Apu

Luonto kärsii ilman laiduntajia: rantaniittyjen kunnostamisella välitön vaikutus


Perinnelaitumien ja niittyjen hoito on lisääntynyt merkittävästi EU:n myötä.
Kuvat Teija Tuisku

Joulukuussa 2018 julkaistussa Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018 -kirjassa selvisi, että Suomen luonnon uhanalaisimpia elinympäristöjä on perinnebiotoopit eli niityt ja vanhat laidunmaat. Samalla perinnebiotoopit kuuluvat lajikirjoltaan rikkaimpiin eli monimuotoisimpiin elinympäristöihin Suo­messa.

Lisää huonoja uutisia kuului maaliskuussa, jolloin julkaistiin kirja Suomen ­lajien uhanalaisuus –  Punainen kirja 2019. Metsien talouskäytöstä johtuvat muutokset ovat yhteensä 733 lajin ensi­sijaisena uhanalaisuuden syynä. Avoimien alueiden umpeenkasvu on 639 lajin uhanalaisuuden ensisijainen syy.

Vanhat niityt ja laidunmaat ovat kasvamassa umpeen maatalouden tehostumisen ja maankäytön muutosten vuoksi.

Metsähallituksen suojelubiologi Katja Raatikainen huomauttaa, että niittyjen historia ulottuu maanviljelyn alkutaival­takin kauemmas. Monet uhanalaisista perinnebiotooppien lajeista, kuten katkerot ja linnunruohot, ovat ikivanhoja arolajeja.

– Ne ovat jäänteitä kaukaisilta ajoilta, jolloin jääkauden jälkeen avoimilla luonnonniityillä laidunsi mammutteja ja muita suuria kasvinsyöjiä.

Kun luontainen laiduntaminen ajan ja ihmisasutuksen leviämisen myötä väheni, laiduntamisesta ja niittyjen käytöstä huolehti kasvavan väestön karja. Avoimilta niityiltä kerättiin talvirehua ja karja laidunsi laajalti metsissä ja hakamailla. ­Sitten maatalous muuttui.

Peltojen ja niittyjen suhde kääntynyt päinvastoin

Raatikainen havainnollistaa, että 1800-luvun lopussa erilaisia luonnon­niittyjä oli Suomessa 1,8 miljoonaa hehtaaria ja peltoja alle miljoona hehtaaria. Pellot ovat muokattuja, kylvettyjä ja usein lannoitettuja, kun taas niityt sijaitsevat muokkaamattomilla mailla ja ovat usein peltoja karumpia ja kivisempiä.

Nyt suhde on kääntynyt päinvastoin. Peltoja on noin 2,5 miljoonaa hehtaaria ja tiedossa olevia perinnebiotooppeja 45 000 hehtaaria. Niistä hoidossa eli ylläpidossa on 30 000 hehtaaria.

Käytännössä hoito tarkoittaa pääosin laiduntamista. Tänä kesänä kymmenet ­tuhannet eläimet pitävät laiduntamalla perinnebiotooppien monimuotoisuutta ­yllä. Myös niittäminen ylläpitää rikasta ­lajistoa, mutta on laiduntamista työläämpää ja harvinaisempaa.

– Laiduntaminen pitää kasvillisuuden matalana ja avoimena ja estää puiden, pensaiden, korkeiden heinien ja koiranputken kasvua, Raatikainen sanoo.

Niittykasvit tarvitsevat valoa ja ovat usein matalia. Umpeenkasvun estämisen lisäksi karja vähentää ravinteita maasta ja käyttää ne omaan kasvuunsa. Monet uhanalaisista lajeista viihtyvät niukkaravinteisessa maaperässä.

Laiduntamisen vaikutukset ulottuvat kasvillisuutta pidemmälle. Niittykasvien kirjo houkuttelee puolestaan hyönteisiä, kuten pölyttäjiä. Hyönteisten perässä seuraavat linnut.

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana perinnebiotooppien laidunkäyttö on ­lisääntynyt Suomessa merkittävästi. Myös niittoa tehdään jälleen. Tästä on kiittäminen Raatikaisen mukaan suurelta osin Euroopan unionia, jonka maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän kautta ­viljelijät ja myös yhdistykset voivat saada korvausta perinnebiotooppien hoidon ­aiheuttamista kuluista.

Museovirasto puolestaan jakaa erikseen muinaisjäännösten hoitotukea ja myös osa Ely-keskuksista rahoittaa hoitotoimia.

– Lisäksi tarvittaisiin vielä oma, kansallinen rahoitusjärjestelmä kohteille, joita viljelijät eivät hoida.

Ympäristöystävällinen ruoka on kysyttyä

Jotta perinnebiotooppien lajisto säilyy, ne vaativat jatkuvaa hoitoa. Raatikaisen mukaan kyse ei silti ole tuhoon tuomitusta tekohengittämisestä.

– Perinnebiotoopit voidaan kytkeä moneen erilaiseen asiaan, kuten lähiruokaan ja kiertotalouteen. Ympäristöystävällinen ruoka on kysyttyä ja tuottajana kannattaa hyödyntää markkinoinnissa sitä, että liha on monimuotoisuutta yllä­pitävää, Raatikainen pohtii.

Pohjois-Pohjanmaalla perinnelaitumista on paikka paikoin tullut jo positiivinen ongelma, jossa kaikille halukkaille ei ole löytynyt kesälaidunta. Toisaalta, esimerkiksi Kainuussa karjatiloja on harvemmassa ja hoidettavat alat voivat olla sen verran pienempiä, ettei niistä saa aikaan toimivaa laidunkokonaisuutta.

Vaikka perinnebiotooppeja ei saisi heti hoitoon, tilanne ei ole välttämättä tuhoon tuomittu.

– Meillä on ollut joissakin kohteissa 50 vuottakin hoitotaukoa, mutta elpyminen on ollut nopeaa. Jotain on voitu menettää, mutta jotain palaakin. Rantaniittyjen ­kunnostamisella vaikutus on aika välitön: linnusto palaa paikalle nopeasti.

Julkaistu: 15.7.2019