”Toivuin kyllä pettymyksestä, koska tiedän arvoni”, sanoo näyttelynsä vastaanottoon tyytymätön huippumuotoilija Heikki Orvola
Muotoilu
”Toivuin kyllä pettymyksestä, koska tiedän arvoni”, sanoo näyttelynsä vastaanottoon tyytymätön huippumuotoilija Heikki Orvola
Nuutajärven ja Arabian esineistöä suunnitellut Heikki Orvola pettyi tapaan, jolla hänen 55-vuotista uraansa esittelevä näyttely otettiin vastaan julkisuudessa.
21.11.2023
 |
Apu

Muotoilija Heikki Orvola on huomannut, että yksi asia pysyy vuodesta toiseen: suomalaisten rakkaus muumimukeihin ja marimekkokuoseihin.

– Marimekon kuosit ovat tuttuja lapsuudenkodista. Ehkä se tuo varmuutta ja turvallisuuden tunnetta myös aikuisena. Joskus tuntuu, että olisi kiva, että ei palattaisi aina vanhaan. Nyt muodissa näyttävät olevan 50- ja 60-luvun koristekuviot.

Etenkin Nuutajärvelle tehdyistä lasituotteistaan tunnettu Orvola sai aikanaan keraamikon koulutuksen. Lasiesineet tulivat yllättäen mukaan kuvioihin, kun hän teki 80-luvun puolivälissä paino­kankaita Marimekolle.

– Sain tehtäväksi suunnitella Marimekolle jonkin lasiesineen. Tein Tuikku-­lyhdyn, kaksi maljakkoa ja kaksi puristelasilautasta.

Tuikun alkutaival ei ollut ihmeellinen. Muutaman vuoden päästä kaikki muuttui, kun suosio suorastaan räjähti. Tuikku on ollut tuotannossa yli 30 vuotta.

Viime vuonna järjestettiin Orvolan näyttely Suomen Lasimuseossa Riihimäellä. Esillä oli töitä 55-vuotisen uran ajalta. Orvolan tunnettuja töitä ovat muun muassa Aurora-lasistot. Näyttelyn saama huomio mediassa oli Orvolalle pettymys.

– Toivuin kyllä pettymyksestä, koska tiedän oman arvoni. Hieman tuntuu siltä, että suurin huomio kotimaisessa muotoilussa on aina keskittynyt liikaa isoihin takavuosien nimiin – kuin mitään ei olisi tapahtunut Nanny Stillin esineistön ja Helena Tynellin Aurinkopullojen jälkeen.

Näin ihmisten nopea kyllästyminen vaikuttaa

Muotoilijan ammatti on käynyt yhä haastavammaksi, sillä erilaista tavaraa on tarjolla enemmän kuin koskaan. Muotoilijalla on täysi työ erottua joukosta.

– Tavaraa on maailmassa aivan liikaa. Hyväkin tavara häviää joukkoon ja ­hukkuu. Toisaalta Suomessa ei ole enää oikeastaan kuin yksi lasitehdas ja yksi keramiikkatehdas. Ammattitaitoisten tekijöiden määrä vähenee.

Orvola uskoo, että ihmisten nopea kyllästyminen heijastuu myös muotoiluun. Halvalla tehty kertakäyttödesign jyrää alleen ajattoman kotimaisen muotoilun.

– Tuntuu siltä, että design merkitsee ihmisille koko ajan vähemmän ja vähemmän. Kun katsoo sisustuslehtien kuvia, samat tuolit pyörivät joka huushollissa.

Heikki Orvola

  • Syntynyt: 29.11.1943.
  • Ura: Nuutajärven lasi­taiteilija (1968–1983), Arabian muotoilija (1987–1993), valtion 3- ja 15-vuotiset apu­rahat. Pro Finlandia ­-mitali vuonna 1984. Professorin arvonimi vuonna 2002.
  • Perhe: Leski.
Kommentoi »