
Jääkiekon MM-kilpailut pelataan Latviassa 21.5. – 6.6.2021. Koronapandemian vuoksi valmennusleirin pituus ja harjoituspelien määrä ovat jääneet noin puoleen tavallisesta.
Poikkeuksellisessa tilanteessa kevään päätösmittelöihin on valmistautunut myös toissavuoden voitokkaan MM-joukkueen kapteeni Marko Anttila. Hän tietää, mitä menestymiseen vaaditaan.
Korona on värittänyt Anttilan kautta monin tavoin. Erilaiset varotoimet sekä kotona että KHL:n vieraspelimatkoilla ovat tulleet tutuksi Jokereiden kapteenille. Alkukaudesta kului yhteensä kuukausi karanteenissa.
– Joku laski, että meille on tehty suunnilleen 50 testiä, käytännössä joka neljäs tai viides päivä, Anttila kertoo.
Hän sai itse koronatartunnan lokakuussa, mutta selvisi onnekseen suhteellisen vähällä. Yskää, nuhaa tai kuumetta ei tullut, pahin oire oli voimattomuus.
– Vissypulloa oli vaikea avata. Palautuminen ammattiurheilijan tasolle vei aikansa.
Korona vei kuntoa alas
Treenitaukoa tuli pari viikkoa. Siinä ajassa voimat ehtivät palata, mutta toipumista seurattiin tarkkasti, sillä koronan vaikutuksista ammattilaisurheilijaan ei ole vielä kovin paljoa tietoa.
Tartunnan jälkeen Anttilan vasta-aineita on seurattu, ja puolen vuoden ajan hänen ei tarvitse pitää karanteeneja. Testejä tehdään silti yhä tiiviisti.
– Olen onnekas, kun pidempiaikaisia oireita ei jäänyt. Alkuun tietysti sairastaminen vei kuntoa alas. Oli silti positiivista, että pystyin pelaamaan kauden loppuun sen jälkeen.
Pandemia on koetellut myös henkistä kanttia. Yleisö ei ole päässyt halliin Suomessa, mutta vastustajilla Venäjällä se on ollut mahdollista.
MM-turnauskin pelataan tyhjille katsomoille. Anttila on ehtinyt jo tottua tilanteeseen, se ei enää vaikuta otteluun virittäytymiseen. Silti hän kaipaa yleisön edessä pelaamista ja yleisön luomaa tunnelmaa.
Avanto auttaa irti arjesta
Korona on lisäksi rokottanut mahdollisuutta olla tekemisissä joukkuekavereiden kanssa. Sillä on merkitystä etenkin pelireissuilla, joilla sai tällä kaudella oleskella vain ja ainoastaan jäähallissa ja hotellissa. Anttila sanoo, että se kasasi henkistä kuormaa, mutta hänellä on pitkä kokemus hotellikuolemaa vastaan taistelemisesta.
– Se on taito, ja vaatii sitkeyttä, mutta ei tämä ole maailman pahin tilanne.
Kotioloissa Anttila irrottautuu arjesta käymällä avannossa, koska se lievittää lonkkien ja selän rasitusta ja parantaa unta, mutta pelireissuilla hän torjuu tylsistymistä soittamalla kotiin ja lukemalla kirjoja. MM-kisojen alla lukemistossa ovat Jussi Adler-Olsenin Selfiet sekä Vesa-Matti Loirin elämäkerta.
”Joukkueen ryhmäytymisen eteen on tehtävä entistä enemmän töitä peleissä ja muulloin, kun pystymme olemaan yhdessä. On silti onnellista, että saamme pelata ja harjoitella, ei voi mököttää.”
– Marko Anttila –
– Elämäkerroista imen tietoa ja yritän oppia, mitä muut ovat tehneet. Se on kiinnostavaa alasta riippumatta. Dekkarit ovat myös hyviä, koska niitä lukemalla saa ajatukset pois jääkiekosta.
Anttila haluaa kannustaa lukemisen pariin myös nuorempiaan, ja siksi hän lähti innokkaasti mukaan kirjailija Mika Wickströmin hankkeeseen, jonka tuloksena syntyi Anttilan elämästä ja urasta kertova kirja Mörkö- Marko (Arktinen Banaani). Kesän korvalla ilmestyvä teos on suunnattu lapsille ja nuorille. Sen piirroskuvituksen on tehnyt Arto Nyyssönen.
– Kirjassa käydään läpi, miten asiat ovat menneet urani varrella. Olin mukana paitsi haastateltavana myös kehittämässä ja ideoimassa.
Samalla sapluunalla
MM-turnaukseen valmistautuminen alkoi Leijonien leirillä Vierumäellä vapun jälkeen. Varotoimet ovat maajoukkueessakin tiukat. Vapaaehtoinen karanteeni ja negatiivinen koronatestitulos tarvittiin ennen leirin alkua.
Koko joukkue on yhdessä ainoastaan harjoituksissa. Ruokailut on hajautettu, ja jokainen majoittuu erikseen. Kaikki eivät ole yhdessä edes pukuhuoneessa. Se hankaloittaa Anttilan mukaan joukkueen ryhmäytymistä.
– Sen eteen on tehtävä entistä enemmän töitä peleissä ja muulloin, kun pystymme olemaan yhdessä. On silti onnellista, että saamme pelata ja harjoitella, ei voi mököttää.
Tekemistä riittää, jotta joukkue saadaan mahdollisimman nopeasti hiottua yhteen ja voittokuntoiseksi. Pelitempoon pääseminen on keskeistä, joten jäällä on menty kovaa ja pelitapaa on käyty läpi ahkerasti.
