Apu

Markku Harju hylkäsi uransa ja hoitaa nyt loukkaantuneita villieläimiä kotiseudullaan


Markku Harju, 65, teki pari­kymmentä vuotta Etelä-Suomessa rahoitusalan töitä. Sitten hän palasi kotiseudulleen Pohjanmaalle, osti vaimoltaan salaa vanhan autiotilan ja alkoi hoitaa loukkaantuneita villieläimiä.
Kuvat Mikko Lehtimäki

Herätyskelloa ei tarvita, sillä Markku Harjun päivärytmi Mustasaaren Raippaluodossa on jo 2000-luvun puolivälistä noudattanut samaa kaavaa. Eläimet on ruokittava aamuvarhaisella satoi tai paistoi, puri sitten pakkanen tai grillasi helle.

Nordic Wildlife Care -villieläinhoitola on Markku Harjun omistama runsaan kahdeksan hehtaarin tila, jossa on sisä- ja ulkotiloja hoidokkeja varten. Alueella on myös muuta toimintaa ja eläimiä, kuten hevosia, lampaita, vuohia, koiria, kissoja, kanoja ja kaneja.

Villieläinten lisäksi pihapiirissä käyskentelevät myös ”perheenjäsenet” kuten isosarvinen Elvis-vuohi ja pienempi Ilona-vuohi. – Elvis tuli meille 5–6 vuotta sitten alunperin kotkien ruuaksi, mutta jäi lopulta lemmikiksi, Markku kertoo.

Huhtikuisena maanantaiaamuna Markun pitää ensi töikseen, jo ennen kello seitsemää, ruokkia villieläintarhansa kuutit, joiden lukumäärä on edellisenä iltana noussut kolmeen.

– Kokkolan eläinsuojeluyhdistyksen rouvat nostivat kuutin koriin ja toivat pelastuslaitokselta autolla iltakymmeneltä tänne Raippaluotoon, hän kertoo.

Tällä hetkellä hoitolassa on 60 villieläintä, vuodessa niitä on aina pari sataa. Hirviä varten on paitsi parin hehtaarin oma rajattu alue, myös pieni lampi, jossa ne saavat kesän kuumilla ilmoilla polskutella. Metsänkin pitää olla vaihtelevaa, koska hirvien täytyy välillä päästä piiloon pusikkoon.

– Merikotkia, peuroja, hirvenvasoja, ilveksiä, saukkoja ja kettuja. Eläimiä riittää laidasta laitaan: lepakosta merikotkaan ja hiirestä hirveen, Markku Harju luettelee.

Lähtökohtana on, että hän hoitaa loukkaantuneet villieläimet vain kuntoon ja palauttaa ne takaisin luontoon. Kiintymistä välttääkseen hän jättää hoidettavansa pääosin nimeämättä.

– Jos eläimen nimeää ja yksilöi, kiintymistä tapahtuu molemminpuolisesti huomattavasti enemmän. Parempi, että ne kuntoutuvat mahdollisimman nopeasti takaisin luontoon.

Nimen saavat hoidokit, joista ei ole palaamaan luontoon. Mervi-hirvestä on tullut jo julkkis. YouTubesta löytyy hellyttäviä hetkiä sen ja Markun yhteisen taipaleen varrelta. He käyvät poutaisina kesäpäivinä uimassa, ja joskus Markku voi ottaa nokosetkin painautumalla Mervin kylkeä vasten.

Olga-hirvikin on oppinut antamaan Markulle jo pusuja.

Kun Markku Harju sai vaimonsa kanssa kutsun Presidentinlinnan juhliin itsenäisyyspäivänä 2015, Merville tuli niin kova ikävä, että se oli kolme päivää syömättä.

Vihannekset, hedelmät ja juurekset Merville on ostettava kovalla rahalla.

– Onneksi saamme yhdeltä paikalliselta tuottajalta edullisesti porkkanoita, Harju kiittelee.

Arvaamattomia voivat olla muutkin hoidokit kuin hirvet. Haastattelumaanantaina Markku Harju lähti aamukierrokselle Vaasaan näyttääkseen kuuttien viikonloppuna puremia sormiaan sairaalassa.

– Sormet alkavat olla jo aika paksuja, ja niitä särkee. Vielä tänä aamunakin yksi kuuteista sai raapaistua haavan käteeni. Ei uskoisi, että niin paksu pötkylä on niin nopea kiepahtamaan.

