Apu

Marco Bjurström palautuu Pellingin saaristossa – on käynyt siellä elämänsä jokaisena kesänä: "Veljeni on täällä läsnä"

Marco Bjurström palautuu Pellingin saaristossa – on käynyt siellä elämänsä jokaisena kesänä: "Veljeni on täällä läsnä"
Pellingin saaristo on Marco Bjurströmin sielunmaisema, missä luonto määrää elämisen rajat. – Tämä paikka edustaa minulle pysyvyyttä ja jatkumoa. Asioita on ollut ennen minua ja tulee olemaan minun jälkeenikin.
Julkaistu: 2.7.2022

Pienten saarten tilkkutäkki jää taakse ja edessä ulappa levittäytyy tummana, lähes mustana. Jos tästä jatkaisi eteenpäin hyvän matkaa, tulisi Klovharun kiviselle pikkusaarelle, oikeastaan vain luodolle, jossa kirjailija Tove Jansson ja hänen elämänkumppaninsa taide­graafikko Tuulikki Pietilä asuivat ja elivät kesät. Sen jälkeen edessä olisikin vain merta.

Nyt sinne päinkään ei voi mennä, siitä pitävät huolen avointa merenselkää ärhäkästi kyntävä aallokko ja mahtava lounaistuuli. Ei niin, etteikö Marco Bjurströmin Buster niissä pärjäisi – se on mukavan kokoinen ja vankka, eikä nyt puhuta sentään mistään myrskystä – mutta kyyti olisi rajua ja varmasti märkää.

– Siinä tulisi äitiä ikävä, Marco sanoo.

Marco on ajanut venettä pikkupojasta asti. Kauniilla kesäsäällä Pellingistä on mukava ajella Porvooseen asti, ja käydä siellä syömässä ravintolassa.

Se ei ole vitsi vaan toteamus mieheltä, joka tuntee nämä vedet ja tuulet kuin taskunsa.

Marco Bjurström oli kaksi viikkoa vanha, kun hän tuli tänne Pellinkiin ensimmäisen kerran. Vuosi oli 1966, ja Bjurströmien suku oli jo rakentanut saarille omat kesäpaikkansa. Sen jälkeen Marco on käynyt Pellingissä joka ikinen kesä. Oma saari ja mökki hänellä on ollut täällä parikymmentä vuotta.

Marco on hakenut meidät hetki sitten veneellään Tirmon saaristokeskuksen rannasta. Hän on luvannut näyttää meille Pellingin saaristoa, jossa hänen juurensa ovat yhtä tiukasti kiinni kuin käppyrämäntyjen juuret kallioisessa maaperässä. Tarkoitus oli mennä ulkosaarille asti, mutta tuuli ei sitä salli.

Marco kääntää veneen takaisin saariston suojaan. Tuossa on hänen lapsuutensa saari, jossa oli famon, isoäidin, mökki. Siellä täällä on sukulaisten paikkoja: sedän, serkkujen ja pikku­serkkujen. Ja tuo on saari, josta isä kerran löysi rakkauden. Marcon vanhemmat olivat silloin jo eronneet. Kun isä alkoi seurustella, naisen pojasta tuli kuin veli Marcolle, vaikkei veri­sukulaisuutta ollutkaan.

– Sain velipuolen, ja olemme yhä hyviä kavereita. Hän on sissi, kun asuu saaressa ilman sähköjä. Tuota pikkuluotoa kutsutaan muuten Fuengirolaksi.

Minkä vuoksi, siitä ei ole tietoa. Siellä istuskelee vain lintuja. Ja tuolla suunnalla ovat Benitas Café ja bensa-­asema ja kesätori.

– Paikalliset ja kesävieraat kerääntyvät sinne lapsineen ja koirineen ostamaan kalaa ja tilpehööriä.

Jutut poukkoilevat niin kuin tapana on, kun esitellään paikkoja vieraille.

– Rakastan tätä paikkaa. Se on minulle tosi tärkeä, sieluni maisema. Tunne liittyy osittain juuriini. Täällä on aina oltu, tämä on ollut aina olemassa.

Saaristossa Marco Bjurströmin vauhti rauhoittuu.

Pellinki sijaitsee Porvoon kaakkoiskulmalla, puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta. Saaria on parisataa, Suur-Pellingistä pikkuisiin luotoihin. Ulkosaaristossa on paitsi Klovharu myös Porvoon kaupungin ulkoilualue Äggskär, jossa kuka tahansa voi retkeillä. Pellinkiin pääsee myös ilman venettä, sillä Tirmosta liikennöi lossi Suninsalmen yli Sundöhön. Sieltä pääsee ajamaan siltoja pitkin myös Vähä-Pellingin ja Suur-Pellingin saarille.

