Luonnontilaisista metsistä on enää rippeitä jäljellä – lajit katoavat sopivien elinympäristöjen tuhoutuessa
Ikimetsään sukeltaminen on kuin siirtyisi toiseen maailmaan. Niiden suojelu on elintärkeää monimuotoisen luonnon säilyttämiseksi.
Aamun kosteus lepää karhunsammalien lehdillä pieninä pisaroina. Metsä ympäröi minut kelon kitinällä, tikan naputuksella ja sammalen tuoksulla. Kuuluu kopsahdus, kun orava pudottaa syömänsä kävyn kuusen latvasta.
Maassa retkottaa eri aikoina kaatuneita puita eri lahoamisasteissa. Niissä elää monilukuinen joukko kääpiä ja muita sieniä, hyönteisiä ja sammalia. Pisimmälle lahonneet ovat jo paksun sammalen alla ja juuri ja juuri nähtävissä matalana, pitkänä kohoumana.
Metsän kehittyminen aarniometsäksi kestää kauan. Lyhimmillään kehitys vaatii eteläisen Suomen tuoreella kankaalla 200 – 250 vuotta metsäpalosta, mutta etenkin Pohjois-Suomessa sen saavuttaminen saattaa vaatia viidestäsadasta kuuteensataan vuotta.
Talousmetsissä puut kaadetaan yleensä noin 70 vuoden ikäisinä. Luonnontilaisissa metsissä on paljon eri-ikäisiä puita, jotka monipuolistavat metsää. Luonnollisessa kierrossa metsä uudistuu talousmetsiä harvemmin, ja vanhimmat puut ehtivät kasvaa satojen vuosien ikäisiksi.
Vanhoissa metsissä on runsaasti lahopuuta, jolla elää monia vaativia eliölajeja ja joista monet lajit ovat riippuvaisia. Talousmetsissä lahopuuta on vain vähän, ja luonnonsuojelualueiden vanhat metsät ovat monien uhanalaisten lajien ainoita esiintymispaikkoja.
Aarniometsä on komeimmillaan oikea satumetsä, siellä on helppo kuvitella maahisten, peikkojen ja menninkäisten liikkuvan. Tasalatvaiset männyt kurkottelevat pilviä, järeäoksaiset kelot muistuttavat metsän pitkästä kehityksestä.
Kilpikaarnaisten mäntyvanhuksien ja hopeakylkisten kelojen juurella nousee miehenkorkuisia muurahaiskekoja.
Vanhan metsän tunnelma syntyy puiden narinasta, tikan naputuksesta, metsäpuron solinasta. Käävät koristavat puunrunkoja, naavat kuusen oksia. Kilpikaarnaisten mäntyvanhuksien ja hopeakylkisten kelojen juurella nousee miehenkorkuisia muurahaiskekoja.
Metsä kätkee monia merkkejä elämästä. Suuret aukot kuusen tyvellä kertovat palokärjen etsineen hevosmuurahaisia. Sammaleisen kannon nokassa on kuusen suomuja ja käpyjen karoja oravan ruokailun jäljiltä.
Luonnontilaisista metsistä on enää rippeitä jäljellä. Ne ovat pieniä, erillisiä saarekkeita ympäröivissä talousmetsissä. Vanhojen metsien lajisto ei pääse leviämään toisiin vanhoihin metsiin rikastamaan niiden geenipankkia. Tutkimukset kertovat, että eliöiden geeniperimä muuttuu hiljalleen sisäsiittoiseksi, jos ne jäävät eristyksiin pienelle alueelle.
Vanhojen metsien vähäisyyden vuoksi niiden varassa elävät lajit katoavat sopivien elinympäristöjen tuhoutuessa. Varsinkin kääpä- ja hyönteislajeissa on runsaasti vanhan metsän lajeja, jotka eivät selviydy talousmetsissä. Monimuotoisen luonnon säilyttämiseksi metsien suojelu on elintärkeää.
