Apu

Marco Bjurström ei saanut positiivista asennetta synnyinlahjana, vaan on opetellut sitä koko ikänsä.

Marco Bjurström ei saanut positiivista asennetta synnyinlahjana, vaan on opetellut sitä koko ikänsä.

"Olen oppinut jakamaan vastuuta ja ymmärtänyt, että muillakin voi olla hyviä ideoita."
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Paavo Martikainen
Mainos

EN OLLUT lapsena urheilullinen. Harrastin perheen kanssa lajeja, joita ”ankkalammen” tyypit harrastivat: laskettelua ja ratsastusta. Olin luokaltamme se, joka inhosi liikuntaa, kunnes löysin 12-vuotiaana tanssin. Olen ainoa siitä porukasta, joka saa nyt palkkaa ihmisten liikuttamisesta.

VANHEMPANI EROSIVAT, kun olin kuusi. Äitini ei saanut sen jälkeen otetta elämästä. Jouduin kantamaan vastuuta arjesta ja pikkuveljestäni Janekista. Äidin huono olo, heikko itsetunto ja välillä pulloon tarttuminen toimivat esimerkkinä, jota en halunnut toistaa.

EN OLE  asunut faijan kanssa vanhempieni eron jälkeen. Aistin, että hän oli alkuun hämillään tanssiharrastuksestani ja pienistä feminiinisistä piirteistäni. Koen silti olleeni täysin hyväksytty ja rakastettu. 

16-VUOTIAANA valitsin positiivisen elämänasenteen. Se ei tullut synnyinlahjana, vaan olen opetellut sitä koko elämäni. 

KOSKA JOUDUIN kantamaan lapsena paljon vastuuta, koin itseni usein ikäistäni vanhemmaksi. Olen ollut työjutuissa vähän tiukkapipo analyytikko. Tanssi ja musikaalimaailma ovat hörhömpää puoltani.

EN OLE  antanut elämässä peloille valtaa, vaan olen kohdannut ne. Isossa lapsuudenkodissani äitini antoi minun  järjestää juhlia. Kerran juhliin pyrki raggareita. Vaikka olin ennemmin nörtin oloinen tyyppi, pysyin ovella tiukkana. Sain tunkeilijat käännytettyä takaisin.

JÄTIN KESKEN Teatteri- ja Kauppakorkeakoulun, kun perustimme Step-Upin. Perheeni ei arvostellut valintojani. Äiti kannusti meitä toteuttamaan unelmiamme. 

TYÖNI JA harrastukseni ovat nivoutuneet yhteen. Nuorempana minulla oli aika tiukat näkemykset. Nyt olen oppinut jakamaan vastuuta ja ymmärtänyt, että muillakin voi olla hyviä ideoita. Annoin itselleni potkut StepUpin toimitusjohtajan paikalta, kun ymmärsin, että joku muu voisi hoitaa homman paremmin.

Töissä olen esillä, kotona käyn hitaammalla. Joskus saatan olla kavereiden seurassa jopa vetäytyvä. On välillä hyvä olla hiljaa ja kuunnella vain toisten juttuja.

EN MUISTA, että olisin nuoruudessa haaveillut omista lapsista. Kun aloin havahtua seksuaaliseen suuntautumiseeni, ne eivät olleet ensimmäisenä mielessä. Olen ollut monin tavoin urakeskeinen ihminen, eikä minua harmita, ettei ole omia lapsia. Työn kautta minulle on tullut naperoita tavallaan aikamoinen liuta.

PARISUHTEENI Peterin kanssa on kestänyt yli 20 vuotta. Hienointa, mitä parisuhteessa voit toiselle antaa, on hyväksyä, tukea ja rakastaa toista sellaisena kuin hän on.

ILMAN YSTÄVIÄNI olisin varmaan suljetulla osastolla. Vanhimmat ystäväni ovat kouluajoilta. Hulluina BumtsiBum!-vuosina oli tärkeää viettää aikaa ihmisten kanssa, joille olin tyyppi muiden joukossa. 

ANTEEKSIANTAMINEN konkretisoitui, kun äitini kuoli. Vaikka hän ei ollut yleisen mittapuun mukaan täydellinen äiti, hän oli hyvä äiti juuri meille. Oli helpottavaa saada sanottua se hänelle.

Teksti Emilia Saloranta, kuva Paavo Martikainen

Julkaistu: 12.8.2016