Madame, osa 3 – Marcus Winde

He istuvat vastakkain ruokailutilan pitkän pöydän ääressä. Minni puhuu ja Terttu kuuntelee ja koko ajan hänestä tuntuu, että olohuoneessa makaava kuollut mies hivuttautuu lähemmäs ja lähemmäs.

Terttu ei ole vieläkään soittanut poliisille ja on jo aikaa sitten käsittänyt, että viivyteltyään näin pitkään asiat ovat mutkistuneet pahemman kerran. Niin tyhmä Terttukaan ei ole, että ei käsittäisi poliisin saavan nopeasti selville, mihin aikaan hän ja mihin aikaan Minni ovat asuntoon tulleet. Miten viivytystä voisi koskaan selittää?

Tertun päässä tykyttää ajatusten aikapommi, mutta hän pyrkii pysyttelemään näennäisen tyynenä, sillä Minni on vihdoin rauhoittunut eikä Terttu halua ottaa sitä riskiä, että tämä repeäisi uudestaan.

Hän pitää mielessään luentoa itselleen. Nyt ei ole varaa hysteriaan eikä hätiköintiin, sillä maito on jo kaatunut eikä sitä enää kannuun takaisin saa. Täytyy pysyä kasassa, kyetä ajattelemaan ja toimimaan. Erityisesti toimimaan.

– Minä tutustuin Marcukseen kymmenisen vuotta sitten lentokentän taksijonossa.

– No nyt minä ymmärrän, miksi sinä menit ihan sekaisin, Terttu huokaisee. – Olisit heti sanonut, että tunnet hänet.

Minni niistää Tertun ojentamaan talouspaperiin.

– Mä luulin, että mä kuolen. Me ei olla nähty pitkiin aikoihin, mutta viime viikolla Marcus laittoi viestin ja sanoi ajatelleensa mua ja haluavansa tavata. Se oli niin outoa koska mäkin olin ajatellut sitä ja miettinyt, että mä olin tyhmä kun mä jätin sen.

– Olitteko te… olitteko te yhdessä, siis joskus aiemmin?

Minni nyökkää.

– Joo, oltiin me. Asuttiinkin yhdessä melkein neljä vuotta. Kun me Viljon kanssa tutustuttiin suhun, me oltiin Marcuksen kanssa just erottu.

Terttu yllättyy ja ehkä hieman loukkaantuukin. Hän on kertonut Minnille aivan kaiken elämästään, mutta Minni ei ole koskaan edes maininnut miestä nimeltä Marcus Winde. Ja nyt tuo samainen mies makasi Tertun omistamassa asunnossa kuolleena. Huivi kaulan ympärillä niin tiukasti, että kuolinsyyn voi helposti päätellä.

– Sovitteko te tapaavanne vai miten se meni?

Minni nyökkää, pyörittelee talouspaperipalloa käsissään ja sanoo heidän sopineen tapaamisen viikonlopuksi.

Tertun kurkkua kuristaa.

– Pitikö teidän tavata täällä?

Minni näyttää kauhistuneelta.

– Ei! Ei tietenkään! En mä käytä sun kämppiäsi minään lemmenpesänä, et kai sä sellaista kuvittele!

– Ei kun ihan vaan ajattelin, Terttu mutisee. – Mutta miten ihmeessä hän sitten on täällä? Juuri täällä. Miten hän on osannut tänne tulla ja miten hän on päässyt sisään?

– Mä en tiedä, mä en ihan oikeesti tiedä!

– Ai että entinen rakastettusi ottaa sinuun yhteyttä vuosien jälkeen ja te sovitte tapaamisen, mutta ette tänne ja sitten hän kuitenkin löytyy kuolleena täältä…Kun sinä nyt olet se linkki tuohon ihmiseen niin… Onhan tuo nyt aikamoinen sattuma… Terttu sanoo. – Ei tuohon kyllä ihan helposti poliisikaan usko.

Hän ei ole enää itsekään varma, voiko hän uskoa Minniin vai ei. Se, ettei Minni ole milloinkaan kertonut olleensa avoliitossa lähes neljän vuoden ajan, tuntuu Tertusta ylitsepääsemättömältä.

Minni tarttuu Tertun käteen ja katsoo pöydän yli niin kuin Viljo kerjätessään herkkupalaa.

– Usko mua, Minni pyytää.

– En oikein tiedä mitä uskoa, Terttu vastaa.

Sen suorempaan hän ei pysty asiaa ilmaisemaan.

