Marjo Niemen kolumni: Äijät häpeätislaamoissa
Édouard Louisin Ei enää Eddy näyttää, miten köyhyys vie näköalan, kirjoittaa Marjo Niemi.
Keltainen kirjasto täyttää tänä vuonna 65 vuotta. Sen tavoite on ollut avata suomalaisen lukijan näkymiä kääntämällä ajankohtaista maailmankirjallisuutta. Édouard Louisin kirjoittama ja Lotta Toivasen kääntämä Ei enää Eddy on sarjan 500. teos. Kirjan julkaisu on täysosuma Suomessakin, jossa lapsiperheköyhyys, vähemmistöihin kohdistettu viha sekä äärioikeisto kasvavat.
Ei enää Eddy on älykäs raportti köyhyydestä ja ulkopuolisuudesta. Päähenkilö Eddyllä ei ominaisuuksiensa vuoksi ole mitään mahdollisuutta sulautua pienen ranskalaisen kylän tai lähikaupungin yläkoulun massaan.
Louis kirjoittaa vanhanaikaisen maskuliinisuuden ongelmat keskelle köyhyyttä ja romaania. Miltei kaikki ovat köyhiä, mutta Eddyä hakataan ja syrjitään, koska hän ei mahdu kylässä vallitsevaan miehen rooliin.
Kuitenkin juuri kykenemättömyys sulautua koituu Eddyn pelastukseksi.
Louis välittää lukijalle, miltä raju köyhyys haisee, maistuu, näyttää ja tuntuu. Ja missä on paljon köyhyyttä, on vielä enemmän häpeää.
Édouard Louis kirjoitti omasta lapsuudestaan, mutta kustantamoissa köyhyyskuvausta pidettiin epäuskottavana ja kirja meinasi jäädä kustantamatta. Miten helppo hyvinvoinnin Nooan arkissa onkaan vieraantua toisenlaisista olosuhteista, erityisesti jos arkissa on hilluttu jo sukupolvia. Kun ei itse ole köyhä ja kouluttamaton, ei ehkä lopulta sellaisia tunnekaan: köyhyys vähän kuin häviää (omasta) maailmasta.
Tämä paljastuu, kun rikas arvelee postityöläisen keskipalkkaa tai jakaa sijoitusvinkkejä.
”Sillä aikaa kun minä kulutin aikaa bussipysäkillä, Amélien kaltaiset lapset lukivat vanhemmiltaan saamiaan kirjoja, kävivät elokuvissa ja jopa teatterissa. Heidän vanhempansa puhuivat päivällisellä kirjallisuudesta ja historiasta.”
Louis välittää lukijalle, miltä raju köyhyys haisee, maistuu, näyttää ja tuntuu. Ja missä on paljon köyhyyttä, on vielä enemmän häpeää. Syrjittynä Eddyllä on täydellinen näköala yhteisön tuntemaan häpeään: se syljetään päivittäin hänen kasvoillensa.
Käytetyin selviytymiskeino häpeän kanssa on sukupolvien ajan marinoitunut äijäily. Ihailluimmat yksilöt varastavat kännissä elektroniikkaa, pahoinpitelevät sukulaisensa ja haistattavat tuomarille oikeudessa.
Sallittua maskuliinisuutta on vain yhdenlaista, ja se satuttaa kaikkia. Työn rikkomat vartalot istutetaan iltaisin television ääreen ja tainnutetaan pastiksella. Tolkuton äijäily on ylpeydeksi käännettyä häpeää, siksi ylpeyttä kolhaiseva saa turpaan.
”Me emme olleet kaikkein köyhimpiä. Äiti ja muut halveksivat naapureitamme, joilla oli vielä vähemmän rahaa ja huonosti hoidettu, likainen koti.”
Ylpeyttä on myös olla parempi kuin edes joku muu.
Eddyn perhepiirissä ei ole tapana haluta asioita, joihin ei ole mahdollisuutta. Isosisko haluaa hetken opettajaksi, mutta opinto-ohjaaja saa hänen päänsä käännettyä. Hänestä tulee leipomon myyjä.
Asiat, joita ei uskalleta edes haluta, eivät koskaan voi myöskään tapahtua. Umpikujasta kuuluu valitusta ja rasistista mölinää. ”Vanhempani pyrkivät siihen, että saisin hyvän kasvatuksen – ei niin kuin ne lähiöitten arabit ja muut huligaanit.”
Olemme pulassa, jos ääneen pääsevät vain aina hyvinvoineet.
Köyhyys vie näköalan. Kouluttamattomuus yhdistettynä köyhyyteen on historiasta tuttu häpeätislaamo. Siellä syntyvää äkäistä polttoainetta yhteiskunnan ylemmillä portailla äijäilevät äärioikeistolaiset käyttävät helposti omien tarkoitusperiensä ajamiseen.
Eddyn pelastaa kaksi asiaa: homous ja koulu. Homous pakottaa hänet samastumaan arvoihin, jotka eivät ole perheen arvoja. ”Se että tykkäsin pojista muutti koko suhteeni maailmaan.”
Oppitunnit ovat hänelle lepohetkiä jatkuvasta kiusaamisesta ja kylän ilmapiiristä. Opettaja näkee Eddyn lahjakkuuden ja ehdottaa hakemista kaupungin lukioon.
”Mutta ihmiselle ei tule luonnostaan ensimmäiseksi mieleen pakeneminen, koska hän ei tiedä, että on olemassa toisenlainen maailma. Hän ei tiedä, että pakeneminen on mahdollista. Ensin hän yrittää olla niin kuin muut, ja minä yritin olla niin kuin kaikki muut.”
Tasa-arvoinen koulutus vähentää äärioikeiston mahdollisuuksia. Olemme pulassa, jos ääneen pääsevät vain aina hyvinvoineet.
Ranskassa Ei enää Eddy on ollut valtava menestys. Kirjallisuuden porvarillistuminen ei vaikuta olevan ainakaan lukijoiden syy. Heitä kiinnostavat kaikkien tarinat. Ihanaa.
