Image

Marjo Niemen kolumni: Toivoa tarvitaan aina


Emma Puikkosen romaanissa Lupaus hyvästellään maailma sellaisena kuin olemme sen oppineet tuntemaan, kirjoittaa Marjo Niemi.
Kuvat Anja Reponen

Luen Lupausta lentokoneessa. Kuinka sopivaa, sätin itseäni. Kirjassa jäätikkö sulaa ja päähenkilö ilmastoahdistuu, kun ymmärtää, ettei välttämättä pysty pelastamaan lastaan ilmastonmuutoksen jälkeisessä maailmassa. ”Minun olisi sanottava: eläimet ovat katoamassa. Minun olisi sanottava: me kaikki tiedämme sen. Joka ikinen aikuinen, joka kävelee vastaasi kadulla, tietää sen, vaikka ei puhu siitä.” Lupaus kertoo surusta ja toivosta.

Olin aikeissa lukea Emma Puikkosen kirjan jo viime vuonna, mutta se unohtui. Tiedän unohduksen syynkin: aihe. Ihailen Puikkosta ilmastoaiheeseen tarttumisesta, siitä on vaikea kirjoittaa ja kirjoittaessa aihe kulkee mukana joka hetki, pitkään.

Päähenkilö Rinnan isä on luvannut pelastaa tyttärensä missä tilanteessa tahansa. Samanlaisen lupauk­sen Rinna antaa omalle tyttärelleen. Sitten hän jää yksinhuoltajaksi, lapsi sairastuu ja isä muistisairastuu, ilmastonmuutos etenee. ”Mitä jos tajuaa antaneensa mahdottoman lupauksen. Niin on ehkä käynyt. Olen luvannut pelastaa tyttäreni, mutta maailman kääntyessä kallelleen huomaan, että en osaa.” Liian yksin jäänyt Rinna reagoi tilanteeseen epätoivoisesti ja hankkii bunkkerin pihamaalleen. Siihen saakka turvallista verkkoa lapselle kutovat lauseet ja tarinat ovat riittäneet, mutta nyt turvallisuudentunne vaatii tekoja. Minäkin olen miettinyt tekoja, kuten mitä lapsille pitäisi opettaa näinä aikoina. Jonkinlaisia erätaitojako? Ehkä purjehduksen alkeet ja itsepuolustusta? Oma­varaisuutta ja pienyhteisötaitoja? Minäkin olen luvannut lapsilleni.

”Kun ihminen saa lupauksen, sen muistaa. Ihminen järjestää elämänsä sen mukaan, että se, mitä on sanottu, tulee tapahtumaan. Ja millainen olisi maailma, jossa lupaamista ei olisi olemassa?” Luvata pitää, vaikka ei voi tietää, millainen maailma on kymmenen vuoden päästä, tekeekö siellä mitään niillä opeilla ja lupauksilla, joita nyt annetaan.

Tekee, kyllä tekee! Rohkeutta ja toivoa tarvitaan aina, ja sitä lupaamalla syntyy. ”En pelkää, en yleensä pelkää, koska lupaus, joka minulle lapsena annettiin, pitää yhä.” Onnekas on se, joka on saanut lupauksen, uskonut siihen ja säilyttänyt uskonsa.

Romaanissa Puikkonen avaa kolmen sukupolven edustajien kautta suhdetta ilmastonmuutokseen. Vaikka näkökulman vaihtaminen katkoo jännitettä, on valinnassa viisautta: tulevaisuus rakentuu sen mukaan, kuinka hyvin ihmiset erilaisista näkökulmistaan huolimatta pystyvät yhteistyöhön. Eräs romaanin henkilöistä on englantilaisen kivihiilivoimalan ylpeä työntekijä. Voimala on tuonut työtä ja sähköä monelle mutta onkin nyt paha ongelma, jopa oman pojan mielestä.

Lentokoneeni laskeutuu Lontooseen, josta jatkan matkaa junalla Englannin läpi. Luen Lupausta ja katselen ikkunasta idyllistä maaseutua, sinne siroteltua karjaa, peltoja ja voimaloita. Aikoinaan Iso-Britannia oli sankan metsän peitossa, siitä on kauan. Joskus metsä oli itsestäänselvyys, nyt sitä on jo vaikea kuvitella. Lupaus kertoo surusta, siinä hyvästellään ihmisiä mutta myös maailmaa sellaisena kuin me sen olemme oppineet tuntemaan.

Toivoa ei saa hyvästellä, sitä pitää suojella kuten eläimiä, metsiä ja meriä. Merkitysten sukupuuttoaaltoa pitää vastustaa yhtä ankarasti kuin ilmastonmuutosta, koska ne molemmat uhkaavat elämää. Korventava ahdistus ei ole paremman ihmisen merkki eikä hyväntuulisuus välinpitämättömän. Ahdistus itsessään ei hidasta ilmastonmuutosta. Silloin kun ilmastoahdistus nakertaa asioi­den merkityksellisyyttä, kannattaa muistaa jokaisen mittakaavan arvo. Omaan hyvinvointiin voi suhtautua eliönä, jolla on tärkeä osa kokonaisuudessa.

Toivoa lisäävää olisi, jos Suomen seuraava hallitus kantaisi itsensä kokoisen vastuun ajan yläotsikosta, ilmastonmuutoksesta. Päätöksenteko ei voi nyt olla lobbarien sitoma kompromissikimppu. Yhdyn kirjan henkilön Rinnan kirjeeseen pääministerille:

”Arvoisa pääministeri. Minulla on tytär. Edellytän, että te teette jotain. Teillä on eniten valtaa Suomessa.”

Julkaistu: 30.4.2019