Kirjan lukemisesta on tullut yhteisöllinen tapahtuma – mutta lukemisen arvostus kuuluu vain keskiluokalle
Lukemisen hyödyt tiedetään kyllä. Lukemisen arvostuksen kanssa onkin sitten toisin, kirjoittaa tuottaja Kati Lahtinen.
Vaalin itsestäni mielikuvaa lukevana ihmisenä. Muistelen lapsuuden kirjastokäyntiä, jolloin lainaamieni kirjojen pino oli niin korkea ja painava, etteivät kirjat mahtuneetkaan koulureppuun. Jätetään jotain pois, ehdotti kirjaston työntekijä. Ei, vastasin, minä saan vietyä nämä jotenkin. Ja sitten kävelin koulureppu selässä kotiin ja sieltä takaisin kirjastoon pulkkaa vetäen, reppu yhä selässä. Kirjat pulkkaan ja joka ikinen jo lainattu kirja kotiin.
Pino oli siinä mielessä merkittävä, että kirjojen joukossa oli Susan Cooperin Yllä Meren, alla kiven. Luin sitä saunassakin. Neiti etsivän, Vihervaaran Annan ja Seljan tyttöjen joukkoon tuli uudenlaisia sankareita. (nuorten kirjallisuus on totta vie toisenlaista tänään!)
Enää en lue samoja määriä. Saan puuskittaisia lukukausia ja vaalin mielikuvaa. Ympäröin itseni kirjoilla, ajattelen tsundokua. Japanilainen termi kuvaa tapaa, jossa kotiin hankittujen kirjojen pino ei ole tarkoitettukaan välittömästi luettavaksi, vaan kirjat ovat valmiina, odottamassa.
”Huoli nuorten lukutaidosta on huolta vain keskiluokan nuorten lukutaidosta.”
Lukemisen hyödyt tiedetään kyllä. Lukeminen tukee lapsen kehitystä ja ylläpitää ikääntyneen muistia. Lukutaito on oppimisen perusta ja välttämätön taito yhteiskunnassa pärjäämiselle. Lukemiseen kuuluu uppoutumisen lumo. Uudet maailmat ja ihmiset, joita ei muuten tapaa, samaistuminen, jota ei tiennyt edes olevan.
Lukemisen arvostuksen kanssa onkin sitten toisin.
Tutkija Penni Pietilän väitöskirja käsittelee äidinkielen opetusta ammatillisessa koulutuksessa. Kuva on karu. Autoasentajan ei enää halutakaan lukevan muuta kuin autonkorjausoppaita. Huoli nuorten lukutaidosta on huolta vain keskiluokan nuorten lukutaidosta, Pietilä sanoo Helsingin Sanomissa.
Penni Pietilä, Leea Lakka ja Henri Satokangas ovat pohtineet monimutkaisten ilmiöiden maailmassa tarvittavaa lukutaitoa. Yleiskielen hallinta ja monipuolinen lukutaito ovat koulutusjärjestelmän tavoitteita. Kun suorittavan työläisen tekstimaailma hoituu 48 oppitunnissa voi kysyä, toteutuuko tavoite. Tai millainen on yhteiskunnan kielellinen huoltovarmuus.
”Yhteisöllisyydestä syntyi myös uusi nuorten kirjojen podcast Kirjasiskot. ”
Kirjan lukeminen mielletään kääriytymiseksi yksin kirjan pariin, mutta on kuitenkin monella tapaa jotain sellaista, joka halutaan jakaa. Hyvistä kirjoista halutaan kertoa muille. Lukupiiri, lukumaraton, lukutapahtuma. Kaikissa luetaan yhdessä. Lukutapahtumissa ei edes samaa kirjaa, ei kirjoista keskustellen, ollaan vain samassa tilassa ja luetaan yhdessä. Vain on kovin vähättelevä sana tässä. Ollaan samassa tilassa yhtä aikaa monissa eri maailmoissa ja ollaan silti yhdessä. Voiko hienompaa olla!
Tästä samasta yhteisöllisyydestä syntyi myös uusi nuorten kirjojen podcast Kirjasiskot. Olin mukana tekemässä podcastia, luen parhaillaan itsekin yhtä siinä arvioitavaa kirjaa.
Vuosikausia luin lapsille kirjoja ääneen. Voisin lukea vieläkin, tiedän aikuisia, pitkään yhdessä olleita pariskuntia, jotka lukevat yhdessä ja toisilleen ääneen. Lapsen pyyntö ”lue vielä uudelleen” tuntui joskus pitkän päivän päälle ihan liian uuvuttavalta, mutta se oli osoitus läsnäolosta ja yhdessä kuvittelemisesta.
”Ooh, onko se oikea dinosauruksen muna?” lapset kysyivät Pipsa Possu -kirjassa. Ja isäpossu vastasi: ”Se on vielä parempaa, se on mielikuvitusmuna.”
Lue vielä uudelleen.
Kirjoittaja somessa @katitlahtinen
