Apu

Lapset joutuivat todistamaan, kun pelätty rikollispomo Lusu Ahlqvist murhattiin kotiinsa: “Jos yhden asian voisin sanoa isälle, sanoisin että annamme hänelle anteeksi”

Lapset joutuivat todistamaan, kun pelätty rikollispomo Lusu Ahlqvist murhattiin kotiinsa: “Jos yhden asian voisin sanoa isälle, sanoisin että annamme hänelle anteeksi”
Maailmalle kotkalainen Osmo “Lusu” Ahlqvist oli tunnettu herrasmiesrosvo, huumeita myyvän miljoonaliigan pelätty rikollispomo. Lapsilleen hän oli hellä isä, sankari, joka murhattiin perheen silmien edessä.
Julkaistu: 12.4.2022

Kotkalaissyntyisellä Sini Ahlqvistilla, 34, oli täydellinen isä, kuten monella muullakin pikkutytöllä. Sankarillinen, lämmin, huumorintajuinen – ja niin turvallinen, että alkoi rähistä jopa poliiseille, jos nämä uskalsivat häiritä jälkikasvua.

Erikoista tarinassa on vain se, että Sinin ja hänen kolmen sisaruksensa isä oli kotkalainen ammattirikollinen Osmo “Lusu” Ahlqvist. Tämä oli kuollessaan 49-vuotias ja viettänyt elämästään yli 20 vuotta eri vankiloissa, useista kymmenistä rikoksista tuomittuna.

Isää ammuttiin huhtikuussa 1995 raa’asti kotonaan kahvipöydässä lastensa ja naisystävänsä nähden. Myös Sinin nuorin veli Tomi loukkaantui tappajan luodeista vakavasti.

Sini Ahlqvist oli vain seitsemänvuotias isän kuollessa. Sisarusparvesta Esa oli 11-vuotias, Heli kymmenen ja kuopus Tomi kolmevuotias.

Sini Ahlqvist uskoo, että hänen isänsä elämän käännekohta oli koulukoti, jonne Lusu Ahlqvist joutui 15-vuotiaana. – Mitä kauemmin rikollinen elämä jatkuu, sitä vaikeampi siitä on luopua. Isä olisi loppuvuosinaan voinut jo elättää itsensä kuntosalillaan, muttei enää halunnut.

Trauma on pyyhkinyt muistot isästä

Sinin muistot isästä ovat enimmäkseen vain välähdyksiä, kuvia, eivät yksityiskohtaisia muistoja. Henkirikoksen todistamisen aiheuttama trauma on todennäköisesti pyyhkinyt muistot tyttären mielestä.

– Päällimmäisenä minulla tulee isästä mieleen iloisuus, hyvä tunnelma, hän kertoo.

Sinin veli Tomi Ahlqvist, 30, piti Lusua myös isänään, vaikka hänen biologinen isänsä on toinen mies.

– Lusu oli mulle se isä ja isähahmo, vaikkei hän ehtinyt kauan olla. Hän on malliesimerkki perhe- ja luottamusasioissa. Hän on esikuvani, vaikka hänessä oli huonoja puoliakin, mutta sitä hyvää oli niin paljon enemmän, perheen kuopus muistelee.

Toimittaja Satu Krautsukin ja Jesse Mäntysalon yhdessä Sini Ahlqvistin kanssa kirjoittamassa tuoreessa tietokirjassa Lusu – Rikollispomon kaksoiselämä (Crime Time 2022) kerrotaan, että Lusu kohteli Tomia kuin omaa poikaansa.

– Muistan sellaisia pieniä katkelmia siitä, mitä on yhdessä tehty. Lusu remontoi mielellään ja korjasi koneitaan, olin paljon mukana, ja ehkä siksi tykkään nytkin remontoida. Hän piti paljon lähellään, Tomi Ahlqvist sanoo hiljaa.

