Mainosmies ja pornoriimittelijä – Juha Vainio urakoi myös salanimellä

V uosi 1976 oli Juha Vainiolle eräänlainen elämän kääntöpiiri. Railakkaita vuosia viettänyt, mutta jo hienoja laulutekstejä tuottanut Kotkan mies pisti korkin kiinni – lopullisesti – ja siirtyi jonossa eteenpäin.

Jo samana vuonna hän sanoitti kiekkoseuralle kannustuslaulun Tappara on terästä, josta alkoi uutterampi mainossäveltäminen, ja pisti ulos ensimmäiset pornolaulunsa häveliäästi nimellä Junnu Kaihomieli. Mainoslauluja runopajasta syntyi vuosina 1969–1990. Pornolauluja julkaistiin kahteen otteeseen 1970-luvun jälkipuoliskolla. Ystävilleen hän laati myös onnittelulauluja.

Petri Pietiläisen ja Juha Metson laatiman tuoreen elämäkerran Junnu Vainio (Docendo) mukaan Vainion elämässä toteutui myyttinen sankarikaava: ”Hän nousi tähtiin, lankesi alkoholipirun pauloihin, kamppaili vahvasti ja väänsi pirulta niskat nurin – ja nousi yhä suurempiin korkeuksiin.”

Vainio oli elänyt huuruisen nuoruuden, antanut elämän viedä ja sovittujen töiden aika ajoin kärsiä. Klassikoita oli syntynyt, jopa ryyppyreissuista, mutta hutejakin oli ammuttu.

Rahapula syveni, verovelka kasvoi ja talo meni alta. Kotiin palasi usein Julma-Juha. Sanoittaminen muuttui kuukausipalkkaisesta kappalekohtaiseksi.

Lisätienestiä toi pakinointi Viikkosanomiin ja ”hurjat pakinat” Nyrkkipostiin – tai jopa nakuilu Panoraama-lehdessä, johon Junnu myös kirjoitti salanimillä tuulesta temmattuja gonzo-tarinoita.

”Kuvat todistavat: Juha-Watt Vainio ei ole homo.”

Mutta kun Junnu sulki korkin tammikuussa 1976, esiin nousi vakavampi ja herkempi sanaseppo, humoristia unohtamatta. Luomistahti kasvoi ja sanojen lisäksi alkoi tulla yhä enemmän omia sävellyksiä.

”Ei estä kukaan / kun matkaa teen.”

Avioliitto, joka oli kestänyt holtittomat vuodet, mureni, mutta kun uusi onni löytyi, se kesti loppuun saakka, 14 vuotta.

Mainosrallit ja pornolaulut toivat Vainiolle lisätuloja kapeahkoon leipään, mutta pitivät samalla kynän terävänä.

”Kun jätkä tuhlaa / niin se on juhlaa, aijai”, kuvaili hän ihmiselämää ennen säästämisherätystä ensimmäisessä mainoslaulussaan Raha jytää Säästöpankissa 1969.

Vilkkaampi reklaamisäveltäminen alkoi Tappara-laulusta 1976 ja jatkui aina 1990-luvun Eirikuva-mainokseen: ”Koko elämämme vaihtelevan lenkin / kuvat kertaa meille hymyillen.”

Jääkiekkoseura oli tilannut laulun, jossa mainitaan ruisrievä ja Tappara on terästä. Ravintolan lautasliinaan luonnosteltu laulu teki Junnustakin Tappara-miehen – perheessä, jossa poika kannatti HIFK:iä. Nykyään kappale tunnetaan Pate Mustajärven raskaampana versiona.

”Tappara on terästä / toiset tulee kaukaa perästä.”

Koripalloseura Tapion Hongalle Vainio sävelsi kannustuslauluksi Hongan marssin.

Mainoslauluja syntyi kaikkiaan puolensataa, svengaavia 3–4 minuutin ralleja, joista tarvittaessa lohkaistiin tv-mainokseen mahtuva siivu.

Vanhempi polvi muistaa vieläkin, että ”Valintatalon kassissa / on talous vatupassissa”, vaikka aika on niellyt sekä kaupan että riimittelijän.

Junnun värssyissä mainostettiin Lujabetonia, Veikkausta, Upoa, Sähkötasoa, Jalostajaa, Finnairia, Atriaa, vakuutusyhtiöitä ja muita maksavia asiakkaita.

”Se on pojat betonia, katto nimittäin / Se on Lujabetonia, tiilet limittäin.”

”Ei mitään pintaliitoa / vaan Kaukokiitoa.”

”Nuo sanat joustavuus ja nykyaikaisuus / on Kuhmon Säästöpankin teema uus.”

”Yrittäjäin Fenniassa / kuljeta ei kumarassa / osoitteessa oikeassa / aina onnistuu.”

”Tätä ratkaisua yleisesti kiitetään, / BP sekä Union kun yhteen liitetään / yhteistoiminnalla hyvin homma hoidellaan / ja koko Suomi voidellaan.”

Myös marjavuodelle 1980 syntyi kannustuslaulu: ”Käy kiinni koppaan / saat marjat soppaan./ Myös sienet odottavat ottajaansa vaan.”

Näiden kaupallisten tiedotteiden vastapainoksi Vainio pyöräytti Ratto-lehden väliin sarjan ralleja, joissa ei pihtailtu. Isontalon Antin ja Rannanjärven rinnalle saapasteli uuden ajan Rosvo-Roope, joka ”oli nuori iältään, ja siisti turvasta / ei tiennyt sitä paikkaa, missä ei vois survasta”.