Omassa aitauksessaan käyskentelevät myös yksi villikettu ja kaksi tarhakettua.

– Laki määrää, että meillä pitää olla ketuille yli 600 neliön aitaukset, mutta turkistarhoilla ne saavat elää 0,8 neliön verkkohäkeissä. Minusta on väärin, että ihmisen turhamaisuuden takia eläimiä pidetään pienissä häkeissä.

Hirvet asuvat parin hehtaarin laajuisessa hirviaitauksessa. Naarashirvi Olgan takaa kurkistelee uroshirvi Helge.

Susien ja karhujen kaltaisia petoeläimiä ei Markku Harjun tilalle ole vielä tuotu hoitoon, mutta läheltä sekin on pitänyt.

– Minulle on kaksi kertaa soitettu Perhosta ja Ilomantsista ja pyydetty hakemaan hoitoon karhunpentu, jonka emon salametsästäjät olivat ampuneet. Pari päivää järjestelimme asioita karhunpennun vastaanottamiseksi, mutta valitettavasti salametsästäjät ehtivät ampua pennutkin hengiltä.

Markku Harju opiskeli alunperin ylioppilasmerkonomiksi ja teki nuoruutensa ruuhkavuodet Etelä-Suomessa perinteistä työuraa. Hän toimi kymmenen vuotta huolintakonserni John Nurmisen viiden yhtiön luottopäällikkönä ja sen jälkeen asiantuntijatehtävissä OKO-pankkikonsernin keskushallinnossa. 1990-luvun pahimpina lamavuosina hän osti ison kerrostalokiinteistön ja laittoi sen asunnot vuokralle.

– Se alkoi lopulta rasittaa, ja 2000-luvun alkupuolella myin kaikki asunnot pois.

Etelässä Markku Harju asui perheineen usealla paikkakunnalla: milloin rivitalossa, milloin kerrostalossa. Harjun perhe ehti perustaa kodin Espooseen, Helsinkiin, Vantaalle, Hyvinkäälle ja Hämeenlinnaan.

Vuonna 2001 Harju oli jo siirtynyt yksityisyrittäjäksi ja osallistui Vaasassa kotimaakuntansa projektiin, jossa pääsi mentorin ominaisuudessa tutustumaan alueen saariston yrityksiin ja yksityisiin ihmisiin.

– Projekti kattoi oikeastaan koko Vaasan seudun ruotsinkielisen alueen Vöyriltä synnyinseudulleni Mustasaareen, hän kertoo.

Sitten internetissä silmään osui ilmoitus, jossa kaupattiin 10 hehtaarin autiotilaa Mustasaaren Raippaluodossa. Tila oli ollut asumaton jo 1960-luvun alusta saakka. Markku tunsi hellittämätöntä kaipuuta takaisin kotiseudulle. Vanha hirsimökki oli huonokuntoinen, mutta tilan ostettuaan hän kuitenkin muutti siihen.

– En tainnut kysyä edes vaimolta mielipidettä, saanko ostaa tämän. Mökissä ei ollut kuin puuhella lämmitykseen ja kymmenen ampeerin sulake, että sisään sai vähän valoa. Lämmitykseen se ei riittänyt.

Markun mukana mökkiin matkasi iso maremmano-abruzzese-rotuinen koira sekä perheen kissat. Perässä auton trailerissa hirnui hevonenkin.

– Kuorman päällä oli vielä oravanpoikanen, joka oli aiemmin ottanut appivanhempani sijaisvanhemmikseen, Markku Harju muistelee.

Vaimo ja poika jäivät toistaiseksi etelään.

Aina lemmikkejä

Eläinrakas Markku on ollut pienestä saakka, ja elämään on aina kuulunut lemmikkejä, Helsingissäkin perheessä oli kissoja. hän sanoo ratsastaneensakin pikkupojasta asti.

Sydämenasioita eläimet ja luonto eivät kuitenkaan vielä nuorena olleet.

– Enemmän päässä pyörivät ura ja talouspuolen asiat, Markku Harju myöntää.

Mustasaaren rappiotilalla suihkuna toimi pihalla seisova muuripata, vesi lämpeni nuotiolla. Illalla mökissä saattoi olla 15 astetta ja yön yli lämmittämisen jälkeenkin lämpötila oli laskenut nollaan.