Tomi Ahlqvist asuu perheineen lähellä äitiään Kotkan Tavastilassa. – Olen saanut käännettyä tapahtuneen vahvuudeksi. Olen oppinut paljon siitä, mikä on elämässä oikein ja väärin. Se aukaisi silmiäni omalla tavallaan.

Rikollisten kaksi roolia

Sini ja Tomi sisaruksineen elivät tavanomaista elämää 1990-luvulla kotonaan Kotkan Tavastilassa isän rakentamassa valtavassa tiilitalossa – vaikka alakertaan olikin rakennettu huumorimielessä selliä muistuttava huone, Puuhamaassa käytiin vanhalla vankibussilla ja kotona vierailivat “kiltit sedät”, jotka meille muille ovat tutumpia lähinnä rikosuutisista.

Tomin kummisetä on Natural Born Killers -rikollisliigan perustaja Lauri “Late” Johansson, joka vapautui kolmesta murhasta vankilatuomiot kärsittyään vuonna 2020. Kummipoika ei ole isänsä vanhaan ystävään enää yhteydessä, mutta sisko on.

– Ei sitä voi ymmärtää, jos ei ole elänyt elämäämme. En vieläkään pysty ajattelemaan, että isän ystävät olisivat olleet meille vaarallisia tai uhkaksi. Late oli tosi lapsirakas, me tunnettiin ihan eri ihminen kuin se julkisuuden Late Johansson, Sini Ahlqvist sanoo.

Kovamaineisen ammattikonnan tytär muistuttaa, että rikolliset vetävät usein kahta eri roolia: koti-isä on erilainen kuin huumeliigan johtaja.

Ahlqvistin perheenpäätä käytiin toisinaan katsomassa “lelutehtaalla”, missä hän työskenteli kaltereiden ja punatiilisten seinien takana. Lapset luulivat isän olinpaikkaa lelutehtaaksi, sillä vankilan vierailuhuone oli täynnä leluja.

– Kun ei ollut sosiaalista mediaa eikä internetiä, tällainen oli mahdollista. Isä halusi tehdä kaikkensa, ettei me lapset tiedetty totuutta hänestä, Sini sanoo.

Kun koulussa Sinin koulutoverit ilkkuivat tytön isää roistoksi, hän suuttui verisesti – ja isän kuoltua nolostui, että oli kavereitaan todenpuhumisesta moittinut.

Lasten äiti Marita Ahlqvistkaan ei totuutta lapsilleen oma-aloitteisesti kertonut. Lusu-tietokirjan mukaa parisuhteen alkuvuosina Marita oli hyvinkin tietoinen miehensä laittomista puuhista. Esikoistaan odottaessaan vuonna 1983 Marita sai ehdollisen vankeustuomion varastetun tavaran kätkemisestä, joka myöhemmin kumottiin hovioikeudessa.

– Äiti sanoo olleensa aluksi isään niin sinisilmäinen rakastunut, että uskoi tämän aina muuttuvan. Lopulta hän huomasi, ettei mies muutu. Isän kuoltua äiti meni töihin kahvila- ja keittiöhommiin, Sini kertoo.

Lasten äiti asuu yhä Tavastilassa omakotitalossa, jossa hänen entinen aviomiehensä Lusu Ahlqvist murhattiin. – Palasimme taloon pian isän kuoleman jälkeen, koska äiti ei halunnut kodista tulevan ‘kauhujen taloa’, mutta kyllä siitä minulle vähän tuli, Sini Ahlqvist kertoo.

Murha yhä hämärän peitossa

49-vuotias Lusu Ahlqvist murhattiin kotonaan Kotkan Tavastilassa huhtikuussa 27 vuotta sitten. Murhaaja oli Ahlqvistien kotiin kahvittelemaan tullut kovan luokan ammattirikollinen Jari Kolivaara, joka tuomittiin rikoksesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Lusun murha on kuitenkin kaikkea muuta kuin selvitetty.