Marco muistaa, kun saaria yhdistävät sillat rakennettiin 1980-luvun alussa. Se oli iso asia. Saaret eivät enää olleet niin eristyksissä kuin ennen. Ovat ne silti oma ­maailmansa. On venehuoltamoa, maanviljelyä, kauppapuutarhaa ja paikallisia kalastajia.

Marcon isänisän eli fafan veljellä oli ensimmäisenä kesäpaikka Pellingissä. Kun Marcon isänäiti famo sai aikoinaan perinnön, hän halusi käyttää sen omaan mökkiin. Samoihin aikoihin Kardragin kartano alkoi myydä omistuksiaan Pellingissä. Famo ja fafa löysivät sopivan tontin, ostivat sen ja rakensivat sinne mökin vuonna 1956. Siitä tuli Marcon lapsuudenkesien aitiopaikka, jossa perhe vietti monet kesälomaviikot.

– Leikimme mörköleikkejä ja vampyyrimurhaajaa broidini Janekin, pikku­serkkujen ja perhetuttujen lasten kanssa.

Marco myös luki, omien sanojensa mukaan ihan hirveästi: pienempänä Viisikoita ja Muumeja, vähän vanhempana dekkareita. Kalastettua tuli niin paljon, että nyt on kiintiö täynnä. Marco ei enää pyydä kalaa muualta kuin kesätorin kalakojusta. Vesipeto hän ei koskaan ollut, vaikka tietysti uiminenkin kuului kesään.

Lasten päivät olivat pitkiä ja huolettomia. Toki joskus piti kantaa vettä ja auttaa vanhempia. Sähköjä ei silloin ollut, ja puhelinkin tuli vasta myöhemmin. Toisinaan tehtiin veneretkiä ja paistettiin tikku­pullaa tai lettuja nuotiolla. Mutta ne olivat poikkeuksia. Kun saareen tultiin, siellä myös oltiin ja mökkeiltiin ihan tavallisesti.

Marco oppi, että saaressa eletään luonnon ehdoilla, turha yrittääkään muuta. Hän oppi, että Pellingin merenpohja on kivistä pitsiä. Kiviä on niin paljon, että veneillessä sietää pysyä väylillä. Hän oppi tuntemaan tuulen – se puhaltaa yleensä lounaasta tai lännestä – ja miten vältellä sitä.

– Täällä hakeudutaan niihin paikkoihin, joissa ei tuule, hän naurahtaa.

Sääennuste on luvannut synkkää päivää, mutta yllättäen pilvet hajoavat ja aurinko tulee esiin ja lämmittää mukavasti poskia.

– Int så illa alls, hör ni! Marco sanoo ”Pellinge språkilla” iloisesti ja korostaen murretta niin, että se kuuluu. Ei ollenkaan paha.

Marco on kaksikielinen, mutta suomi on ollut hänen ykköskielensä. Perheen koti oli Helsingissä.

– Olin neljä- tai viisivuotias, kun lopetin ruotsin puhumisen. Vanhemmat lähtivät laskettelumatkalle Sveitsiin, enkä päässyt mukaan. Kun he palasivat, ilmoitin, etten enää puhu ruotsia.

Pellingissä ruotsin kieltä tuli kuitenkin käytettyä, ja nykyään Marco puhuu sitä isänsä kanssa.

Isä oli kova purjehtimaan. Kerran hän lainasi jostain kilpapurjeveneen ja toi sen mökille. Marco ja isä lähtivät sillä vesille. Yhtäkkiä vene kaatui.

– Niin saattoi käydä sillä veneellä, se ei ollut vaarallista. Kiipesimme kölin päälle, ja vene nousi takaisin pystyyn. Mutta sitten faija sanoi, että oli kaatanut veneen tahallaan, koska halusi minun oppivan siitä. Eihän niin voi tehdä! Päätin, etten purjehdi enää.

Purjeveneet jäivät, sen verran itsepäinen poika oli. Hän ei ole ikinä suostunut tekemään mitään, jos pakotetaan.

On jotenkin jännittävää, että meri on yhtä aikaa niin kuin se on aina ollut ja silti koko ajan muutoksessa.

– En koskaan väsy tuijottamaan sitä. Se ei ole ikinä samanlainen, vaikka on samanlainen, Marco sanoo.

