Maastohiihdon ja jääkiekon tilanne huolestuttaa olympiatalvena – nyt valokeilan varastavat nämä lajit
Perinteikkäissä suomalaislajeissa tilanne ei näytä lupaavalta olympialaisia silmällä pitäen. Monissa muissa talvilajeissa kytee aitoa menestyspotentiaalia, mutta ymmärretäänkö sitä Suomessa?
Suomessa eletään jälleen menestyshullun urheilukansan kulta-aikaa. Neljän vuoden odotus on ohi helmikuussa, kun talviolympialaiset käynnistyvät Italiassa. Siihen saakka on aikaa spekuloida kisoihin valittavilla urheilijoilla sekä heidän menestysmahdollisuuksillaan.
Pekingin olympialaiset toivat neljä vuotta sitten kahdeksan mitalia. Lisäksi suomalaiseen urheilukulttuuriin, joidenkin mielestä harmittavan, elimellisesti kuuluvia pistesijoja kertyi 11.
Mitalit tulivat maastohiihdosta ja jääkiekosta. Kokonaissaldo oli paras 20 vuoteen. Juuri tällä hetkellä näiden lajien tilanne näyttää haastavalta. Toisaalla talviurheilussamme kytee vahvaa menestyspotentiaalia.
Leijonat voitti historiallisen olympiakullan Pekingissä. Nyt tilanne ei lähtökohdiltaan voisi juuri erilaisempi olla. Mukana ovat 12 vuoden tauon jälkeen maailman parhaat pelaajat, eikä Suomen pelaajisto kestä vertailua Kanadalle tai Yhdysvalloille. Ruotsikin on jälleen ajamassa ohi nuorten supertähtiensä johdolla.
Vielä enemmän huolettaa, ettei Suomi ole saanut pelitavallisesti etua muihin maihin nähden päävalmentaja Antti Pennasen aikakaudella. Neljän huippumaan 4 Nations -turnauksessa Pennanen vaikutti luhistuvan mediapaineen alla ja epävarmuus tarttui joukkueeseen.
Kun Suomen tärkein ja paras pelaaja Aleksander Barkov loukkaantui kauden alla eikä pelaa olympialaisissa, Leijonien korttitalo vaikuttaa romahdusherkältä.
Naisleijonien ”kiintiöpronssikaan” ei ole enää kirkossa kuulutettu. Etenkin Tšekki haastaa Suomea tosissaan ja Kanada sekä Yhdysvallat menevät menojaan.
Osin kiistellynkin päävalmentaja Tero Lehterän olisi onnistuttava ilmapiirin luomisessa edeltäjiään paremmin. On tultava erilaisten luonteiden kanssa toimeen, jotta yhtenäisyys siirtyy jäälle.
”Alkukaudesta huolta ovat herättäneet useina vuosina suomalaista hiihtoa kannatelleet Niskasen sisarukset sekä Krista Pärmäkoski. ”
Maastohiihtokausi lähti suomalaisittain yskähdellen liikkeelle. Hiihtäjät eivät saavuttaneet yhtäkään palkintokorokesijoitusta kahden ensimmäisen maailmancup-viikonlopun aikana. Jos koronan sekoittamaa alkukautta 2020–2021 ei lasketa, näin on edellisen kerran käynyt vuonna 2018.
Toki on huomioitava, että usein näiden viikonloppujen kirkkain menestys on levännyt tutuilla Iivo Niskasen harteilla Rukan väliaikalähtöisessä perinteisen kilpailussa.
Kun otantaa laajentaa sijoituksiin kuuden parhaan joukossa, ero edelliseen olympiatalveen on merkittävä. Ensimmäisten viikonloppujen henkilökohtaiset kilpailut tuottivat suomalaisille tuolloin seitsemän sijoitusta kuuden joukkoon. Tänä vuonna saldo oli kolme.
Viikonloppujen kilpailuvalikoimat eroavat hieman, mutta eivät merkittävästi. Miesten sekä naisten matkat ovat yhtenäistyneet välissä, mutta sama pätee myös arvokisoihin. On vain sopeuduttava.
Alkukaudesta huolta ovat herättäneet useina vuosina suomalaista hiihtoa kannatelleet Niskasen sisarukset sekä Krista Pärmäkoski. Kerttu Niskanen on jäänyt järjestään kauas maailman kärjestä. Niskasen bravuuri, perinteisen hiihtäminen, on ollut jäykkää ja tahmeaa.
Pärmäkoski väläytti mielimatkallaan perinteisen 10 kilometrillä Rukalla, mutta ero kärkeen oli 45 sekuntia. Tänään tiistaina hän ilmoitti sosiaalisessa mediassa sairastuneensa Davosissa.
”Hiihtäjät vakuuttelivat Rukalla hyvää kuntoa, mutta ilman tuloksia kovemmankin kaverin usko alkaa horjua.”
Jasmi Joensuu, Lauri Vuorinen sekä esimerkiksi Arsi Ruuskanen ja Johanna Matintalo ovat osoittaneet vahvaa perustasoa ja kuntoa, mutta isossa kuvassa hiihtomaajoukkueen iskukyky on ollut vaisu.
Toki kausi on vasta alussa ja jotkut hiihtäjät, kuten Perttu Hyvärinen, voivat kaivaa suorituskyvyn hämmentävän syvältäkin olympialaisiin. Sinne on vain ensin päästävä.