– Mä rukoilen sua. Mä en voi uskoa, että Makke on kuollut enkä käsitä miten se voi olla täällä, mutta mä en ihan totta puhunut sen kanssa tästä paikasta mitään, ei me puhuttu mitään mun töistä eikä susta eikä mistään, sovittiin vaan tapaaminen.

Minnin kädet ovat kylmänhikiset.

– Eikä sen pitänyt edes olla Suomessa vielä, se sanoi, että se on Tukholmassa perjantai-iltaan saakka.

– Olisi saanut tosiaan ollakin, Terttu parahtaa. – Sen sijaan, että tuli kuolemaan tänne! Voi herranjestas mikä sotku! Nyt ei kuule auta muu kuin kutsua poliisit paikalle, ollaan jo viivytelty ihan liian pitkään. Marcus Winde on murhattu, siitä ei ole epäilystäkään. Ei kukaan sido huivia kaulaansa tuolla lailla, eikä niin, ettei saa henkeä.

Vedet valuvat pitkin Minnin kasvoja, mutta Tertun myötätuntovaraston hyllyt ammottavat tyhjyyttään. Minni on linkki kuolleeseen mieheen, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

– Ei me voida kesähelteillä ruumista täällä säilytellä.

Minni on aikeissa sanoa jotakin, mutta ei ennätä, kun olohuoneesta alkaa kuulua puhelimen soittoääni. Terttu pomppaa pystyyn ja niin tekee Minnikin, joka kaataa noustessaan tuolinsa. Kun Hans Wegnerin luomus iskeytyy lattiaan, se kuulostaa Tertusta laukaukselta.

Päästyään olohuoneeseen Terttu tajuaa, että puhelin soi Marcus Winden taskussa.

– Don’t tell me, Minni kuiskaa.

– Mitä? Terttu kysyy.

– Toi biisi. Disturbedin Don’t Tell Me. Ann Wilson fiittaa siinä.

Terttu ei ymmärrä mitä Minni puhuu, mutta ei pyydä nyt suomennosta, sillä puhelin soi edelleen ja varastaa hänen huomionsa.

– Joku kaipaa häntä, Terttu sanoo hitaasti.

Se oli virhe. Niin Tertun ei olisi pitänyt sanoa, sillä tuskin lause on livahtanut hänen suustaan, kun Minni juoksee keittiöön ja palaa kumihanskat kädessään, kumartuu Marcus Winden puoleen ja nappaa puhelimen hänen takkinsa taskusta.

– Älä vastaa! Terttu huutaa. – Älä missään nimessä vastaa!

– Helen, Minni sanoo äänellä, josta kuuluu halveksunta. – Niinpä tietysti.

Terttu Kaisla pitää itseään kärsivällisenä ihmisenä, mutta nyt hänen mittansa on täynnä. Hän on joutunut ilman omaa syytään keskelle kummallista kolmiodraamaa, eikä hänellä ole sellaiseen soppaan minkäänlaista kiinnostusta eikä sellaiselle ole hänen kiireisessä Madamen elämässään tilaa.

– Olkoon kuka tahansa niin sinä et vastaa, Terttu sanoo.

– Helen on Marcuksen sisko, Minni sanoo. – Se inhosi mua ensisekunnista asti. Se puuttu ihan kaikkeen, koko neljän vuoden ajan. Ja se oli syy miks me Makken kanssa erottiin, Minni sanoo ja silittää Marcus Winden puhelinta kuin se olisi mies itse.

– Ja sekö soittaa? Tuon sisko? Terttu kysyy

Minni nyökkää ja rämplää puhelimen hiljaiseksi, mutta Terttu näkee sen edelleen soivan.

– Mä pyysin Makkea tekemään Helenille selväksi, että me eletään meidän elämää niin kun me halutaan ja Helen saa elää omaansa. Mutta ei siitä mitään tullut, Helen oli niin kuin home, joka teki meidän parisuhteesta asuinkelvottoman. Ja kun se vaan jatkui ja jatkui niin mä lähdin…

– Okei, Terttu sanoo. – Ja nyt sinä olet hetken aikaa hiljaa, että minä voin ajatella.

Hän kääntää selkänsä sekä ruumiille että Minnille ja kävelee ikkunan eteen, katselee vanhaa lehmusta. Puiden katselu helpottaa, onhan Terttu kasvanut aikuiseksi syvällä metsä-Suomessa.