Sama pätee koko saaristoon, jääkauden silottamiin kallioihin ja tuulen vinoon työntämiin mutta sitkeästi pystyssä tököttäviin mäntyihin. Ne ovat ikiaikaisia, mutta silti niistä voi aina löytää jotain uutta. Ajan kulun huomaa kuitenkin saarten siivekkäistä asukkaista.

– On mieletöntä, miten lintukannat ovat elpyneet. Lapsuudessa saattoi nähdä jonkin kalasääksen, mutta nyt täällä on merikotkiakin. Ne lentävät kauhean korkealla ja syöksyvät sitten veteen. Jos pysähtyy hetkeksi tarkkailemaan, merikotkan näkee varmasti.

Joskus Marco on kohdannut Pellingin vesillä hylkeitä, yleensä ulompana merellä. Varhain keväällä ja myöhään syksyllä sellainen saattaa vierailla mökkivesilläkin.

Marco on nähnyt myös saukon kalastavan näillä kulmilla. Saukko on makeanveden eläin, mutta se voi uida meressä, kunhan käy sen jälkeen pesemässä turkkinsa makeassa vedessä.

Nyt vieressä lentelee tiiroja, ja lokit ovat kansoittaneet kallioluodon. Tämä väylä Suur-Pellingin ja Vähä-Pellingin välissä on suojaisa. Marco hidastaa Busterin vauhtia, ja aallot keinuttavat meitä vaihteeksi ylen pehmeästi.

– Kun hyppään veneeseen, tunnen, miten rentoudun ja verenpaine laskee. Tai ei minulla kyllä ole korkeaa verenpainetta muutenkaan, Marco sanoo.

Hän ei ole kova stressaamaan. Siksi hän pystyy olemaan läsnä hetkessä, oli tilanne melkein mikä tahansa.

Marcon rakkain paikka omalla saarella ovat jyrkät kalliot, joiden väri vaihtelee harmaasta punaiseen. Luonto on piirtänyt niihin raitojakin. Kallioilla kasvaa pari kippuraista mäntyä, ja edessä aukeaa avoin merenselkä. Paikkaan ei kyllästy ikinä.

– Täällä saaristossa pienillä asioilla on iso merkitys. Läheinen pikkusaari suojaa aika hyvin minun saartani, kun taas viereiseen saareen myrskyt tulevat vahvemmin.

Marcon saaren mikroilmasto on silti vaikea, raakakin.

– Saaressani on mentävä luonnon armoilla. Siellä ei voi oikein kasvattaa mitään. Se ei kannata.

Kalliosaari ei varastoi vettä, ja makea vesi on arvo­tavaraa. Viime kesä oli niin kuuma ja kuiva, ettei pisaraakaan voinut tuhlata.

– Kuumuus oli helvettiä. Odotin sadetta kuin kuuta nousevaa. Katselin, kun sateet menivät ohi, mutta eivät tulleet meille. Kasveja kuoli, kanervaa ja mustikkaa.

Outoa oli sekin, että tuuli puhalsi pitkään idästä. Se painoi leviä pois, mutta teki saareen rantautumisesta hankalaa.

Marco osti oman saarensa vuonna 1999. Se oli varsin onnekas sattuma. Edellisen kerran saari oli ollut myynnissä silloin, kun Marcon famo ja fafa hankkivat oman paikkansa. Se oli heille liian kallis, mutta fafa vinkkasi siitä pomolleen. Tämä osti saaren ja rakensi sinne mökin 1950-luvulla. Marco vierailikin siellä lapsena. Kesällä 1998 Marco oli käymässä Pellingissä, kun sukulaismies tokaisi: ”Ootko kuullut, että toi saari on myynnissä.”

– Minulla oli ollut unelma, että voisin viettää täällä aikaa jatkossakin, mutta en kuitenkaan uskonut, että se oikeasti tapahtuisi.

– Julkisuudessa mennään vitosvaihteella, mökillä taas pienellä vaihteella. Ei minulla ole show käynnissä koko ajan.

Yhtäkkiä tuli mahdollisuus. Vuotta aiemmin Marco oli alkanut juontaa BumtsiBum-ohjelmaa televisiossa. Siitä tuli valtavan suosittu.

– Normaaleilla kolmekymppisen tuloilla saaren hankkiminen ei olisi ollut mahdollista.

Noina vuosina Marcoa vietiin minne milloinkin. Oma mökki ja saari toivat tyvenen hullunmyllyyn. Ne olivat vastakohta työlle – vaikkakin upealle sellaiselle – sutinalle, kokkareille ja julkisuudelle.

