Ehkä kaikki näyttää, että menee mallikkaasti, mutta oikeasti tämä on kaaoksen sietämistä. Pitää osata luopua standardeista, joita ainakin itse rakensin ­nuorempana itselleni.

Kun sain ensimmäisen lapseni, ajattelin, että identiteettini on valmis. Se ei kuitenkaan toiminut enää uudessa elämän­tilanteessa, joten piti uskaltaa päästää siitä irti. Yritän mennä eteenpäin sillä asenteella, että jokainen päivä on seikkailu. Jos saan kolme lastani suurin ­piirtein järjissään itsenäisiksi, iloisiksi ja elämäänsä tyytyväisiksi, se on suurin saavutukseni. Jos näin siis tapahtuu.

Vanhemmuus on se suurin osa-alue, missä koen epävarmuutta. Se on elämänmittainen tehtävä, joka vetää kerta toisensa jälkeen nöyräksi. Monesti ihmisen elämä kulkee sattuman johdattamana. Pitää vain toivoa ja luottaa, että löytää oman paikkansa. Tykkään pitää lankoja käsissäni, joten tiedän jo nyt, että lasten suhteen naruista irtipäästäminen tulee olemaan kasvun paikka.

En ole kauhean hyvä delegoimaan, sitä opettelen. Sekin on aina hyvä muistaa, että kaikilla meillä on ihan samanlaista.

Vauvamme eivät ole olleet mitään läpiyön nukkujia ja olen itse erityisherkkäuninen. Se on lääkärin toteama fakta, uneni häiriintyvät tosi helposti. Sitä eivät ole auttaneet vauva-aikojen pitkät valvomisjaksot, kun kaikki lapsemme syntyivät neljän vuoden aikana. Aivoni tottuivat heräilemään koko ajan. Olen saattanut herätä yön aikana vaikka kymmenen kertaa, enkä edes halua tietää, mitä se on aiheuttanut jossain sisäelimissäni.

Mennään eteenpäin vain, kuten Timo Jutila sanoo. Päivä kerrallaan, ja sitten kun on tarpeeksi tiukka tilanne, tunti kerrallaan ja kriittisellä hetkellä minuutti tai sekunti kerrallaan. Se on neuvoni. Se on maailman helpoin mindfulness-harjoitus: vähennä aikajännettä.

Meillä on käynnissä nämä oikein klassiset ruuhkavuodet, lisäksi omat vanhemmat vanhenevat. On se aikamoinen rasti, mutta haluan tarttua arkisiin ilonhetkiin ja olla niistä kiitollinen. Oikein piehtaroin hyvissä hetkissä kuin lehmä ensi kertaa laitumelle päästyään. Esimerkiksi tytär kertoi, miten hän oli tehnyt futis­treeneissä maalin ja vain juossut kaikkien läpi. ­Nautin hirveästi siitä.

Kaikki lapsemme ovat jo parempia jalkapallossa kuin minä, laskettelussa myös. Auraan perässä sysisurkeana, mutta saan siitä silti onnen hetken. Silloin tulee sellainen olo, että minua ei enää tarvita.

Minussa on tiettyä suomalaiskansallista ankaruutta. Olemme ankara kulttuuri, syystäkin, ihan luonnonoloista johtuen.

Vaikka osaan iloita, ihailen muiden kulttuurien karnevalistista asennetta.

Uneni häiriintyvät tosi helposti. Kaikki lapsemme syntyivät neljän vuoden aikana. Aivoni tottuivat heräilemään koko ajan.

Me suomalaiset emme ole kovin kepeitä, toki siihen tällä hetkellä ­vaikuttaa tässä maailman tilanteessa geopoliittinen asemammekin.

Voisimme silti tietoisesti harjoitella kepeyttä. Tällä hetkellä meillä on vuosikalenterissa vain yksi karnevalistinen juhla eli vappu. Suomalaisen kannattaisi tanssahdella aina kepeästi, jos siihen vain syntyy tilaisuus.

Toki siinä hiljaisessa luotettavuudessa ja vakaudessa on paljon kaunista, mitä suomalaisuus edustaa.

Suomalainen on sitä onnellisempi mitä lähemmäksi pääsee luontoa. Metsä on suomalaisen turvapaikka ja saan siitä tai avannossa käymisestä itsekin voimaa.

Mökki on perheellemme onnen tyyssija ja nautin erityisesti, kun lapset saavat rakentaa siellä omaa luontosuhdettaan. Mökki on henkisesti tuottava sijoitus, muuten siellä riittää aina laittoa. Hommia saa tehdä otsa hiessä, mutta silti mökistä saatava henkinen pääoma on valtava.

Mökille on ihana paeta, kun kaikki ­kaatuu päälle ja maailma ahdistaa. Tässä elämäntilanteessa on paljon kannateltavaa, ja aikuistenkin pitäisi välillä miettiä mikä on se turva ja hoiva, että jaksaa.

Mielenrauha ja hyvä olo syntyy muista asioista kuin tavarasta.

Vaikka kauniit asiat ovat ihania, minulle tulee lama-ajan lapsen kauhistus, jos kuulen esimerkiksi luksustuotteen hinnan. Alan heti pohtia, mihin järkevämpään sen rahan voisi käyttää.

Vanhempani rakensivat hyvinvointinsa ihan nollasta ja näin, ettei raha kasva puussa. Isäni teki valtavasti töitä. Meillä ei koettu puutetta tai nälkää, mutta kun putosin katolta ja katkaisin käteni, paita piti leikata ambulanssissa. Äitini ompeli paidan takaisin kasaan. Se oli pelin henki, elimme tosi säästeliäästi.

Ilahdun aineettomista asioista, kun voi tehdä jotain kivaa lasten kanssa. On luksusta, jos voi käydä ruokakaupassa eikä tarvitse koko ajan miettiä, mitä kaikki maksaa. Siinäkin tilanteessa olen ollut.

Rakastan Twilight-elokuvia.