Ilmaan jäi paljon kysymyksiä muun muassa siitä, miksi Kolivaaran taskusta löytyi Late Johanssonin puhelinnumero, ja miksi murhassa käytetty Walther-pistooli oli ollut helsinkiläisen poliisikonstaapelin hallussa ennen murhaa?

Villeimmät salaliittoteoriat johtavat suoraan sylttytehtaalle. Halusiko Helsingin huumepolisiin entinen päällikkö, nyttemmin useista rikoksista tuomittu Jari Aarnio raivata pääkaupungin huume-apajille pyrkineen kotkalaisen kilpailijan pois tieltään?

Sini ja Tomi Ahlqvist uskovat, että Kolivaara oli vain palkkamurhan toteuttaja. Kummisetä Johanssonia he eivät pysty uskomaan osalliseksi, vaikka miehen rooli Lusun murhassa onkin jäänyt epäselväksi.

Lapset muistuttavat, että alamaailmassa oli heidän isänsä aikaan voimassa kunniakoodi, että toisten rikollisten koteihin ei mennä aseistettuna.

– Tiedän, miten tärkeitä olimme Latelle, hän ei olisi pystynyt tekemään tätä meille. En tietenkään pysty arvioimaan häntä kunnolla, mutta kun katsoo valokuva-albumin kuvia, joissa hän pitää meitä sylissään ja oli meille kuin ylimääräinen veli, en voi uskoa hänen olleen osallinen, Sini Ahlqvist sanoo.

Sisarusten mielestä on merkillistä, että Lusun murhaa ei ole melkein 30 vuodessa pystytty selvittämään tyhjentävästi.

Ilma oli murha-aikaan sakeana väitteitä palkkamurhan tilauksesta ja Lusun mahdollisesta roolista poliisin tietolähteenä. Lusu pelkäsi henkensä puolesta niin paljon, että tilasi juuri ennen kuolemaansa kotiinsa panssarilasit. Ne ovat Tavastilan ikkunoissa edelleen.

Kun Sini ja toimittajat pyysivät lukuisilta poliiseilta lausuntoja tietokirjaa varten vuosi sitten, kukaan ei yhtäkkiä tiennyt tai muistanut mitään.

– Jos tämä olisi ollut joku muu ihminen, esimerkiksi poliitikko, asia olisi jo selvitetty. Jos poliisit eivät halua puhua, heillä on jotain salattavaa. Joku tietää jotain. Ei tule mieleen toista murhaa, jonka tutkinta olisi jätetty näin pahasti kesken, sisarukset sanovat.

Poliisin toiminnan lisäksi katkeruutta sisaruksissa synnyttää isän kuolintapa. Kotona kahvipöydässä, lasten silmien edessä, Tomi sylissään, perheen rottweiler lattialla makoilemassa.

– Jos isä olisi tapettu muualla, en miettisi tätä näin paljon. Olisin pystynyt hyväksymään sen, että kuolema oli seuraus hänen teoistaan. Mutta se ei ollut oikeutettua, että me lapset olimme osallisina, Sini Ahlqvist sanoo.

Palkkasi jopa yksityisetsivän

Sini Ahlqvist ryhtyi kirjoittamaan kirjaa isästään toimittajakaksikon kanssa, sillä hän halusi selvittää isänsä tarinan. Moni asia oli lapsille hämärän peitossa, perheessä isän kuolemasta ei puhuttu, ja internet on täynnä toinen toistaan villimpiä arvioita kotkalaisrikollisen murhasta.

– Projekti on ollut raskas, olen joutunut käymään läpi monen ihmisen ajatuksia ja tunteita. Eläydyin tosi kovasti siihen, miltä mikäkin on tuntunut. Nyt olo on helpottunut.

Sini palkkasi jopa yksityisetsivän etsimään murhahetkellä lasten seurassa olleen Lusun filippiiniläinen naisystävän Melinda “Pipi” Ibanezin, joka lähti Suomesta kiireen vilkkaa miesystävänsä kuoltua.