Terttu kaivaa oman puhelimensa esiin, häntä eivät mitkään helenit pysäyttäisi. Hän soittaisi poliisille ennen kuin Minni aloittaisi uuden vuodatuksen. Mutta kun kirjekuorikuvakkeen päällä on merkki saapuneista sähköposteista, Terttu klikkaa sovelluksen auki niin automaattisesti, ettei edes huomaa tekevänsä niin. Vasta kun hän näkee postilaatikossa odottavat meilit, hän havahtuu. Kaksi meiliä, toinen Armas Rantapalolta ja toinen Italiassa uraa jalkapalloilijana tekevältä Kailta.

Kai ja hänen mallivaimonsa Irina kysyvät Bulevardin asuntoa vuokralle koko elokuuksi.

Tuli tämmöinen yllättävä tilanne, että ollaankin yhden kuvauskeissin takia Hesassa eikä majoituttais missään mieluummin kuin Bulsalla.

Terttu vastaa heti sillä niin hän aina toimii. Ei anna asiakkaittensa odottaa.

Palaan asiaan heti huomenna, selvitän vain yhden taloyhtiön remonttiasian!

Se on ainoa vastaus mihin hän kykenee, sillä äkkiä ajatus lävistää hänet: asuntohan voi olla poliisitutkinnan vuoksi poissa pelistä vaikka kuinka kauan. Tulivuoren purkauksen suuruus alkaa vähitellen hahmottua: murha tekisi hänen asuntovuokrauksestaan nopeasti lopun.

Armas Rantapalon viesti on sitten se kuuluisa piste iin päälle.

Jos kuvittelet, että markkinaoikeuden päätös estäisi minua tuhoamasta liiketoimintasi tässä talossa niin erehdyt! Minä tulen tuhoamaan sinut niin, että rukoilet vielä, ettet olisi koskaan ostanutkaan asuntoa tästä talosta.

Terttu tuntee jäätyvänsä. Armas Rantapalolla on varmasti taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana ollut mahdollisuus puhua itselleen avain asuntoon. Terttu on ehtinyt nähdä monta kertaa, kuinka mies puhuu ihmiset pyörryksiin ja saa heidät tanssimaan pillinsä mukaan. Ja isännöitsijä on aina ollut Armas Rantapalon hyppysissä, miehet ovat vanhoja armeijakavereita. Sen Terttu oli kuullut Paulilta, samassa rapussa viidennessä kerroksessa asuvalta taidemaalariystävältään.

Armas Rantapalo on ilmeisesti saanut aamulla tiedon markkinaoikeuden päätöksestä. Terttu ei ole sitä ehtinyt vielä nähdä, mutta ymmärtää miehen viestistä päätöksen olleen omalta kannaltaan suotuisa. Aivan kuten Tertun asianajaja ennustikin. Taloyhtiö teki yhtiökokouksessaan päätöksen, että taloyhtiössä ei sallita lyhytaikaista vuokrausta. Terttu ei siinä yhtiökokouksessa ollut paikalla ja myöhemmin ilmeni, että Patentti- ja rekisterihallituksen mielestä ongelma oli juuri siinä, hankkeella ei ollut kaikkien osakkeenomistajien suostumusta kuten taloyhtiössä tehtävät yhtiöjärjestysmuutokset vaativat.

Viesti on lähetetty aamulla ennen kahdeksaa. Puoli kahdelta Terttu sai tietää, että hänen asunnossaan on ruumis.

– Se rotta, Terttu pihahtaa.

– Mitä sä sanoit? Minni kysyy.

– Armas Rantapalo lähetti minulle uhkausviestin aamulla, Terttu vastaa ja astelee Minnin luo luetuttaakseen tällä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan aamuisen meilin. – Minä en usko sattumaan, minä uskon siihen, että on ihmisiä, jotka haluavat toisille hyvää ja sitten on niitä, jotka haluavat toisille pahaa. Kaikkea pitäisi aina ymmärtää, mutta ilkeyttä, pahantahtoisuutta ja silkkaa pahuutta turha yrittää ymmärtää!

– Amen, Minni sanoo. – Just tota mä yritin Makkelle selittää.

Makke, Marcus Winde, joka makaa lattialla heidän välissään eikä sano mitään.

– Vaihdetaan, Minni komentaa.

Hänellä on Marcus Winden puhelin kädessään.

– Mä luen sen meilin, kato sä noin kuvat. Kuvittele, että Makke oli säilyttänyt vanhan salasanansa! Minni200290, mun syntymäaika.

Tämä on kuolleen miehen puhelin, Terttu Kaisla ajattelee ottaessaan vastaan Minnin ojentaman luurin ja pohjoistuuli puhaltaa hänen lävitseen.

– Se mimmi, jolla on se valkoinen housupuku. Se on Helen, Makken sisko.