Markku Harju ei kuitenkaan ollut halukas muuttamaan takaisin etelään ja kerrostaloon tai rivitaloon.

– Kaupunkilaiselämä rupesi tympimään niin pahasti. Kerrostalo ei ole ihmisen asuinpaikka, hän sanoo.

Kesällä 2005 nuori merikotka lensi paikallisella huvilatiellä ohikulkijan auton tuulilasiin ja muutti samalla Markku Harjun elämänsuunnan lopullisesti.

– Matalalla lentänyt kotka yritti väistää autoa, mutta kiepsahti törmäyksen voimasta ympäri ja tipahti ojaan. Olin jo liittynyt paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen. Sieltä ottivat minuun yhteyttä ja kysyivät, voisinko käydä katsomassa kotkan vointia. Perillä nostin sen autoon ja toin tänne. Katselin lintua pari päivää ja päätin ottaa yhteyttä paikallisen WWF:n merikotkatyöryhmään ja kysellä, mistä se voisi olla kotoisin. He tiesivät, miltä alueelta ja mistä pesästä poikanen ehkä oli kotoisin.

Selvisi, että merikotka oli vain pökertynyt säikähdyksestä, mutta ei ollut loukkaantunut sen vakavammin.

– Otimme linnun mukaan ja lähdimme paikallisen merikotkamiehen kanssa nevalle, minkä lähellä sen kotipesä oli. Rengastimme linnun ja jätimme sen istumaan kivelle. Viereen jätimme sille pari kiloa kalaa ruoaksi. Sitten vain toivotimme sille hyvää jatkoa elämään. Siitä sana lähti kiertämään, ja eläimiä alettiin tuoda hoidettavakseni.

Lopulta Raippaluotoon muutti vaimokin, ja nykyään pariskunta pyörittää yhdessä Nordic Wildlife Care -villieläinhoitolaa. Ennen vaimon muuttoa Markku rakensi tilalle kunnon omakotitalon. Tosin hän jo sitä ennen oli rakentanut pariskunnan yhteiselämää varten 20 neliön lämpimän vierasmajan, jossa oli sähköt ja juokseva vesi.

– Mieshän kyllä pärjäisi yksin missä oloissa tahansa, hän naurahtaa.

Myös perheen poika on muuttanut Etelä-Suomesta Vaasaan ja auttaa vanhempiaan luonnonvaraisten eläinten hoitamisessa aina tarvittaessa.

Presidentin kutsu linnan juhliin itsenäisyyspäivänä 2015 oli Markku Harjulle ja vaimolle suuri kunnia.

– Presidentin puolisohan on eläin­ten ystävä ja ottanut runoissaankin kantaa eläinten puolesta. Siinä mielessä oli hyvin myönteistä, että meidänkin toimintaamme kiinnitettiin huomiota, hän kiittelee.

Markun vaimon Arja-Saini Harjun sylissä oleva kuukauden ikäinen Tipsu-kili ei ole villieläin, vaan yksi perheen lemmikeistä.

Mitään julkista tukea pariskunta ei kuitenkaan toimintaansa saa. Nordic Wildlife Care ei ole myöskään firma. Eläintarhalupa on Markku Harjun henkilökohtaisella vastuulla ja nimellä.

Villieläinhoitola ei ole samalla tavalla yleisölle avoin eläintarha kuin vaikka Korkeasaari. Vierailut pitää sopia erikseen.

– Täällä kuntoutetaan eläimiä takaisin luontoon. Ne stressaantuvat, jos täällä pyörii koko ajan ihmisiä, enkä halua sellaista.

Nordic Wildlife Care toimii käytännössä täysin omarahoitteisesti kahden eläkeläisen tuloilla, sillä huhtikuussa vaimokin jäi eläkkeelle. Markku itse ylitti virallisen vanhuuseläkeiän vuosi sitten, mutta jatkaa työtään villieläinhoitajana.

Lahjoituksia on tullut niukasti, vaikka toiminta muuten kiinnostaakin kovasti.

– Tänä vuonna on tullut kolme suunnilleen 25 euron lahjoitusta, Markku kertoo.