Pipiä ei löytynyt. Fillippiineillä oli yllättävän monta samannimistä naista, jotka olivat syntyneet samana vuonna.

– Isän murhatutkinnan kuulustelupöytäkirjoja lukiessani tuli mieleen, että jotkut asiat oli ehkä suomennettu väärin. Jos Pipi oli peloissaan, hän ei ehkä halunnut kertoa kaikkea, Sini pohtii.

Tomi Ahlqvist kysyi kerran sisareltaan, miksei tämä käy Karhulan hautausmaalla isän haudalla. – Itse ajattelen, että isän sielu jäi jonnekin leijailemaan, ei se ole hautakiven alla, Sini Ahlqvist sanoo.

Perintönä häpeää ja kuulovamma

Tomi Ahlqvistille isän kuoleman seuraukset olivat kouriintuntuvat: vakava ampumavamma päässä. Vaurioituneeseen korvaan on rakennettu tekotärykalvo ja onteloa on täytetty biolasilla, mutta kuulo siitä on iäksi menetetty. Korva vuotaa verta yhä säännöllisesti, joten Tomi on juossut lääkärissä koko ikänsä.

– Vamma ei ole tekemisiäni rajoittanut, mutta on vaikea suunnistaa, kun en tiedä, mistä suunnasta äänet tulevat. Rautateille olisin halunnut töihin, jotkin toimialat ovat karsiutuneet kuulon vuoksi pois, maanrakennustöissä työskentelevä Tomi kertoo.

Isän henkirikoksen todistajalle ja oman ampumistapauksensa uhrille on ymmärrettävästi jäänyt henkisiä arpia, suurimpana särö turvallisuudentunteeseen.

– Kukaan ei voi sanoa satavarmasti, että on turvassa; se turva voidaan poistaa hetkessä, kuten huomattiin. Minulla on yksi lapsi aviovaimoni kanssa, ja perheessämme on lisäksi kaksi hänen lastaan aiemmasta suhteestaan. Olen lapsia kohtaan hyvin suojeleva, Tomi sanoo.

Molemmat Ahlqvistin sisarukset sanovat, että poliisit, asiantuntijat ja yhteiskunta olisivat voineet auttaa tämän henkirikoksen uhreja paremmin.

Kukaan ei tarjonnut apua sen jälkeen, kun perheen isä oli ammuttu. Sen sijaan poliisit kantoivat pienten lasten eteen valokuvakansioita tunnistusta varten, ja elämä jatkui isän kuoleman jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

– Minä sain perinnöksi häpeän, etten osannut paremmin auttaa poliiseja rikostutkinnassa ja vastuuntunteen siitä, mitä Tomille tapahtui. Olen selvitellyt asioita terapiassa ja ystävieni kanssa, Sini sanoo.

Lusu Ahlqvistin nuorempi tytär odottaa nyt viimeisillään toista lastaan. Aviomiehelleen hän kertoi totuuden isästään, vaikka se etukäteen jännittikin.

– Isä olisi tykännyt, kun hänellä on jo viisi lastenlasta. Kerron lapsilleni isoisästä ikätason mukaisesti, mutta rehellisesti. Selitän, että toisilla menee elämässä paremmin kuin toisilla. Perustin aika myöhään perheen, ja välillä tuntuu, että minulla on ollut jo kaksi eri elämää.

Sini Ahlqvist on opiskellut psykiatriseksi sairaanhoitajaksi ja terapeutiksi. Oman perhetragediansa vuoksi hän halua auttaa muita, estää muita kokemasta samaa pahaa.

– Jos voisin sanoa isälle nyt yhden asian, sanoisin että annamme hänelle anteeksi. Hän tunsi koko elämänsä syyllisyyttä siitä, millainen oli, siitä rikollisesta puolestaan.

1 kommentti