80 vuotta täyttävä Marion: ”Aion opetella olemaan itseäni kohtaan armollisempi”
7. joulukuuta 80 vuotta täyttävä laulaja Marion Rung rakastaa yli kaiken lapsenlapsiaan ja kokee olevansa nykymaailmaan liian herkkä.
Minun olisi pitänyt syntyä 1930- tai 1940-luvulla. Silloinen muoti ja elämänmeno viehättävät minua suuresti. Olen nykymaailmaan liian herkkä.
Teini-iässä ihailin erityisesti Paul Ankaa ja Tommy Stealia. Tapetoin huoneeni seinät heidän kuvillaan. Tapasin Ankan Helsingissä vuonna 1959 Hotelli Vaakunan aulassa ja pyysin nimmarin käsivarteeni. En pessyt kättäni kuukauteen – siskoni ja äitini joutuivat kylvettämään minut.
Teini-iässä inhosin erityisesti pipon laittamista päähän pakkasella. Oli inhottavaa, kun oli vihdoin saanut hiukset hienoiksi ja pipo lyttäsi kampauksen.
Liikutun yleensä kyyneliin ihmisten sanoista ja tarinoista. Olen hyvin empaattinen ja eläydyn voimakkaasti toisten tunteisiin.
Viimeksi rakastuin lapsenlapsiini Rafaeliin ja Lioriin. Mummiksi tuleminen oli upeaa – he ovat elämäni suuri ilo ja valo.
En enää rakasta pyöräilemistä. En polje edes kuntopyörää.
Kateellisena katson, kun ihmiset tanssivat taitavasti Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Olen itsekin joutunut laulajaurallani ottamaan tanssiaskeleita haltuun. 1970-luvulla olin Saksassa suuressa tv-ohjelmassa Kesslerin kaksosten kanssa. Kuvaukset kestivät puolentoista viikon ajan ja koreografiat olivat monimutkaisia. Kyllä siinä äitiä tuli ikävä.
Häpeän syvästi, kun kuulen jonkun puhuvan loukkaavasti. Silloin mietin, miten ihminen saattaa sanoa toiselle noin törkeästi. Harvoin silti puutun tilanteeseen – en halua ryhtyä tuomariksi.
Ystäväni ihmettelevät energisyyttäni ja kyselevät, miten oikein jaksan. Välillä minua kehotetaan ottamaan rennommin. Mutta minä tykkään puuhailla ja innostun helposti – se on perusluonteeni.
Hermoni menevät, kun pitäisi tehdä jotakin pikkutarkkaa. Olen suurten linjojen ihminen ja inhoan kaikenlaista nypertämistä.
Ennen oli paremmin, kun ei ollut sosiaalista mediaa ja ihmiset olivat enemmän läsnä. Kylään mentiin kyselemättä, soitettiin vain ovikelloa eikä siinä ollut mitään kummallista. Nykyisin tavattaessakin tuijotetaan usein puhelinta.
Vapaamielisyys menee liian pitkälle, jos lapsille ei aseteta rajoja. Lapsia kuuluu kasvattaa ja opettaa tavoille – se on heille pelkästään hyväksi. Rajat ovat rakkautta. Vapaaseen kasvatukseen en usko.
Minun jumalassani parasta on, että hän kuuntelee eikä tuomitse.
Jos olisin mies, olisin aivan samanlainen kuin nytkin ja toivoisin, että minua myös kohdeltaisiin samalla tavalla. Uskon tasa-arvoon.
Luulin itsestäni liikoja, kun yritin palata luistelun pariin 1970-luvulla. Lapsena se sujui mainiosti, mutta silloin siitä ei meinannut tulla mitään – taito oli kadonnut lähes kokonaan. Nykyään en uskalla edes ajatella luistimia.
Aion vielä opetella kuuntelemaan itseäni ja olemaan itseäni kohtaan armollisempi. Nuorempana se ei aina onnistunut.
