Ja sitten, naps. Kesä tuli, ja elokuussa jokainen vastaantulija oli aurinkoinen kuin olisi nukkunut henkari suussa. Eikä ihme. Aivan kuin joku olisi maksanut meille vihdoin velkamme.

Usein näin on aivan käytännössä. Maassamme on mahdollista harjoittaa liiketoimia, jotka nojaavat vain muutamaan suotuisaan kesäviikkoon, parhaimmillaan viikonloppuun. Eikä kukaan muu tällaiseen ryhdy kuin suomalainen, sillä suomalainen tietää.

Kun tarpoo kymmenisen kuukautta kylmiä katuja, on lupaus tulevasta kesästä ainoa syy kestää sitä. Yleensä näiden kalseiden kuukausien ajatellaan tekevän meistä happamia murjottajia, mutta tämä on kuin ajattelisi hiihtokilpailuissa matkaa eikä maalia. Kesän jopa uskonnollissävytteinen odottaminen osoittaa meidän todellisuudessa olevan paatuneita optimisteja. Vain optimisti jaksaa odottaa. Ja mitä kaikkea tämä tulevaisuususko onkaan meille kansakuntana merkinnyt!

Kesätapahtumat ja kesäasukkaiden täyttämät kyläkaupat ovat oma pieni lukunsa, kansainväliset menestyksemme Nokiasta Supercelliin paljon suurempi. Minkä toisen maan yritysjohdossa olisi yhtä lujassa istuvaa uskoa parempaan? Uskoa suhdannekäänteeseen, uuteen puhelinmalliin ja pelikonseptiin. Uskoa, joka on tottunut tarttumaan heikoimpaankin sarastukseen. Historiankirjoitus ehdottaa toista, mutta todellisuudessa menestystarinamme ovat lyhyen kesän ansiota.

Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että myös puhe myyttisestä suomalaisesta kansanluonteesta olisi jo korkea aika lopettaa. Sellaista ei olekaan, mutta on toisenlainen, paljon paremmin brändättäväksi sopiva.

Me olemme kansa, jolla on kaksi asentoa: talvi ja kesä. Meissä on insinööri ja taiteilija, suunnistaja ja hippi. Sisukas aikaansaaja meissä toteuttaa sen, minkä kesän tuottelias alullepanija on keksinyt. Talvi-ihminen pystyttää marraskuussa Slushin, jonka on kesäasennossa keksinyt.

Olisiko Suomi sitten entistäkin parempi paikka, jos kesä olisi pidempi? En usko. Juuri kesän lyhyys tekee siitä niin ainutlaatuisen. Suomalainen kesä on kuin seksi. Se on alituiseen mielessä, on parasta elämässä, mutta kestää vain hetken. Parhaimmillaan se synnyttää silti jotain uutta. Samalla tavalla kuin ihmisten kuolevaisuus antaa elämälle niin suuren merkityksen, on suomalaisen otettava kaikki mahdollinen lyhyestä kesästään irti. ”Kesä on vaan kerran vuodessa”, ”Pitäiskö?”, ”Pitäis”. Suomalaisen yksinkertaisesti pitää kesällä – ihan mitä vaan.

Kun Suomessa on hyvä kesä, on tämä maailman paras paikka olla. Suomalaiset ovat kesällä kuin kollektiivinen sokeana ollut kansa, joka yhtäkkiä saa näkönsä takaisin tai vapautuu pitkän tuomion jälkeen vankilasta. Kaikki on Suomessa mahdollista, ainakin elokuun loppuun saakka.

Siksi ilmojen valtiaan tulisikin joka kesä toteuttaa velvollisuutensa suomalaisia kohtaan.

Tulethan kesä siis tänä vuonna mahdollisimman pian ja kestät mahdollisimman kauan, jotta parhaat puolet tästä maasta ja sen kansasta saadaan mahdollisimman pitkäksi aikaa esiin.

Sanon tämän vakavasti, sillä asia ei ole vähäpätöinen. Kestävyysvaje ei ratkea eikä tuotanto käänny kunnon nousuun ilman kunnon kesää. Sen on historia meille näyttänyt. ■

Jonathan Fanta on helsinkiläinen opiskelija, joka yrittää opetella ympärivuotiseksi kesäihmiseksi. Seuraavassa numerossa Riku Korhonen.