– Oli terveellistä tulla paikkaan, jossa elämä ei ole yltäkylläistä. Mökillä aika pysähtyy. Muun maailman asiat eivät tunkeudu sinne. Sielu lepää ja kroppa lepää.

Saaressa Marcon aamu alkaa aina samalla tavalla, pulahduksella veteen. Hän ei ole kylmien vesien uimari, mutta mökillä vedessä kuuluu käydä, vaikka meri olisi hyinen. Iltaan taas kuuluu sauna. Se on 1950-luvulta ja lämpenee tietenkin puilla.

Marco on remontoinut ja laajentanut mökkiään mutta säilyttänyt sielläkin vanhan fiiliksen.

– Suurin osa mökistä on alkuperäistä. Esimerkiksi kaapit ja ovet ovat 50-luvulta. Lapsuuden mökissäni ja tässä omassa mökissäni on paljon samaa.

Saarella ollessa tietyt asiat hoidetaan, kuten kesä­torilla käynti ja huussin tyhjennys. Mutta muuten Marco ei halua asettaa mökkeilylle tehtävälistaa.

– Ei ole pakko tehdä mitään. Voin vaan olla tai jos haluan, voin vaikka ruveta putsaamaan kallioita! Tosin Peter on enemmän sellainen. Mutta hän voi rauhassa haravoida, kun minä istun kalliolla. Se toimii hyvin.

Näyttelijä ja koreografi Peter Pihlström on Marcon puoliso. He ovat olleet yhdessä kolmisenkymmentä vuotta. Pellingistä on tullut myös Peterin paikka.

– Viihdymme molemmat. Emme ole vain käymässä täällä. Kyllä siinä väkisinkin rakentuu tiivis suhde niin maisemaan, paikkaan kuin elämäänkin täällä.

Myös Marcon isä on osa perhettä. Hän on 78-vuotias ja voi hyvin. Laajennettuun perheeseen kuuluvat ystävät ja tanssikoulu StepUpin väki. Marcolle perhe tarkoittaa ihmisiä, joiden kanssa hän viettää aikaa ja toimii.

Marcosta on kivaa, kun ystävät tulevat vierailulle saareen. Muuten hän haluaa pitää mökkinsä yksityisenä, emmekä me vieraile siellä.

Äitinsä ja veljensä Marco on joutunut hyvästelemään. Äiti kuoli parikymmentä vuotta sitten ja pikkuveli Janek runsas kaksi vuotta sitten. Janek sairasti mahasyöpää.

Veljen poismeno on vahvistanut Pellinkiin liittyviä muistoja ja tunteita. Janek kuuluu tänne.

– Janekin toive oli, ettei häntä haudata mihinkään hautaan. Toissa kesänä ripottelimme hänen tuhkansa mereen saareni edustalle. On oikeastaan aika suloinen ajatus, että Janek on täällä läsnä.

Nyt mantereella sataa. Se näkyy tummista pilvistä, jotka valuvat alaspäin suttuisena massana. Tuuli kovenee taas ja nostaa aallot vaahtopäiksi. Sade näyttää tulevan tännekin.

– Merellä näkee kaukaa, kun sää vaihtuu. Merisumu on hauska, siinä tulee kuin seinä vastaan, Marco sanoo.

Lähestyvästä saderintamasta hän ei kuitenkaan pidä. Pian lienee syytä kääntää Busterin keula kohti Tirmon satamaa. Mutta piipahdetaan vielä Benitas Cafén rannassa juomassa kahvit.

Marco ei pelkää Pellingissä, vaikka sää olisi kamala.

– Se olisi aika raskasta, koska täällä on minun paikkani. Mutta en voisi kuvitella mökkeileväni sisämaassa keskellä honkia, siellähän on karhuja ja susia, hän nauraa.

Marco on luonteeltaan suunnitelmallinen ja tarkka ja muistuttaa tässä isäänsä.

– Kun tulee myrsky, olen varautunut siihen. En ole sellainen, että oho, kaapissa ei olekaan ruokaa. Tavarani ovat järjestyksessä, ja niin ovat myös asiat päässäni.

Äidiltään Marco peri puolestaan taiteellisuutta ja boheemiutta ja hieman hällä väliä -asennettakin.

– Se ei ole hallitseva osa minussa. Moni ajattelee, että olen kauhean spontaani, mutta olen sitä vain tietyissä rajoissa. Elämäni on järjestelmällistä taiteilijaelämää.

Kun Marco oli 12-vuotias, hän alkoi käydä discotanssissa Aira Samulinin tanssikoulussa. Se vei mennessään. Noina vuosina Pellingissä tuli käytyä vähemmän. Marco saattoi silti tulla kavereidensa kanssa tänne viikonlopuksi. Jo 14-vuotiaina he matkustivat Helsingistä bussilla Pellinkiin ja ajoivat veneellä itse saareen.

