Maria Ohisalo valmistautuu suureen muutokseen – ”Ehkä tulen täysistuntoviikoille syksyllä vauvan kanssa”
Europarlamentaarikko Maria Ohisalon perheen koti on alkuvuodesta lähtien sijainnut Brysselissä. Puolison työt ovat Tukholmassa ja yhteinen kotimaa Suomessa. Syksyn kuviot ovat vielä auki, sillä perheeseen odotetaan toista lasta.
Europarlamentaarikko Maria Ohisalo toi maaliskuun alussa kotiinsa Suomen lipun. Sen oli hankkinut Ohisalon isä, ”mun faija”. Ohisalo halusi viedä lipun Brysselin kotiin 3-vuotiaalle tyttärelleen.
– Meillä oli Suomessa sama koti lapsen ensimmäiset kolme vuotta, ja nyt koti onkin yhtäkkiä Brysselissä. On tässä paljon uutta. En tiedä, pystyykö tuon ikäinen ymmärtämään ajan käsitettä, Ohisalo sanoo.
Nyt ei kuitenkaan olla Brysselissä vaan Ranskan Strasbourgissa, jonne mepit matkustavat kerran kuukaudessa täysistuntoon. Täysistuntoviikon työlista on usein hengästyttävän pitkä. Niin on nytkin. Käsittelyssä on muun muassa Euroopan puolustus ja turvallisuus, Ukrainan tuen jatkaminen, Venäjän jäädytetyt varat, yritysvastuu sekä puhtaan teollisen kehityksen ohjelma. Meppien työpäivät tuppaavat venähtämään pitkiksi.