Todennäköisyys sille on pieni, että suurin osa hiihtomaajoukkueesta vetäisi hyvärismäisen kanin hatusta, kuten hiihtäjä on valmentajansa Mikko Virtasen kanssa kuvaillut.
Tulevana viikonloppuna Davosissa on usella hiihtäjällä näytönpaikka jo oman itseluottamuksensakin kannalta. Hiihtäjät vakuuttelivat Rukalla hyvää kuntoa, mutta ilman tuloksia kovemmankin kaverin usko alkaa horjua.
”Kaiken on mentävä nappiin, mutta kyky kärkivauhtiin on olemassa. Nimenomaan se on tässä katsannossa olennaista.”
Jos perinteisten menestyslajien yllä leijuu harmaita pilviä, suomalaiset ovat muissa talvilajeissa väläytelleet paikoin loisto-otteita.
Ampumahiihto on saanut Suvi Minkkisestä uuden supertähden, ja Sonja Leinamo hiihti sekä ampui elämänsä kilpailulla itsensä toiseksi Östersundin normaalimatkalla. Alkutalven ja vahvan viime kauden perusteella Minkkinen on ehdoton mitalisuosikki olympialaisissa, eikä se ole enää edes uutinen.
Suunnataan katseet vielä hiihtomäkiä jyrkempiin rinteisiin. Alppihiihtäjä Eduard Hallberg on kahdessa pujottelukisassa osoittanut Leviltä kantautuneet huhut todeksi. Vauhti riittää jo tällä kaudella maailman huippuja vastaan.
Kaiken on mentävä nappiin, mutta kyky kärkivauhtiin on olemassa. Nimenomaan se on tässä katsannossa olennaista.
Olympialaisissa mielenkiintoa lisää ensi kertaa kilpailtava parikilpailu, jossa toinen maan edustajista laskee syöksyn ja toinen pujottelun. Oletettavasti Elian Lehto ja Hallberg muodostavat yllätysvalmiin parin uudessa kilpailumuodossa.
Kaikkein kovin mitalinäkymä on ampumahiihdon lisäksi tällä hetkellä freeskissä ja lumilautailussa. Anni Kärävä, Rene Rinnekangas ja näille lumille vielä kilpailematta oleva Elias Syrjä ovat kaikki potentiaalisia mitalisteja, jopa enemmänkin.
Kärävä ja Syrjä ovat Suomen kirkkaimmat freeski-tähdet. Loukkaantunut Jon Sallinen täydentäisi kolmikon, mutta hän ei tuoreen loukkaantumisen jälkeen kuntoudu ajoissa olympialaisiin.
”Menneen viikonlopun kolmossija Kiinan maailmancupissa oli osoitus ennen kaikkea siitä, että tuomaristotkin osaavat arvostaa suomalaislautailijan laskemista.”
Ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa viikonloppuna voittanut Kärävä on nostanut huimapäisessä taitolajissa tasoaan vuosi vuodelta. 25-vuotias laskija ei hypi kaikkein isoimpia temppuja, mutta puhtaasti laskeva suomalainen pystyy menestymään sekä slopestylessa että big airissa.
Omaa tietään lajin huipulla kulkeva Syrjä on elämäntapalaskija, joka kilpailee totuttua säästeliäämmin. Kaiken keskiössä on lajista nauttiminen. Kekseliään rukalaisen vaativat ja omaperäiset temput vetävät vertoja kenelle tahansa maailmassa.
Syrjä ei nauti julkisuudesta, mutta hän nauttii taidoillaan sitäkin suurempaa arvostusta lajipiireissä.
Rinnekankaassa, viime vuosikymmenten lumilautatähtien manttelinperijässä, on paljon samaa. Kekseliäät temput ja tunnistettava tyyli sytyttävät vuosi toisensa jälkeen kanssakilpailijat, mutta eivät aina tuomareita. Menneen viikonlopun kolmossija Kiinan maailmancupissa oli osoitus ennen kaikkea siitä, että tuomaristotkin osaavat arvostaa suomalaislautailijan laskemista.
Helpotus oli iisalmelaiselle varmasti melkoinen.
”Laskijoina parhaita vuosiaan elävät suomalaiset ovat aidosti olympiamenestyksen kynnyksellä.”
Niin Suomen hiihtäjät kuin jääkiekkomaajoukkueetkin ovat pystyneet nostamaan tasoaan arvokisoihin kerta toisensa jälkeen. Niin voi tapahtua myös tänä talvena.
Entä jos Leijonat ovat yhtenäisempi joukkue kuin aiemmin Pennasen alaisuudessa? Jos tähtipelaajat ovatkin odotettua tehokkaampia? Entä jos hiihtomaajoukkueen tärkeimmät yksilöt kaivavat parhaan vireensä juuri olympialaisiin?
Kaikki tämä on mahdollista. Juuri tällä hetkellä se ei vain vaikuta todennäköisimmältä lopputulemalta. Minua ei haittaa olla asiassa väärässä.
Kun suomalaisyleisö väijyy talvilajeja ja spekuloi kahvipöydissä olympiamitaleilla, on syytä katsoa kaukaloa ja latua pidemmälle. Laskijoina parhaita vuosiaan elävät suomalaiset ovat aidosti olympiamenestyksen kynnyksellä.