Pornolauluilla on vakiintunut, mutta julkisuudessa vähemmän tunnettu paikkansa Juha Vainion rikkaassa tuotannossa. Ne, kuten monet mainossepittelytkin, julkaistiin alkujaan C-kaseteilla tai vinyylisingleinä.

Toki Vainio aiemminkin osasi kohauttamisen alkeet. Poliisi oli suututtanut poliisit, Matkarakastaja kauppaedustajat, Jawohl jawohl riepotteli saksalaisturisteja ja Koltta erotisoi saamelaiset.

”Jo vain koltta temput tietää / osaa rakastaa / mistään et sä löydä parempaa.”

Vihjaileva Regina Rento oli kielletty Yleisradiossa, koska paljasti vasta lopussa, kuka on tämä jätkiä ja herroja palveleva ammattilainen, jonka ”vuoteella on mies / aina otsa hies”. Regina oli hieroja.

Kylän suurinta kypärää oli hehkutettu, seiväsmatkalaisia pilkattu ja lentävää puliukkoa ymmärretty.

”Niskasta kiinni, sitten riuska heitto / pois, pois, pois, / sitte riuska heitto / syömättä jäi taas asemalla keitto / lenti pois puliukko!”

Takahuoneen juttuja

Tuhmat laulut eivät tietenkään olleet mikään uutuus. Jo Elias Lönnrot aikoinaan oli koonnut mittavan, pornahtavan kansanrunousaineiston. Se piilotettiin visusti arkistojen kätköihin, koska sellaiset eivät sopineet sivistyneen kansan herooiseen tarinaan.

Repe Helismaata myöten niitä oli viihdetaivaankin takahuoneissa sorvailtu ja hyräilty, mutta moraalinen aikakausi esti laulamasta niitä julkisesti. Nytkin laulut laulettiin salanimillä, joskin Junnu Kaihomielen ääni oli sangen helposti tunnistettava.

Lehtimiehet tilasi Junnulta ”tanakkaa tavaraa”, ja koska palkkio maksettiin saman tien, tavaraa syntyi. Säveltäjä V. Hehtolitra (Reijo Lehtovirta) muunteli vanhoja sävellyksiä, mutta jätti juuret pintaan: Sellainen on Hampuri,

Puhelintyttö laulaa, Kaksi vanhaa hint­taria.

Vanhat sävelmät saivat uuden viriilin kuosin. ”Kun mä kuolen, pornolehteni sä saat… / kuvat tosin tahriutuivat / heitin niihin monet kuivat.”

Riimejä kumpusi nuoruuden muistivarastoista, kun Junnu oli väännellyt alapääversioita kaikesta tutusta, Isoisän olkihatusta Saariston Sirkkaan. Räävi versio Putte-possun nimipäivistäkin oli muistuma 1950-luvun kosteista illoista, jolloin Junnu oli irrotellut kaverin kelanauhalle.

”Ja siellä kaikilla oli niin muukaavaa / polle porsaan korvaan huusi: Ihahaa”, todetaan laulun siisteimmässä kohdassa.

Rattolauluja koottiin kaksi kasetillista 1970-luvulla. 1990-luvulla Junnun poika Ilkka Vainio julkaisi Pahojen poikien laulut kahtena cd-kokoelmana. Levyt myivät kultaa.

Raimo Häyrinen kirjoitti esittelytekstiin: ”Nämä laulut ajoittuvat Junnun hurjiin vuosiin, jolloin mestari vaelteli pitkin Suomen salomaita tai seiväsmatkaili tietämättä itsekään aina missä oli.”

Vanheneminen oli askarruttanut Junnua nuoresta pitäen. Yksi hienoimmista teksteistä, Kolmatta linjaa takaisin, syntyi jo alle kolmekymppisenä. Rahalla saa ihan kaikkea – paitsi ei nuoruuttaan takaisin.

Albatrossi ja Kotkan poikii ilman siipii soivat kadonnutta nuoruutta, ja viisarin värähtely sävyttää muistelmaa Matkalla pohjoiseen, jossa hankitaan Nuorgamin Jounilta ”kuulua potenssiainetta”.

”Mies kun tulee tiettyyn ikään / niin ei sillä pelaa mikään.”

Kuten Päiviö Pyysalo kirjassa osailee: ”Junnu kuvaa sitä, millaista oli nuorena sikailla, ja millaista on vanhana, kun ei siihen enää pysty.”

Vainio poikkesi muista suursanoittajista siinä, että hän myös sävelsi ja esitti itse rakastetuimmat laulunsa. Raitistumisen ja ikääntymisen myötä tekstit syvenivät ja herkistyivät, kunnes liekki vuonna 1990 sammui.

Vainio menehtyi sydänkohtaukseen kotonaan Sveitsissä 52-vuotiaana – saman ikäisenä kuin Eino Leino ja Reino Helismaa aikoinaan.

Hän ehti tehdä 2 433 sanoitusta tai sävellystä ja levytti itse 245 laulua.

Kaikki hänen esittämänsä porno-, mainos- ja onnittelulaulutkin löytyvät kymmenen vuotta sitten julkaistusta kokoelmasta Legendan laulut – Kaikki levytykset 1963–1990. Vainion lauluja on kuunneltavissa myös verkossa.