Tärkeä yhteistyökumppani on ollut Vaasassa toimiva Eläinklinikka Saari Oy ja israelilaissyntyinen eläinlääkäri Assaf Wydra.

– Assaf on tehnyt vuosikausia kanssamme vapaaehtoistyötä eikä ole laskuttanut työstään mitään. Minä olen maksanut vain lääkkeet ja vastaavat, mutta röntgenkokeista ja työstä hän ei ole veloittanut.

Nykyään Markku Harju on arvostettu villieläin­asiantuntija, jonka kontaktiverkostot ulottuvat Suomen ulkopuolellekin.

– Haukoista olemme monesti yhteydessä arabimaihin, koska siellä kasvatetaan niitä paljon. Yhteydenpito on tiivistä myös Yhdysvaltoihin.

Pienen varjostuman silmäänsä törmäyksessä saanut kanahaukka on jo hoidettu kuntoon ja lentänyt takaisin vapauteen.

Villieläimet jo itsessään opettavat koko ajan uutta kokeneellekin hoitajalle.

– Nisäkkäistä oikeastaan kaikki tottuvat ihmiseen. Sen sijaan aikuisina tulleista haukoista, pöllöistä, kotkista ja muista linnuista ei tule kaveria, vaikka mitä tekisi. Eikä näistä kuuteistakaan saa kesyä millään.

Sen Markku Harju sanoo kuitenkin oppineensa, että mikään eläin ei luonnossa ole ihmiselle vaarallinen tai haitallinen, jos sen vain antaa elää elämäänsä.

– Järkipuhe vaan ei auta, jos vastassa on fanaattinen kaveri. Sen on huomannut susikeskusteluissakin.

Markku voi hyvin, ja lääkärintarkastustenkin perusteella terveys on kunnossa. Eläkevuodet eivät vielä siinnä mielessä.

– Ei ole mitään vaivoja, jotka vaatisivat pitkäaikaista hoitoa. Eläinten puremia on kyllä paljon, hän kertoo.

Tosin villieläinten puremia enemmän haavereita ovat aiheuttaneet perheen varsinaiset lemmikit: hevoset ja koirat.

–Suomenhevonen juoksi ylitseni niin, että jalka oli mustana koko kesän. Koirakin puraisi kerran kurkkuun niin, että haavaa piti paikata viidellä tikillä.

Pariskunta miettii villieläinhoitolansa muuttamista säätiöpohjaiseksi. Ensi syksynä pitäisi ruveta suunnittelemaan tilalle halli-tallityyppistä isoa rakennusta, jossa olisi uima-altaat vesieläimille, kuten kuuteille ja vesilinnuille.

Muille eläimille olisi lämpöiset tilat ja vieressä tarhat, missä ne voisivat ulkoilla. Samaan rakennukseen on tarkoitus rakentaa myös oikeat klinikkaolosuhteet.

Uusien tilojen, kuten Suomen suurimman toipumishäkin valmistuttua toimintaa on tarkoitus laajentaa kattamaan kautta Suomen ja Ruotsin itärannikon.

Loukkaantunut villieläin herättää auttamisenhalun kenessä tahansa ohikulkijassa, jolla on normaali tunne-elämä. Heille Markulla on kuitenkin tärkeitä terveisiä.

– Pitää aina katsoa, että eläin on oikeasti avun tarpeessa. Aina pitää ottaa yhteyttä eläinsuojeluihmisiin ja tahoihin, jotka voivat oikeasti auttaa niin, että eläin saadaan siirrettyä pois kitumasta ja kuntoutettua palautettavaksi takaisin luontoon. Turhaa touhua on syytä välttää.

Markku Harju

  • Syntynyt: 1954 Musta­saaressa
  • Kotipaikka: Mustasaari.
  • Perhe: vaimo, aikuinen poika
  • Ura: ylioppilasmerkonomi, työskenteli n. 20 vuotta luottopäällikkönä ja rahoitusalan ammattilaisena Etelä-Suomessa, hankki v. 2001 rappio­tilan synnyinseudultaan Musta­saaresta ja perusti Nordic Wildlife Care -villi­eläin­hoitolan vuonna 2005.

Lähde: Markku Harju: Villieläinhoitolan elämää – Suomalaista eläintenpelastustoimintaa vapaaehtoisvoimin (2014, Nordic Wildlife Care).

Julkaistu: 17.5.2019