– Itselläkin on jokunen viikko viime pelistä, joten joukkueharjoituksia on pitänyt saada alle. Tärkeintä on, että kaikki pelaavat samalla sapluunalla, ja se on suuri haaste tällä aikataululla, vaikka mukana on huippupelaajia.
MM-turnaukseen pika-aikataululla
Anttilan kokemuksesta on apua etenkin tämän vuoden pika-aikataulussa. Hän tuntee valmennusjohdon tavat sekä pelityylin, ja joukkueen johto tietää, minkälaisesta pelaajasta on kyse. Omasta pelipaikasta on silti taisteltava. Edellisen MM- turnauksen kapteeninkin on pelattava hyvin, jotta paikka joukkueessa irtoaa.
– Kokemus auttaa siinä, että osaa suhtautua asioihin maltillisesti. Tietää, mihin ollaan menossa.
Anttila katsoo, että hänen roolinsa joukkueessa on tuoda siihen kokemusta ja omaa persoonaa sekä auttaa ryhmää toimimaan yhdessä ja pääsemään kiinni joukkuearkeen.
– Yritän auttaa nuorempia pääsemään mukaan, jotta heillä olisi hyvä olla ja heistä saisi jäällä parhaan esiin. Ei se vaadi taikatemppuja, vaan ihmisten kanssa juttelemista ja rohkaisemista. Persoonaa voi tuoda esille heittämällä juttua kopissa ja jäällä.
”Se oli mielenkiintoista aikaa, hulina oli aika iso. Ensimmäiset pari kolme kuukautta kiersin kaikenlaisia tapahtumia. Nyt ei olisi mahdollista juhlistaa voittoa niin suuren ihmismäärän kanssa.”
– Marko Anttila vuoden 2019 maailmanmestaruudesta –
Helppoja pelejä ei ole
Leiriviikon jälkeen Suomi pelasi Tšekissä Euro Hockey Tourin turnauksessa, mukana olivat myös Ruotsi, Tšekki ja Venäjä.
– EHT-turnaus on meille hyvä ja tärkeä, koska saamme siellä vastaan kovia joukkueita ja näemme rehellisesti, missä mennään ja mitä pitää parantaa.
MM-turnauksessa avausvastustajana on Yhdysvallat, sitä seuraavat Norja, Italia, Saksa, Latvia ja Kanada. Anttila on keskittynyt ensin Tšekin turnaukseen, mutta hän tietää, että kovia otteluita on edessä MM-jäilläkin.
– Alku on heti kova, helppoja pelejä ei juuri ole. Alusta asti on oltava hereillä, jotta pelin saa toimimaan, jos haluaa taistella kärkisijoista. Se on tavoite.
Suomi lähtee Riikaan puolustavana mestarina, mutta sitä Anttila ei pidä olennaisena, koska jokainen MM-turnaus on erilainen ja joukkueet muuttuvat. Edellisestä voitosta on hienoja muistoja, ja se nostaa toki motivaatiota nytkin.
Kahden vuoden takaisen Slovakian MM-voiton jälkeen mestarijoukkueen ympärillä oli hulinaa, ja Mörkö-Marko sai maistaa siitä osansa, kun erilaisia fanituotteita paidoista nimikko-olueen puski markkinoille. Anttila muistelee mestaruushuumaa iloiten siitä, miten paljon jääkiekko merkitsee suomalaisille.
– Se oli mielenkiintoista aikaa, hulina oli aika iso. Ensimmäiset pari kolme kuukautta kiersin kaikenlaisia tapahtumia. Nyt ei olisi mahdollista juhlistaa voittoa niin suuren ihmismäärän kanssa, mutta näillä mennään nyt.
- Lue myös: Jukka Jalosen paluu rikospaikalle
Tulossa Lumikuningatar-jääshow 2022
MM-turnauksen jälkeen Anttilalla on edessä kesäloma perheen kanssa. Toiveissa on päästä mökille ja ehkä kiertämään Suomea, jos rajoitukset sallivat. Tauko jää lyhyeksi, koska MM-turnaus järjestetään tavallista myöhemmin ja koska Jokerien harjoittelu alkaa jo heinäkuussa.
Koronarajoitusten jälkeen Anttila odottaa eniten musiikkikeikoille pääsyä.
– Tykkään käydä kuuntelemassa bändejä livenä. Apulannan stadionkeikalle on liput jo hallussa.
Loppuvuodesta Anttila pääsee itsekin harjoittelemaan stadionesitystä. Hän osallistuu H. C. Andersenin satuun pohjautuvaan Lumikuningatar-jääshow’hun Tampereella. Sen esitykset ovat heti vuodenvaihteen jälkeen. Kyse on eri jäälajien yhdistämisestä, ja mukana suurtuotannossa on taitoluisteluhuippuja ja muita jääkiekkoilijoita.
– Siitä on varmasti tulossa makea näytös. Ideana on tuoda jäälle yhtä aikaa tyttöjä, poikia, naisia ja miehiä. Siinä pääsee tapaamaan myös muiden lajien huippuja ja voi oppia heiltä jotakin uutta harjoittelemisesta ja työskentelemisestä.
Marko Anttila
Syntynyt 1985 Lempäälässä.
Jääkiekkoilija, oikea laitahyökkääjä, Jokerien kapteeni.
Vaimo ja nelivuotias tytär.
Edustanut Leijonia lähes sadassa pelissä vuodesta 2008 alkaen.
Mukana Pyeongchangin olympialaisissa sekä kolmissa MM-kilpailuissa. Vuoden 2019 maailmanmestari.
Päivitetty 27.5. – Ilmestynyt 20.5.2021