatissa on käytössä myrkkyjä, joita hän ei voinut käsitellä raskaana. Sitten he viettivät Jaanan 30-vuotispäiviä ja kertoivat siellä, että päivänsankari on limulinjalla, koska vauva oli tulossa. Seuraavalla viikolla tuli keskenmeno.

– Parasta oli se, että olimme kertoneet raskaudesta ja siksi oli kerrottava myös keskenmenosta. Muisto ei häviä mihinkään, mutta puhuin tuskan ja surun pois. Samalla paransin itseni, Jaana kertoo.

Hän kertoo myös, miten moni ihminen tuli kertomaan hänelle kokemastaan, josta ei ollut puhunut kenellekään jopa vuosikymmeniin.

Vastoinkäymisiä molemmille ovat läheisten menetykset. Mutta samalla ne auttavat näkemään elämän arvon. Kun Markon vanhemmat kuolivat lähes peräkkäin, isä 2016 ja äiti 2017, hän kohtasi kriisin, jota hän luonnehtii eksistentiaaliseksi: valtavaksi elämän­näläksi ja ahdistukseksi ennen vääjäämätöntä.

– Se aiheutti myös riidanpoikasia ja konflikteja. Mutta meillä on se valttikortti, että pystymme puhumaan ja yhdessä ihmettelemään, Marko sanoo.

Unelmat.

– Unelmointi on vahva puoleni, mutta toivon, että kaikki unelmani eivät toteutuisi. Voi olla, ettei tärkeintä ole päämäärä vaan matka. Matkalla saattaa tapahtua todella hienoja asioita, Marko toteaa.

Hän kertoo, miten hän kirjailijana unelmoi siitä, että tavoittaa suuren joukon ihmisiä, koskettaa heitä ja saa heidät miettimään asioita. Sitä unelmaa tavoitellessa hänestä tuli kansanedustaja.

– Paljon olisin saanut ottaa konnia kiinni, että olisin päässyt eduskuntaan. Sen mahdollisti kirjallisuus.

Yhteinen unelma liittyy lapsiin. Heistä ei tarvitse tulla maailmantähtiä tai äveriäitä. Kunhan he pärjäävät elämässä ja ovat onnellisia.

– Se on ollut suurin unelmamme, ja se on toteutunut. Jotain teimme oikein, ja se tuottaa meille suurta tyytyväisyyttä ja onnellisuutta, Marko sanoo.

Jaana iloitsee, että pari on osannut myös päästää irti aikuisista lapsista – he eivät soittele jatkuvasti puhelinta ja ovikelloa. Lisäksi heidän kanssaan on hienoa keskustella.

– Omalta kohdaltamme unelmoin, että pääsisimme vähän enemmän reissaamaan, katselemaan maisemia ja maistelemaan uusia ruokia. Ihan vain yhteistä aikaa.