Image

Lukemista opetetaan väärin, sanoo Aleksis Salusjärvi



Lukemista opetetaan väärin, sanoo Aleksis Salusjärvi

Lukutaitoa opetetaan Suomessa liian vähän ja väärällä tavalla, sanoo toimittaja Aleksis Salusjärvi.
Teksti Venla Rossi
Kuvat Sanna Lehto

Olet kiertänyt muusikko Mikko ”Atomirotta” Sarjasen kanssa kuluvan vuoden aikana opettamassa lukutaitoa kymmenissä ammattikoulussa eri puolilla Suomea. Miksi?

Pohjimmiltaan siksi, että joka viides peruskoulun päättävä poika ei osaa kirjoittaa edes työhakemusta, eivätkä ammattikoulun äidinkielen tunnit juuri auta asiaa. Opettajat ovat kyllä helvetin päteviä, mutta heille ei yksinkertaisesti anneta

tarpeeksi resursseja homman hoitamiseen. Lähivuosina tilanne vielä huonontuu, kun ammattikoulujen rahoituksesta nipistetään koulutusleikkausten vuoksi noin 15 prosenttia.

Mutta käytännössä minun ja Sarjasen työssä on siis kyse Sanat haltuun -nimisestä hankkeesta, jonka järjestää Lukukeskus ja rahoittaa UPM. Kohderyhmänä ovat erityisesti teknisten alojen opiskelijat, käytännössä siis lähinnä pojat.

Olet kertonut olevasi huolestunut erityisesti isompien paikkakuntien amispojista. Miksi?

Lukutaito on keskeisessä asemassa siinä, että nämä kundit olisivat subjekteja eivätkä objekteja, että he voisivat vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Monet kohtaamistamme pojista eivät kuitenkaan pysty lukemaan edes Kelasta tulevia kirjeitä. Niiden kieli on liian monimutkaista. Ongelmat kasautuvat isojen kaupunkien lähiöihin, koska siellä sosiaalista kontrollia on vähemmän. Monissa Helsingin tai Tampereenkin kaupunginosissa asiat saavat mennä aika rumiksi ennen kuin kukaan puuttuu niihin.

Jossain Outokummussa R-kioskin myyjä tuntee käytännössä kaikki teini-ikäiset. Siksi hän soittaa heti näiden äidille, jos kakarat pöllivät suklaapatukoita. Myllypurossa näin ei ole.

Kun Suomessa keskustellaan lukutaidosta, puhutaan hyvin usein vanhempien roolista. Kuinka tärkeää esimerkiksi iltasadun lukeminen on?

Se on etuoikeutettujen ihmisten pohdintaa, eikä oikeastaan edes kovin relevanttia. Jos vaikeimmista tapauksista puhutaan, niiden poikien ongelmat eivät ole kulttuuri- vaan sosiaalipoliittisia.

Me kuullaan usein juttuja sekakäytöstä ja vanhempien itsemurhista. Se on osasyy siihen, miksi nämä kundit kuuntelevat räppiä. Jonkun Sairas T:n tai Julma-Henrin räppi on niiden oma tarina. Niissä kerrotaan juuri niistä lähiöistä ja leipäjonoista. Meillä tulee 10 000 kirjaa vuodessa pihalle, mutta ei missään niissä kerrota sitä tarinaa. Arto Salminen teki jotain sellaista, mutta siitä on jo 20 vuotta.

Miksi ongelmaryhmä ovat aina vaan ne pojat?

Teinityttöjen kielelliset valmiudet ovat parempia, koska heillä on enemmän kiinnostusta tunneilmaisuun. Heillä

on usein jokin iso tunne sisällään ja he etsivät sanaa kuvaamaan tätä tunnetta.

Se on verbaalista painia, osittain jopa käsitteiden muodostamista. Pojat eivät käy tässä iässä tällaista verbaalista jumppaa. Heille koko asia – tunneilmaisu, kirjallisuus, jopa lukutaito – näyttäytyy turhanpäiväisenä, jopa ämmämäisenä vatvomisena.

Tätä kulttuurista käsitystä tukee moni seikka, muun muassa se, että valtaosa opettajista on naisia. Kyse ei kuitenkaan ole vain siitä, kuka äidinkieltä opettaa, vaan tavasta, jolla sitä opetetaan. Me ei olla kunnolla onnistuttu selvittämään nuorille, miksi lukutaito on tärkeää. Puhutaan vaan siitä, että se on kivaa.

Ei se ole yhtään kivaa niille nuorille, joilla on vaikka lukihäiriö. Pitäisi puhua ennemmin vaikka propagandasta. Että jos lukutaitonne on huono, teihin voidaan vaikuttaa tällä ja tällä tavalla. Myös sitä pitäisi korostaa, että lukutaito ei ole sama asia kuin kielioppi. Lukutaitoa on kaikissa kulttuurisissa tilanteissa. Juuri siksi se on eloonjäämistaito, eikä mitään hauskaa ja terveellistä reippailua.

Sukupuoli näkyy lukutottumuksissa myös aikuisilla. Miksi miehet lukevat niin vähän naisten kirjoittamia

kirjoja?

Erityisesti aiemmin kirjallisuudessa on ollut niin sanotusti miesten alueita. Tämä on vähän kiusallista, kun tätä kriittisesti tarkastelee. Sellainen alue on ollut esimerkiksi rakentaminen. Hartiapankkiduunit, urakat. Mieskirjallisuudessa on hirveästi kirjoja, jotka veijarimaisesti kertovat tarinoita erityisesti pieleen menneistä urakoista. Ne ovat sellaisia juttuja, joita miehet ovat perinteisesti kertoneet ja kirjoittaneet toisilleen. Sitten on tietysti myös sota- ja eräkirjallisuus.

Olet tänä vuonna myös Finlandia-palkinnon esiraadissa. Millainen kirjavuosi meillä on meneillään?

Satavuotias Suomi näkyy proosateoksissa erittäin vahvasti, vähän liiankin kanssa. Jos katsoo muuta pohjoismaista kirjallisuutta, siellä kirjoitetaan tästä hetkestä ja siitä maailmasta, missä eletään. Meillä erityisesti romaaneissa taas näkyy 1940-luku, suurten ikäluokkien kertomukset, ensimmäinen ja toinen maailmansota. ■

Juttua muokattu 30.10.: vaihdettu sossusta tulevia kirjeitä muotoon Kelasta tulevia kirjeitä. 

Julkaistu: 28.10.2017