Pirunpeli on koukuttavinta, mitä olen televisiosta katsonut – Se on juonittelua ja selkäänpuukottamista, aivan valtavan viihdyttävää
Psykologinen peli, liittoutumiset ja selkäänpuukotukset kantavat kuitenkin niin vahvasti, ettei työväenopistoympäristö haittaa yhtään. Mikään ulkoinen ei nyt vie huomiota kuiskuttelulta ja kähmyilyltä, kirjoittaa Lotta Backlund.
Kun lapseni oli pieni, hän piti hamahelmillä askartelemisesta. Hamahelmet ovat pieniä ja värikkäitä muovisia askarteluhelmiä, joita asetellaan reiälliselle alustalle ja sulatetaan silitysraudalla kiinni toisiinsa. Kerran löysin jostain kilon pussin hamahelmiä, mutta pussissa oli iloisesti sekaisin kymmentä eri väriä. Oli hankalaa joka kerta yrittää kalastella pussista yhden värisiä helmiä, joten eräänä iltana päätin ottaa härkää sarvista ja erottelin kaikki värit omiin pusseihinsa.
Hehkutin myöhemmin ystävättärelleni, että se oli niin tylsää, että sitä pitäisi alkaa myydä mindfulness-retriittinä! Tietotyöläisen aivoni eivät ehkä koskaan ole olleet niin rentoutuneet. Koska se oli tylsää. Tylsintä ikinä.
Siksi minulle olikin valtavan suuri yllätys, että hamahelmien järjestämistä väreittäin yhtäkkiä näytettiin television suurimalla kaupallisella kanavalla parhaaseen katseluaikaan!
”Yksi Pirunpelin käänteistä on, että “pudotetut” kilpailijat siirretään kellariin järjestämään samanvärisiä hamahelmiä kippoihin. ”
Puhun uudesta Pirunpeli-ohjelmasta, joka on muutenkin täynnä ristiriitaisuuksia. Oli hämmästyttävää, että ohjelmaa esiteltiin nimenomaan sillä, ettei siitä kerrottu yhtään mitään.
Pirunpelin ideasta tai logiikasta ei tiennyt katsoja eivätkä osallistujatkaan. Tämä on riskialtis tapa mainostaa ohjelmaa! Sitten osa ohjelmasta vieläpä todellakin on maailman tylsintä tekemistä, koska yksi Pirunpelin käänteistä on, että “pudotetut” kilpailijat siirretään kellariin järjestämään samanvärisiä hamahelmiä kippoihin.
Ja kuitenkin: tämä ohjelma on koukuttavinta, mitä olen pitkään aikaan televisiosta katsonut! Se on juonittelua ja selkäänpuukottamista, ja se on aivan valtavan viihdyttävää.
”Toivon, että minut pyydetään mukaan ensi kaudelle. Ei siksi, että olisin erityisen taitava psykologisessa pelissä.”
Ohjelma on varsin pelkistetty. Kilpailijat ovat järvisuomalaisessa leirikeskuksessa. Kellari, johon pudotetut häädetään, näyttää vähän taloyhtiömme pyöräkellarilta. Kun kisaajat pääsevät talostaan pois, heidät viedään kisaamaan hylättyyn varastohalliin. Psykologinen peli, liittoutumiset ja selkäänpuukotukset kantavat kuitenkin niin vahvasti, ettei työväenopistoympäristö haittaa yhtään. Mikään ulkoinen ei nyt vie huomiota kuiskuttelulta ja kähmyilyltä. (Alkaa kuulostaa vähän keskustan puoluekokoukselta.)
Pirunpelin roolitus on hauskan monipuolinen: on tosi-tv-ammattilaisia (Niko Saarinen), nuoremmalle polvelle sometähtiä (Nelli Orell, Dosdela), urheilusankareita (Niklas Hagman) sekä kansallis-aarteita (Miitta Sorvali).
Ohjelman ainoa irrallinen ulottuvuus on julkkiksista kasattu Sohvaperunat-tyyppinen paneeli, joka selittää mitä juuri nähtiin ja analysoi tapahtumia. Katsojalle tulee vähän holhottu olo, koska paneeli tietää ihan yhtä vähän kuin katsoja.
Itsehän toivon nyt, että minut pyydetään mukaan ensi kaudelle. Ei siksi, että olisin erityisen taitava psykologisessa pelissä, vaan koska ehkä saisin istua ensimmäisestä päivästä lähtien kellarissa sortteeraamassa hamahelmiä.