– Olimme kunnollisia nuoria, ja vanhemmat antoivat meidän tulla saareen keskenään. Faija oli opettanut ajamaan venettä. Olimme kyllä tosi natiaisia. Mökissä saattoi olla kylmä ja muistan, kun räpelsimme kamiinoita, että saisimme lämpöä. Ruoaksi kokkasimme italian­pataa valmispussista ja jauhelihasta.

Marco alkoi saada 16-vuotiaana palkkaa tanssimisesta, ja jo parikymppisenä hän oli mukana perustamassa tanssikoulu StepUpia. Marcolla on tänä vuonna 40-vuotistaiteilijajuhla, ja StepUp täyttää 35 vuotta.

Pellingin saaristo on kivistä, ja veneillessä on syytä pysyä väylillä.

Se tuntuu erityisen hyvältä vaikean korona-ajan jälkeen. Tanssikoulun tunnit oli välillä keskeytetty koronamääräysten vuoksi. Paljon tanssivat ovat palanneet, mutta osa kerran viikossa käyneistä on jäänyt kotiin.

– Heille harrastus olisi tosi tärkeä. Yleisesti nuorilla on paljon mielenterveysongelmia. Moni voi hyvin, kun saa tanssia. Sen takia tämä työ tuntuu tärkeältä.

Marco opettaa tanssia maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin. Näin aikaa on muillekin töille, kuten ohjauksille ja koreografioille. Marco on myös osittain eläkkeellä, sillä hän alkoi säästää eläkettä jo parikymppisenä yrittäjänä ja saa nostaa sitä nyt.

Etenkin suunnittelutöitä hän tekee välillä myös saaressaan. Hän voi olla mökillään yksinkin monta päivää ja uppoutua töihin.

– Olen luottanut itseeni ja omiin ajatuksiini. Se on ollut minun tapani toimia.

Meri on yhtä aikaa niin kuin se on aina ollut ja silti alati muuttuva. Marco ei kyllästy siihen ikinä.

Marcon saaristokausi kestää toukokuusta syys-lokakuun taitteeseen. Joka vuodenajalla on oma tunnelmansa.

Tänä vuonna kesti pitkään ennen kuin jää lähti Pellingin lahdista ja veneen saattoi laskea vesille. Marco kävi mökillä ensi kertaa vappupäivänä.

Kun saareen tulee varhain keväällä, pitää ensin totutella hetki. Katsella paikat ja haistella tuulta, joka on vielä kylmä ja tuoksuu menneeltä talvelta.

– Keväällä tuuli kerää kylmyyden merestä. Sitten yhtäkkiä kaikki on vihreää ja tuulikin lämpenee.

Kesäkuussa on niin valoisaa, että veneellä voi ajaa yön ympäri. Keskikesän kuumina päivinä ilma tuntuu väreilevän ja meri on tyyni – pläkä, kuten sanotaan. Elokuussa meri lämmittää yhä mutta yöt pimenevät sysimustiksi.

– Silloin ei lähdetä veneellä minnekään.

Marco Bjurström ohjaa veneensä Tirmon satamaan juuri, kun ensimmäiset pisarat osuvat naamaan. Me hyppäämme kyydistä, mutta Marcon pitää vielä jatkaa toiseen satamaan, jossa hänen venepaikkansa on. Hän kastuu, sille ei voi nyt mitään.

– Täällä luonto tulee ensimmäisenä. Ei voi lähteä lillumaan siihen, että on kaikkivoipa. Se pistää asiat mitta­suhteisiin, Marco sanoo.

Näin on aina ollut, ja hyvä niin.

– Tämä paikka edustaa minulle pysyvyyttä ja jatkumoa. Asioita on ollut ennen minua ja tulee olemaan minun jälkeenikin.

Marco Bjurström, 56

Mistä tunnettu?

Yksi StepUp-tanssikoulun omistajista, ohjaaja, koreografi, viestintäkouluttaja.

Ajankohtaista

40-vuotistaiteilija­juhlavuosi ja StepUp-­­­­tanssikoulun 35-vuotis­juhlavuosi. Tuomarina Seinäjoen Tangomarkkinoilla heinäkuussa.

Parasta luonnossa

Monimuotoisuus. Luonto elää ja muokkautuu. Se ei ole pysyvä, mikä tekee siitä samaan aikaan vahvan ja herkän.

Kommentoi »